Onnentuojat

Sairastumiseni myötä olen oppinut elämään paljon enemmän juuri tässä hetkessä. Olen kiinnittänyt  enemmän huomiota kaikkeen mitä esimerkiksi luonnossa tapahtuu, ihan kuin aistini olisivat jotenkin herkistyneet. Olen toki aina tarkkaillut luontoa, mutta nyt tuntuu kuin kokisin kaiken paljon voimakkaammin. Tätä tunnetta on vaikea pukea sanoiksi.

Viime viikolla ihmettelin mikä takapihamme kallion päällä vihertää. Kiipesin katsomaan ja edessäni avautui kaunis kielomeri. Häkellyin kielojen määrästä. En muista, että niitä olisi koskaan ollut niin paljon. En voinut kuin ihastella kauniita kansalliskukkiamme ja kaikkia vihreän eri sävyjä.

Kukkien kielessä kielo merkitsee onnen paluuta, toivoa ja uutta elämää. Esimerkiksi Ranskassa kielokimppuja annetaan ystäville vapun aikaan. Niitä pidetään onnentuojina.

Kielot ovat levinneet myös pohjoispuolen kivikon yläpuolella olevalle metsäkaistaleelle. Haaveissa on jossakin vaiheessa istuttaa valkoisia atsaleoja tammen eteen. Tammen takana on kaksi valkokukkaista alppiruusua, mutta ne eivät jostain syystä viihdy niin hyvin kuin voisi kuvitella. Olen niitä suojannut varjostuskankaalla kevätauringolta  ja siitä on ollut jonkin verran apua. Muuten en ole niitä juurikaan hoitanut. Atsaleoja en ole ennen kasvattanut, mutta luulen, että ne viihtyvät paremmin kuin alppiruusut tuossa tammen luona eikä niitä tarvitse suojata kevätauringolta. Tuo metsäkaistale on muuten luonnontilassa. Muutaman männyn taimen olen sinne joskus siirtänyt puutarhastamme ja yhtä kuusta olen vähän muotoillut kun se kasvoi ensin hassusti. Haapaa on täällä runsaasti ja sitä karsin muutama vuosi sitten aika paljonkin pois. Nyt sitä on taas aika paljon.

Tammen edustalle voisi istuttaa atsaleoja.

Tästä kuvasta näkee paremmin tuon tammen ja kahden männyn edustalle jäävän tilan. Alppiruusut ovat tammen takana varjossa.

Viime keväänä uusin kivikkoa. Jutun voit lukea täältä,  klik. Homma menee kyllä vielä kerran uusiksi, sillä viime kesän helteet ja kuivuus olivat liikaa kääpiövuorimännyille kaikesta kastelusta huolimatta. Eloonjääneet vuorimännyt pääsevät uusiin suunnittelemiini penkkeihin sitten ensi keväänä.

Puutarhamme jokakesäinen vieras, vaskitsa tuli metsäkaistaleella vastaan.

Aurinkoista helatorstaita!

Valkoisten kukkien lumoissa

Arovuokkoja

Kiitos ihanista kommenteista, joita olen saanut! Viikot ovat vierähtäneet nopeasti, kaikenlaista on ollut, mutta täällä ollaan, pystyssä ja positiivisin mielin. Olen tarkkaillut joka päivä puutarhaamme, nappaillut kuvia, nauttinut linnunlaulusta ja seurannut suloisia punarintoja, jotka ovat tehneet pesänsä keittiön ikkunan vieressä olevaan tuijaan.

Tällä viikolla on kaikki suorastaan räjähtänyt kasvuun monen päivän helteiden myötä. Olen aina pitänyt valkoisista kukista, koska niissä on erityistä herkkyyttä. Tänä vuonna valkoiset kukat ovat tuntuneet erityisen kauniilta ja merkityksellisiltä. Värioppaissa kerrotaan, että valkoinen väri suojelee, lohduttaa ja antaa toivoa.

Juuri tällä hetkellä puutarhassamme on monta valkoista kukkijaa. Tämän vuoden iloinen yllättäjä on helmipensas, joka päätti kukkia muutaman vuoden tauon jälkeen.

Helmipensas Exochorda macrantha 'The Bride'

Helmipensaan kukka muistuttaa aika paljon omenapuun kukkaa.

Pari vuotta sitten laajennetussa länsipihan penkissä arovuokot (Anemone sylvestris) ovat alkaneet levitä kauniiksi mättäiksi. Lamovuohenkuusama (Diervilla x splendens 'Diva') tuo tummalla värityksellään kivasti kontrastia.

Iltaisin arovuokot ovat kuin pieniä valaisevia lyhtyjä.

Näkymä sulkahernepuun (Caragana arborescens) hentojen oksien takaa

Hapsureunaiset Daytona-tulppaanit ovat myös tässä penkissä. Penkin toisella puolella olevat tulppaanit hävisivät suurimmaksi osaksi rusakon suuhun ennen kuin ehdimme laittaa verkon penkin ympärille.

Tulppaani Daytona

Muutama tulppaani sentään säästyi nälkäiseltä rusakolta. Samat tumman ja vaalean sävyt löytyvät myös tältä toiselta puolelta penkkiä. Tässä purppuraheisiangervoja ja taustalla norjanangervoja.

Norjanangervojen kukinta oli upea ja varsin nopea helteisellä viikolla.

Rusakko oli syönyt norjanangervojakin. Onneksi se ei haitannut kukintaa.

Norjanangervo ilta-auringossa

Sitten kun saan taas puuhastella puutarhassa, haluaisin valkoisen ruusupensaan, joka kukkisi pitkään ja olisi kestävä. Yksi vaihtoehto voisi olla tertturuusu 'Iceberg' eli 'Schneewittchen'. Haaveilen myös muista valkoisista kukkijoista kuten sirotuomipihlajasta sekä likusterisyreenistä ja tietysti valkoisista pioneista. Takapihamme kalliometsästä löytyy myös valkoisia ihanuuksia, mutta palailen niihin ensi kerralla.

Mukavaa viikonloppua!