Kun aika ei riitä...

tuoksumiekkaliljat


Minun on nyt ollut pakko pysähtyä hetkiseksi ja miettiä sellaisia asioita kuin kiire, stressi ja jatkuva univelka ja niiden salakavalaa hiipimistä elämääni. Erittäin huono yhdistelmä, voin todeta.  Blogin pitäminen on ollut tosi kiva harrastus, mutta niin paljon kuin siitä pidänkin, on pakko myöntää, että se on vienyt paljon aikaa kuten helposti kaikki muukin somettaminen. Haluan vapaa-ajallani antaa kaiken huomioni kaikkein tärkeimmälle asialle elämässäni eli omalle perheelleni ja kiinnittää enemmän huomiota myös omaan hyvinvointiini - elää tässä hetkessä ilman tietokoneen ja kännykän jatkuvaa läsnäoloa. Siksi olen päättänyt, että blogini hiljenee joksikin aikaa.

unikko


Sen sijaan ajattelin aloittaa uuden harrastuksen. Sellaisen, jota laiminlyödään nykyään aivan liian usein - nimittäin nukkumisen. Olen aivan liian kauan elänyt viiden tunnin yöunilla. Ei kannata kokeilla - se ei toimi. Kun tunnit ovat vuorokaudessa tuntuneet loppuvan kesken, olen nipistänyt lisää aikaa yöunista. (Ja tämä ei nyt tarkoita sitä, että olisin somettanut kaiken yötä. Minulla nimittäin työt reissaavat myös aina mukanani kotiin, mikä on tietysti ammatinvalintakysymys).  Viiden tunnin yöunilla pärjää aikansa, mutta jossain vaiheessa huomaa elävänsä kuin jossain sumussa. Olen todella väsynyt olemaan jatkuvasti väsynyt. Nyt on tullut aika tehdä muutos elämäntavoissa.

koristeheinät

Toivotan kaikille kauniita ja leppoisia syyspäiviä! Nautitaan jokaisesta hetkestä!

Take care,

Anni


Heinien huumassa

Tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kasvattaa muutakin koristeheinää kuin partaohraa siemenestä. Kokeilin seuraavia lajeja:

- tummaa sulkahirssiä (Pennisetum Purple Majesty)
- jättihöyhenheinää (Stipa Gigantea)
- kultatesmaa (Milium Effusum Aureum)
- viljahirssiä (Panicum Miliaceum Violaceum) = 'Panic Grass'
- pantaheinää (Setaria Macrostachya 'Will Scarlet')

Tein kylmäkäsittelyn (ohjeet täällä, klik) kaikille muille paitsi tuolle sulkahirssille. Heinät itivät hyvin. Sulkahirssit näyttävät nyt tältä:

Sulkahirssi

Sulkahirssin komea kukinto


Jättihöyhenheinät pääsivät todella myöhään maahan ja ne eivät ole kummoisesti kasvaneet kovissa helteissä. Luulenpa, että ruukutan ne syksyllä ja yritän talvettaa mökissä. Ensi keväänä saan ne ajoissa penkkiin kun penkki on nyt valmiina.

Jättihöyhenheinä


Kultatesman pitäisi olla monivuotinen. Toivon ainakin niin. Se on vielä kovin pieni.


Kultatesma


Viljahirssi on kaunis, mutta kukinnot ovat kuihtuneet todella nopeasti. Johtuukohan sekin kuivuudesta?

Viljahirssi

Lempparisijalle nousi ehdottomasti pantaheinä. Se on innostunut kasvamaan oikein toden teolla ja se on todella kaunis eikä näytä olevan moksiskaan kuivuudesta. Pantaheinää yhdistin yhteen penkkiin verbenan kaveriksi ja toiseen penkkiin  'Totally Tangerine'-daalioiden kanssa. Pantaheinää aion jatkossakin kasvattaa. Se on reheväkasvuinen, muttei silti leviä hallitsemattomasti vaan kasvaa kauniin puskamaisesti.

Pantaheinä verbenoiden kanssa



Pantaheinät daalioiden kanssa

Oletko kokeillut kasvattaa siemenestä koristeheiniä? Mikä on sinun lempparisi?

Mukavaa loppuviikkoa!



Kirjeitä puutarhastani: heinäkuu

Postaukseni ovat nyt jonkin verran myöhässä kaikenlaisten kiireiden takia. Nyt palaan vielä hetkeksi heinäkuun tunnelmiin tällä kirjeelläni.





Tästä kirjeestä taisikin tulla melko apea sävyltään, joten laitanpa tähän loppuun vielä piristykseksi muutaman daaliakuvan. Niistä olen iloinnut ehkä kaikkein eniten tänä kesänä😊

Dahlia 'Marble Ball'
'Marble Ball'

Dahlia 'Black Jack'
'Black Jack'
Dahlia 'Blue Boy'
'Blue Boy'

Dahlia 'Totally Tangerine'
'Totally Tangerine'
Mukavaa tiistain jatkoa!

Kööpenhaminan terveisiä

Tein ystäväni Suzan sekä tyttäreni Helmin kanssa Roso Lifestyle - kesäkaupan kauden päätösreissun Kööpenhaminaan, jossa vietimme heinäkuun kaksi viimeistä päivää. Heti saavuttuamme aikaisin aamulla Kööpenhaminan kentälle, hyppäsimme Malmöhön menevään junaan. Vietimme Malmössä aamupäivän työkuvioiden parissa, sillä kävimme tutustumassa Teministeriet - yhtiön uusiin tuotantotiloihin sekä valmisteilla olevaan upeaan showroomiin. Palaan showroomin tunnelmiin myöhemmin, joten hypätäänpä takaisin Kööpenhaminaan.

Junamatka Malmöstä takaisin Kööpenhaminaan oli hyvin tuskainen, sillä junan ilmastointi oli rikki ja juna oli ihan piukassa väkeä. Hotellille päästyämme oli pakko torkahtaa hetkeksi keräilemään voimia ja sitten suuntasimme Nyhavniin, josta lähdimme tunnin mittaiselle vesibussiajelulle. Se olikin miellyttävä tapa nähdä Kööpenhaminan keskeisiä nähtävyyksiä. Suosittelen!

Nyhavnin kauniita taloja.

Asuntovenealuetta

Uusi oopperatalo
Vinkiksi Kööpenhaminaan matkustaville: ostamalla Grand Tour Tivoli-lipun vesibussiristeilylle, pääsee tuolla samalla lipulla ilmaiseksi Tivolin alueelle (laitteista on maksettava erikseen). Risteilyn jälkeen suuntasimme siis Tivoliin, jossa vietimme ihanan kesäillan. Alue oli tunnelmallinen istutuksineen ja valaistuksineen eikä siellä ollut ruuhkaa. Ravintoloissa riitti valinnanvaraa. (Tivolin kuvat on kännykällä otettuja ja siksi kuvanlaatu on iltakuvissa vähän söhröinen, sorry).





Suihkulähteissä oli hienot jalalliset amppelit, joissa oli leikitelty hienosti eri lehtiväreillä ja muodoilla. Hmm...saisikohan tuollaisen väsättyä omalle pihalle?





Tiistain varasimme shoppailulle Strøget-kävelykadulla. Ja kauppojahan oli aivan käsittämätön määrä! Koskapa skandinaavinen design on lähellä sydäntä, meidän piti ennen shoppailua käydä designmuseossa, mutta se oli muuttanut ihan eri suunnalle minne olimme menossa, joten se piti jättää väliin. Sen sijaan kävimme monissa sisustusliikkeissä ja totesinkin, että olisi pitänyt lähteä reissuun autolla.

Kukkaihmisenä kiinnitin tietysti myös huomiota istutuksiin. Monissa paikoissa oli helle ja kuivuus kärventänyt istutuksia, mutta Tivolin lisäksi raatihuoneen sivusta oli todella upea.







Vaikka värejä ja muotoja on penkissä paljon, se ei mielestäni haittaa, sillä heinät tasapainottavat hienosti kokonaisuutta. Tykkään!

Paljon olisi ollut vielä nähtävää, mutta aika loppui kesken. Vähän viileämmällä kelillä olisi myös varmasti jaksanut käydä vielä useammassa kohteessa. Mutta mukava matka oli joka tapauksessa😊

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Heinäkuun kasvikortti

Terveiset Malmöstä ja Kööpenhaminasta! Palailen loppuviikosta matkamme tunnelmiin, mutta nyt olisi vuorossa vähän myöhästyneenä heinäkuun kasvikortti.

Tänä kesänä ritarinkannukset kukkivat aivan upeasti ja päätinkin valita ne nyt kasvikorttiin. Meillä on puutarhassa lähinnä siniliiloja ja valkoisia ritarinkannuksia. Ennen tuhotalvea meillä oli myös taivaansinisiä ritareita.

ritarinkannus


ritarinkannus



Nämä kuvat ovat kesä-heinäkuulta. Nyt kun katson puutarhaamme, on näky melko lohduton koko kesän jatkuneen kuivuuden ja helteen jäljiltä. Täällä alkoi myös alkuviikosta vedensäännöstely putkirikon vuoksi eli puutarhamme on elellyt nyt muutaman sadevesitynnyrin olemattomalla sisällöllä. Onneksi loppuviikosta on luvattu lämpötilan laskua ja sadekuuroja.