Heippa pitkästä aikaa!
Blogi on uinunut talviunta, sillä en ole jaksanut kasata ajatuksiani tekstiksi asti. Viime aikoina olen ollut sekä helpottunut että vähän väsähtänyt. Helpotusta olen kokenut siitä, että helmikuussa sain viimeiset sytopiikit ja silloin tuli myös täyteen ensimmäinen vuosi kantasolusiirrosta. Kaikkein kriittisin vaihe on siis ohi. Ihanaa! Väsähtänyt olotila puolestaan johtuu siitä, että elämäni on ollut viimeisen puolitoista vuotta yhtä turbulenssia ja nyt on niin sanotusti takki tyhjä. En ole nyt alkuvuonna oikein osannut tarttua mihinkään tekemiseen, sillä en ole jaksanut keskittyä mihinkään. Olen esimerkiksi aloittanut jo monta kirjaa, joita en ole kuitenkaan jaksanut lukea loppuun. Yhden villasukan neulominenkin on kestänyt jo ties miten pitkään. En ole edes valokuvannut paljoa, koska en ole jaksanut tyhjentää muistikorttia.
Jossain vaiheessa tammikuuta aloin ihmetellä sitä mihin puutarhainnostukseni oli kadonnut. Se kutkuttava tunne kun tekee tulevan kesän puutarhasuunnitelmia oli täysin kateissa. Tilaamani puutarhalehdet olivat lojuneet avaamattomina lehtitelineessä jo syksystä lähtien ja katselin hämmentyneenä viime kesänä tekemiäni puutarhasuunnitelmia. Ne näyttivät tammikuun pitkäveteisessä harmaudessa hyvin epärealistisilta.
Puutarhassa en "uskaltanut" käydä moneen kuukauteen, sillä sen näkeminen siinä tilassa, jossa se viime vuoden jäljiltä on, jotenkin ahdisti. Minua kauhistutti kaikki se tuleva työmäärä ja samalla myös ärsytti se, että omat mielikuvat unelmien puutarhasta ja todellisuus ovat vielä niin kaukana toisistaan.
❤ Anni
