Puutarhassamme on yksi kasvi, johon en osaa suhtautua. Kukassa ei sinänsä ole mitään vikaa - kaunishan se on, mutta en ole vakuuttunut sopiiko se juuri meidän puutarhaan ja pohdinkin minkä kasvien kanssa sitä yhdistäisin.
Sain perinteiset
punaiset palavatrakkaudet tätini puutarhasta jakotaimina ja ne ovat viihtyneet meillä hyvin. Ne ovat vanhimmassa kukkapenkissämme eteläpihalla liilojen
tädykkeiden ja
etelänruusuruohon kanssa. Pieniä taimia alkoi jossain vaiheessa putkahdella vähän sieltä täältä, joten viime kesänä leikkasin kukinnot pois jottei se leviäisi enempää. Tällä hetkellä tuo punainen väri pistää silmään, sillä kaipaan levollisuutta ja rauhoittavia värejä. Mutta siinä ne nyt saavat toistaiseksi olla.
Jokin tuossa kasvissa kaikesta päätellen minua viehättää, koska viime vuonna ostin
vaaleanpunaista palavaarakkautta. Olin menossa taimiostoksille suunnitelmineni, joissa ei lukenut, että osta vaaleanpunaista palavaarakkautta. Mutta niin siinä vaan jälleen kerran kävi, että puutarhamyymälään päästessäni, suunnitelmat karisivat mielestä jo kaupan parkkipaikalla ja ostoskärryyn tuli paljon sellaista mitä en ollut suunnitellut. Mistäköhän sekin johtuu? Minulle on monta kertaa aiemminkin käynyt niin. Puutarhamyymälässä on aina jotain maagista, koska ei minulla missään muussa kaupassa käy noin.
Note to myself: Pitää ruveta jatkossa harjoittamaan itsekuria puutarhamyymälöissä.
No, joka tapauksessa
vaaleanpunaiset palavatrakkaudet pääsivät itäpihan uuteen penkkiin
maitokellon viereen kuten kerroin
täällä. Se tuntui silloin hyvältä idealta. Viime kesänä ne olivat vielä varsin vaatimattomat, mutta tänä kesänä ne ovat kasvaneet jo puolen penkin verran. Eikä siinä mitään. Mutta. Minä en vain pidä tästä näkymästä. Jokin siinä mättää.
Armenianunikko kukkii edelleen ihan valtoimenaan. Se on kyllä hieno, mutta väriltään se ei sovi tähän.
Tumma koristeomenapuu määrittää hyvin pitkälti sen mikä väri tässä penkissä toimii. Vaaleanpunaisen palavanrakkauden vähän kauhtunut sävy tarvitsee jotain muuta rinnalleen toimiakseen tuon tumman taustasävyn kanssa. Maitokellon hento sinisyys ja toisaalta armenianunikon räväkkä lohenpunaisuus eivät ainakaan raikasta näkymää.
Pikaisen analysoinnin jälkeen voisi siis sanoa, että
värimaailmassa on jotain pielessä. Samoin penkissä olevien kukkien rakenteet eivät oikein pelitä keskenään. Hyvä kysymys on myös se miksi istutin alunperinkään tuon värisiä kukkia juuri tuohon penkkiin. Mielessä ne näyttivät hyvältä yhdistelmältä.
Aloin miettiä mitä yhdistäisin vaaleanpunaisen palavanrakkauden kanssa. Avuksi ideointiin aloin etsiä miten ihailemani
Piet Oudolf on yhdistänyt palavaarakkautta. En löytänyt perinteistä punaista hänen suunnitelmistaan, vaaleanpunainen oli jossakin inspiraatiolistalla yhdistetty
valkoisen lehtoängelmän kanssa. Se näytti kyllä ihan kauniilta. Ja kas, hän oli listannut vaaleanpunaisen palavanrakkauden hänen 100 eniten käyttämänsä kasvin listalle. Se vähän yllätti. Löysin myös samaiselta sivustolta (johon pääset
tästä) ehdotuksen hyviksi kumppanuuskasveiksi. Siellä oli enimmäkseen erilaisia
verbenoita (joita minulla olikin tuossa penkissä viime kesänä). Mietin myös, että perinneperennan ”modernisointiin” sopisi varmasti loistavasti
korkeahkot heinät.
Mitä tästä opin? Joskus käy niinkin, että mielessä hyvältä näyttänyt suunnitelma ei toimikaan todellisuudessa. Täytyy tehdä siirtoja ja löytää sopivat kumppanuuskasvit, sillä kaikki kukat ovat kauniita oikeanlaisessa seurassa ja paikassa.
Ensi keväänä länsipihan keskipenkistä pitää raivata ruusu ja lupiini pois. Voisin siirtää nuo vaaleanpunaiset palavatrakkaudet sinne ja mukaan ehkä valkoisia kukkijoita sekä heiniä. Osan voisi laittaa punaisten paikalle eteläpihalle jos punaisuus vielä silloin häiritsee. Tumman koristeomenapuun luo minulla on jo uusi suunnitelma, johon palaan myöhemmin. Katsotaan miten suunnitelmat tästä vielä jalostuvat ennen ensi kevättä.😊
Onko sinulla palavaarakkautta puutarhassa ja minkä kanssa olet yhdistänyt sitä?
❤Anni