Hei pitkästä aikaa!
Tämän postauksen tekemistä mietin hyvin pitkään. Asian kertominen ei ole helppoa, mutta koen etten pysty jatkamaan blogiani jollen kerro mistä pitkä blogihiljaisuuteni on johtunut. Viime postauksessahan kerroin pohjattomasta uupumuksesta, joka minut oli hiipien vallannut ja pistin tauolle kaiken ylimääräisen, jotta voisin levätä tarpeeksi.
Lepo ei kuitenkaan auttanut ja menin lääkäriin lokakuussa. Olin tuossa vaiheessa jo niin uuvuksissa, että lääkärille päästessäni vain itkin surkeaa olotilaani. Kävin testeissä ja sain samana päivänä 15.10. puhelinsoiton, joka pisti elämäni täysin ylösalaisin. En muista puhelusta kuin sanat ’leukemia’ ja ’välittömästi sairaalaan'. Olin ihan shokissa. Kaksi ensimmäistä päivää sairaalassa vain itkin epäuskosta, pelosta ja jopa raivosta. Suuri ahdistus ja pelko siitä selviänkö tästä, tähänkö tämä loppuu? Tuhat kysymystä vilisi mielessä. Oli vaikeaa uskoa, että minä, perusterve 41- vuotias, terveellisiä elämäntapoja noudattanut, olin yhtäkkiä sairastunut akuuttiin myelooiseen leukemiaan, joka ilman hoitoa johtaisi parissa viikossa kuolemaan. Toisaalta koin myös helpotusta, sillä nyt tiesin vihdoin mikä minua vaivasi. En olisi enää päivääkään jaksanut. Olin ihan järkyttävän huonossa kunnossa. Hoidot aloitettiin viipymättä ja ensimmäinen viikon sytostaattikuuri aloitettiin 17.10. Ensimmäiset viikot olivat rankat: oli pahoinvointia, ripulia, vatsakramppeja, ärhäkkää ihottumaa jne. Kuurin jälkeen meni reilu viikko ja sitten alkoi kova kuumeilu, joka osoittautui keuhkokuumeeksi. Sitä kesti viikon ja olin aivan puhki siitä kuumeesta. Muistan, että isänpäivänä oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Se oli hyvä päivä.
Ensimmäinen sytokuuri ei kuitenkaan tehonnut tarpeeksi. Luuytimessä oli edelleen syöpäsoluja ja niinpä sain vielä toisenkin viikon kuurin. Se ei ollut niin raju kokemus kuin ensimmäinen. Toinen kuuri tuhosi suuren osan syöpäsoluja, mutta suureksi pettymyksekseni sain kuulla, että niitä oli silti edelleen. Jo alkututkimusten jälkeen minulle sanottiin, että leukemiani on sellaista tyyppiä, että tarvitsen kantasolusiirron selvitäkseni ja sopivaa luovuttajaa alettiin heti etsiä. Ensimmäisiä vaihtoehtoja olivat poikani ja siskoni. He eivät kuitenkaan testeissä sopineet luovuttajiksi. Onneksi on olemassa kansainvälinen kantasolurekisteri ja sieltä minulle löytyi sopiva luovuttaja.
Olin sairaalassa yhteensä seitsemisen viikkoa ennen kuin pääsin käymään ensimmäisellä 9 tunnin kotilomalla antibioottitiputusten välillä. Jouluksi ja uudeksi vuodeksi pääsin myös kotiin muutamaksi päiväksi kerrallaan ja se oli ihan luksusta. Tammikuussa sain hengähtää muutaman viikon kotona ja sitten alkoi uusi pidempi sairaalajakso. Ensimmäiset kaksi viikkoa minua valmisteltiin siirtoon. Sain taas sytoja ja kokovartalosädetystä. Sitten koitti se suuri päivä kun sain kantasolusiirron. Se oli nopea ja helppo toimitus: 20 minuutin tiputus. Kaikki meni hyvin. Olin kuukauden sairaalassa ja toipuminen oli ripeää. Toki kaikenlaista vaivaakin oli, mutta niistäkin tuli selvittyä. Viime viikolla alettiin hoitaa mahapiikein jäännöstautia, jota minulla on vielä hitusen jäljellä. Kontrolleja sairaalassa on viikottain.
Kaikkein kriittisintä aikaa on ensimmäinen vuosi siirron jälkeen. Olen vielä pitkään infektioherkkä. Bakteerit, virukset, sienet uhkaavat. Niinpä elämäni rajoittuu koti - sairaala - apteekki akselille. Pienillä päiväkävelyillä olen käynyt jos kunto on sallinut. Sanotaanko, että viime aikoina on joka viikko ollut jokin vaiva, joka on kaatanut minut sängyn pohjalle, mutta onneksi olen saanut pääosin olla kotona.
Ruokavalio on tarkka ja on paljon asioita, joita en saa tehdä. Puutarhanhoito on yksi niistä ja sitä olenkin surrut todella paljon, sillä se on ollut minulle niin tärkeä henkireikä. Tyttäreni ja ystäväni ovat onneksi luvanneet hoitaa puutarhaani. Silti se etten voi itse tehdä mitään tulee olemaan todella vaikeaa minulle. Tietysti terveys on ykkösasia ja nyt keskityn paranemiseen. Mitään riskejä en aio ottaa. Vielä tulee kesiä jolloin voin taas rakentaa ja hoitaa puutarhaanikin, niin ainakin toivon. Nyt minulla on aikaa lukea isot pinot puutarhakirjallisuutta, haaveilla ja suunnitella. Olenkin jo tehnyt suunnitelmia puutarhaani tuleville vuosille, sillä kaikenlainen unelmointi ja suunnittelu on niin ihanaa ja voimaannuttavaa.
Aurinkoisia kevätpäiviä ja ihanaa esikasvatusaikaa kaikille! Palailen blogin pariin enemmän sitten taas kun mahdollista. Ja voihan sitä kaikenlaista kirjoitella puutarhasta, vaikkei siellä mitään voi tehdäkään.😊 Instaan (@inkaliljalove) laitan ehkä vähän aktiivisemmin kuvia.
Take care!
Rakkaudella,
Anni
