”Tärkeintä on olla onnellinen. Muusta ei ole väliä. Kokeile sitä. Pystyt kyllä. Se tekee elämästä helpompaa ja helpompaa. Eikä sillä ole mitään tekemistä olosuhteiden kanssa. Et usko miten hyvältä se tuntuu. Hyväksy kaikki ja sitten tragedia katoaa. Tai vähenee, ja sinä kuljet taipaleesi kevein askelin.”
- Alice Munro, Kallis elämä
Tästä tekstipätkästä tuli minulle tärkeä ohje vuoden 2019 aikana. Koko vuosi oli yhtä suurta selviytymiskamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Paljon on vielä tekemistä omien ajatusten kanssa, mutta vuoden aikana opin ainakin hyväksymään tilanteeni ja se on jo auttanut paljon. Opin myös hyväksymään sen tietyn pelon tunteen, josta ei pääse eroon. Se on asettunut taloksi, mutta annan sille vain minimaalisen tilan ajatuksissani. Se on ikään kuin sairastumisen mukana tullut pakollinen paha, jonka annan vain olla, nostamatta sitä mitenkään esille.
Olin entisessä elämässä suuri murehtija. Murehdin sitä, tätä ja tuota ja paljon sellaisia asioita, joihin en voi itse mitenkään vaikuttaa. Nykyään yritän olla murehtimatta ja käyttää viisaammin senkin ajan, joka murehtimisesta vapautuu. Aika ja sen käyttäminen järkevästi onkin ollut asia, jota olen pohtinut viime aikoina todella paljon.
En olisi ikinä uskonut, että tuo joka tavalla erilainen ja rajoitettu vuosi voisi mennä niin nopeasti. Odotan innolla tulevaa vuotta, sillä se tarkoittaa, että rajoitteita aletaan jossakin vaiheessa vähitellen purkaa. Pääsen puuutarhatöihin, ruokavaliorajoitteet vähenevät, voin taas mennä joka paikkaan eikä tarvitse hullun lailla pelätä viruksia ja bakteereja. Toivon, että voin tulevan vuoden aikana alkaa elää taas normaalia elämää.
Keväällä mietin pitkään, mitä teen tälle blogille. Ajattelin ensin, että lopetan koko blogin, mutta samalla koin kuitenkin suurta tarvetta kirjoittaa ja niinpä päätin jatkaa. Päätin kertoa sairastumisestani, sillä muuten blogin jatkaminen tuntui vaikealta. Mietin myös miten voisin pitää puutarhablogia kun en voi tehdä mitään puutarhassa. Suureksi yllätyksekseni niitä ideoita juttuihin kuitenkin jostakin aina tuli mieleeni.
Bloggaaminen on antanut minulle todella paljon ja siitä kuuluu suuri kiitos kaikille teille rakkaat lukijat! Olen saanut tukea, lohdutusta, tsemppausta, jopa yllätyslahjoja! Blogin pitämisen mahtaviin puoliin on liittynyt myös valokuvaaminen. Tuskin olisin koskaan innostunut valokuvaamisesta tällä tavoin ellen olisi ryhtynyt bloggaamaan.
Vuoden 2019 tulen aina muistamaan hyvin erilaisena vuotena. Siihen kuului tunteiden koko kirjo ilosta suruun. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta ja suurta helpotusta, mutta myös luopumisen tuskaa, pelkoa, epätoivoakin. Kuitenkin niinä huonoinakin hetkinä, olen pyrkinyt säilyttämään uskon tulevaisuuteen ja niin aion tehdä myös tulevana vuonna.
Kiitos teille kaikille, ihanat blogini lukijat vuodesta 2019 ja kaikkea hyvää vuodelle 2020!
❤ Anni
