Kadoksissa ollut puutarhainnostus ja muita kuulumisia

Heippa pitkästä aikaa!

Blogi on uinunut talviunta, sillä en ole jaksanut kasata ajatuksiani tekstiksi asti. Viime aikoina olen ollut sekä helpottunut että vähän väsähtänyt. Helpotusta olen kokenut siitä, että helmikuussa sain viimeiset sytopiikit ja silloin tuli myös täyteen ensimmäinen vuosi kantasolusiirrosta. Kaikkein kriittisin vaihe on siis ohi. Ihanaa! Väsähtänyt olotila puolestaan johtuu siitä, että elämäni on ollut viimeisen puolitoista vuotta yhtä turbulenssia ja nyt on niin sanotusti takki tyhjä. En ole nyt alkuvuonna oikein osannut tarttua mihinkään tekemiseen, sillä en ole jaksanut keskittyä mihinkään. Olen esimerkiksi aloittanut jo monta kirjaa, joita en ole kuitenkaan jaksanut lukea loppuun. Yhden villasukan neulominenkin on kestänyt jo ties miten pitkään. En ole edes valokuvannut paljoa, koska en ole jaksanut tyhjentää muistikorttia.

Jossain vaiheessa tammikuuta aloin ihmetellä sitä mihin puutarhainnostukseni oli kadonnut. Se kutkuttava tunne kun tekee tulevan kesän puutarhasuunnitelmia oli täysin kateissa. Tilaamani puutarhalehdet  olivat lojuneet avaamattomina lehtitelineessä jo syksystä lähtien ja katselin hämmentyneenä viime kesänä tekemiäni puutarhasuunnitelmia. Ne näyttivät tammikuun pitkäveteisessä harmaudessa hyvin epärealistisilta.

Puutarhassa en "uskaltanut" käydä moneen kuukauteen, sillä sen näkeminen siinä tilassa, jossa se  viime vuoden jäljiltä on, jotenkin ahdisti. Minua kauhistutti kaikki se tuleva työmäärä ja samalla myös ärsytti se, että omat mielikuvat unelmien puutarhasta ja todellisuus ovat vielä niin kaukana toisistaan. 

Mutta. Valon määrän lisääntymisellä on ihmeellinen vaikutus. Uinuva viherpeukalo on viime viikkoina vähitellen alkanut heräillä horroksestaan ja odotukset tulevasta puutarhakaudesta kasvavat samaa tahtia kuin päivät pitenevät. Olen uskaltautunut taas käymään puutarhassa siellä vallitsevasta kaaoksesta huolimatta ja olen kaivanut puutarhalehtiöni esille ja alkanut suunnitella ja unelmoida. Isosti. Ja vaikkei monet suunnitelmat koskaan toteutuisikaan, jo pelkkä unelmointi kantaa pitkälle ja antaa voimaa siihen vähän harmaampaankin päivään.


                                                                 ❤ Anni

Metsän siimeksessä

Vähän kummallisella fiiliksellä on alkanut tämä vuosi. En oikein osaa pukea tuota fiilistä sanoiksi. Mieli on odottava, ehkä vähän kärsimätönkin. Ulkona on enimmäkseen märkää ja leutoa. Talvi tuntuu unohtaneen tänä vuonna nämä seudut. Sinänsä minua ei haittaa, en erityisemmin välitä kylmästä, mutta toisaalta olisihan pieni lumipeite kaunista.

Marraskuussa innostuin perehtymään tummien valokuvien ottamiseen ja siinä samalla myös kuvankäsittelyyn. Ajattelin, että koskapa on muutenkin hämärää, niin sitä voisi käyttää tehokeinona. Kuvasin metsässä, sopivassa marraskuun hämyssä, keskipäivän aikaan kaikenlaista mitä eteen sattui. Tässä joitakin otoksiani.

Tykkään kovasti tällaisista tummista kuvista. Kotona innostuin myös ottamaan tummia kuvia erilaisista asetelmista. Käytin apuna mustia taustapahveja. Oli mielenkiintoista leikkiä valolla ja varjoilla. Ehkä julkaisen niitäkin kuvia vielä jossakin vaiheessa. 

Leppoisaa loppuviikkoa!

                                                              ❤ Anni

Ajatuksia vuodesta 2019

”Tärkeintä on olla onnellinen. Muusta ei ole väliä. Kokeile sitä. Pystyt kyllä. Se tekee elämästä helpompaa ja helpompaa. Eikä sillä ole mitään tekemistä olosuhteiden kanssa. Et usko miten hyvältä se tuntuu. Hyväksy kaikki ja sitten tragedia katoaa. Tai vähenee, ja sinä kuljet taipaleesi kevein askelin.”

                                                                             - Alice Munro, Kallis elämä 

Tästä tekstipätkästä tuli minulle tärkeä ohje vuoden 2019 aikana. Koko vuosi oli yhtä suurta selviytymiskamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Paljon on vielä tekemistä omien ajatusten kanssa, mutta vuoden aikana opin ainakin hyväksymään tilanteeni ja se on jo auttanut paljon. Opin myös hyväksymään sen tietyn pelon tunteen, josta ei pääse eroon. Se on asettunut taloksi, mutta annan sille vain minimaalisen tilan ajatuksissani. Se on ikään kuin sairastumisen mukana tullut pakollinen paha, jonka annan vain olla, nostamatta sitä mitenkään esille.

Olin entisessä elämässä suuri murehtija. Murehdin sitä, tätä ja tuota ja paljon sellaisia asioita, joihin en voi itse mitenkään vaikuttaa. Nykyään yritän olla murehtimatta ja käyttää viisaammin senkin ajan, joka murehtimisesta vapautuu. Aika ja sen käyttäminen järkevästi onkin ollut asia, jota olen pohtinut viime aikoina todella paljon.

En olisi ikinä uskonut, että tuo joka tavalla erilainen ja rajoitettu vuosi voisi mennä niin nopeasti. Odotan innolla tulevaa vuotta, sillä se tarkoittaa, että rajoitteita aletaan jossakin vaiheessa vähitellen purkaa. Pääsen puuutarhatöihin, ruokavaliorajoitteet vähenevät, voin taas mennä joka paikkaan eikä tarvitse hullun lailla pelätä viruksia ja bakteereja. Toivon, että voin tulevan vuoden aikana alkaa elää taas normaalia elämää.

Keväällä mietin pitkään, mitä teen tälle blogille. Ajattelin ensin, että lopetan koko blogin, mutta samalla koin kuitenkin suurta tarvetta kirjoittaa ja niinpä päätin jatkaa. Päätin kertoa sairastumisestani, sillä muuten blogin jatkaminen tuntui vaikealta. Mietin myös miten voisin pitää puutarhablogia kun en voi tehdä mitään puutarhassa. Suureksi yllätyksekseni niitä ideoita juttuihin kuitenkin jostakin aina tuli mieleeni.

Bloggaaminen on antanut minulle todella paljon ja siitä kuuluu suuri kiitos kaikille teille rakkaat lukijat! Olen saanut tukea, lohdutusta, tsemppausta, jopa yllätyslahjoja! Blogin pitämisen mahtaviin puoliin on liittynyt myös valokuvaaminen. Tuskin olisin koskaan innostunut valokuvaamisesta tällä tavoin ellen olisi ryhtynyt bloggaamaan.

Vuoden 2019 tulen aina muistamaan hyvin erilaisena vuotena. Siihen kuului tunteiden koko kirjo ilosta suruun. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta ja suurta helpotusta, mutta myös luopumisen tuskaa, pelkoa, epätoivoakin. Kuitenkin niinä huonoinakin hetkinä, olen pyrkinyt säilyttämään uskon tulevaisuuteen ja niin aion tehdä myös tulevana vuonna.

Kiitos teille kaikille, ihanat blogini lukijat vuodesta 2019 ja kaikkea hyvää vuodelle 2020!

                                                                   ❤ Anni

Jouluvalmisteluja

Harvemmin olen kokenut sellaista iloa nähdessäni vanhat kuusenkoristeemme kuin tänä vuonna. Kaivaessani koristeita silkkipapereistaan, mietin miten nopeasti tämä vuosi onkaan mennyt. Muistan miten sekavin ja haikein ajatuksin korjasin koristeet viime joulun jälkeen pois. Tulevaisuuden näkymät olivat tuolloin niin kovin hauraat. Mutta, tässä sitä ollaan - uuden joulun kynnyksellä. Minä selvisin tästä vuodesta!

Kuusi sai tänä vuonna lähes kaikki varaston kätköistä löytyneet koristeet ylleen, kullan, hopean ja valkoisen väreissä. Ainoastaan punaiset koristeet saivat jäädä laatikoihinsa lepäämään.

Innostuimme myös yhdessä väsäämään piparkakkutalon monen vuoden tauon jälkeen.

Miten mukavaa olikaan leipoa ja koristella kuusta yhdessä, Michael Bublén sekä Frank Sinatran jouluisten sävelien soidessa taustalla. Tämä yhdessä oleminen ja tekeminen on ihan parasta joulussa.

Vielä valkoinen pellavaliina ruokapöydälle ja valkoisia kukkia, niin koti on koristeltu jouluun.

Tunnelmallista joulua kaikille!

                                                             ❤ Anni