Kuusi kuvaa kesästä

Jokin aika sitten sain Pauliinalta Kukka & Kaali - blogista Kuusi kuvaa kesästä - haasteen, joka on lähtöisin Tuplasti terapiaa - blogista. Kiitokset tästä mukavasta haasteesta! Pauliina kirjoitti  haasteessaan minulle näin: "Sinulla on ollut erilainen kesä kuin aiemmin. Olisi mukava lukea tähtihetkistäsi puutarhassa." Niinpä, kesäni oli todellakin erilainen. Olin tarkkailijan roolissa ja aluksi se tuntui todella vaikealta. Olisi ihan hirveästi tehnyt mieli kitkeä ohimennen muutama rikkakasvi siinä samalla kun nappasi muutaman kuvan. Muistan, miten talvella sairaalassa murehdin sitä miten pystyn vain seuraamaan sivusta puutarhani elämää koko vuoden. Surin rikkaruohoja ja uusimpia istutusalueita, vaikka paljon suurempiakin huolenaiheita elämässä oli. Mutta minkäs sitä puutarhahöperö murheilleen voi. Kun on nähnyt vaivaa puutarhansa eteen ja yrittänyt vaalia sitä suurella rakkaudella, niin väkisinkin alkaa murehtia sen kohtaloa hoitamattomana.

Kesä oli myös kasviyllätyksiä täynnä ja päätinkin koota tähän haasteeseen kuvia kaikista niistä kasveista, jotka yllättivät minut iloisesti viime kesänä. Hoitamattomuudessa oli nimittäin hyväkin puoli: penkeistä nousi jokunen yllätys, jotka muutoin olisin todennäköisesti kevätintoa puhkuen nyppinyt rikkaruohoina pois.  Tässä esimerkiksi on kuva päivänkakkarasta, joka kasvoi isona kasvustona ja ilahdutti  minua kesällä viikosta toiseen.

Päivänkakkara

Viereiseen penkkiin olivat kaukasiantörmäkukat levinneet ihanasti ja ne jaksoivat kukkia pitkälle syksyyn.

Scabiosa caucasica, kaukasiantörmäkukka

Yhteen uusimmista penkeistä oli ilmestynyt rikkaporkkana - itsepäisesti penkin reunaan, johon se ei yhtään sopinut. Siinä se kukki koko kesän ja oli hyvin kuvauksellinen.

Daucus carota, rikkaporkkana

Pitkään odottamani purppuratulikukkien kukinta yllätti iloisesti. Olin jo vähän unohtanutkin noiden kukkien olemassaolon kun kukintaa sai niin kauan odottaa. Kukinta oli huikean kaunis, mutta harmillisen nopea.

Verbascum phoeniceum, purppuratulikukka

Pensasmustikoiden runsas sato ilahdutti ja erityisen ihanaa oli se kun sain lääkäriltä luvan syödä niitä hyvin pestyinä. Että ne maistuivatkin aivan erityisen hyviltä.

pensasmustikka


Jos päivänkakkarat ilahduttivat kesäkuussa  ja heinäkuussa, niin syyshohdekukat hurmasivat räiskyvissä väreissään loppukesän puutarhassa. Kivasti nekin olivat olleet omatoimisia ja levinneet penkissä.

Helenium autumnale, syyshohdekukka

Haasteen teemana tänä vuonna oli PARAS. Nämä kaikki kuvat ovat oikeastaan lempikuviani viime kesästä, mutta jos yksi pitää valita niin valitsen kuvan törmäkukista, sillä ne hurmasivat minut  ihan kokonaan ja olin niin iloinen niiden leviämisestä. 

Haastan mukaan Kasvin paikka, Kuvakehrääjä ja Rannanpihassa  - blogit. 

Tässä vielä haasteen ohjeet:

- Tämän vuoden teema on paras. Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva, yms. Mikä vain sinusta on se paras muisto.
- Haasta yksi tai useampi blogi.
- Ilmoita Tuplasti terapiaa - blogiin osallistumisesi ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.
- Instan puolella voi myös osallistua #kuusikuvaakesästä @pirjodg


❤ Anni



Marraskuun valonpilkahduksia

En olisi koskaan uskonut sanovani, että marraskuustakin voi pitää. Hämäryys ei ole tuntunut tänä vuonna yhtä lannistavalta, vaikka kesän valoisuudesta on kuljettu jo pitkä matka. Ehkä oma päätökseni pysyä optimistisena tuli vastaan mitä tuli, on saanut katsomaan maailmaa valoisamman filtterin läpi. Loppujen lopuksi omalla mielentilalla on varmasti suuri vaikutus siihen miten pimeän vuodenajan näkee ja kokee.


Tänä syksynä olen työstänyt paljon mielessäni pelon tunnetta, josta kirjoitin mm. täällä.  Olen vihdoin todella sisäistänyt sen, että on ihan turha miettiä selviytyykö tästä vai ei ja samalla lietsoa ahdistavaa pelon tunnetta. Siitä ei ole mitään hyötyä, sillä selviytyminen on asia johon pystyn vaikuttamaan hyvin vähän, jos ollenkaan. En pysty vaikuttamaan siihen mitä minussa solutasolla tapahtuu. Joo okei, en tupakoi, en käytä alkoholia, syön terveellisesti, nukun ja liikun riittävästi - ne ovat asioita, joilla on varmasti myös vaikutusta ja niitä noudatan, mutta muuten en pysty vaikuttamaan siihen uusiiko tämä tai saanko ehkä jonkin toisen syövän, josta minua hoitojen aikaan varoiteltiin (mikä on näin ohimennen sanoen ihan turha tieto hengestään taistelevalle syöpäpotilaalle. Mitä minä sillä tiedolla teen kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kaikki mahdollinen hoito vastaan riskeineen kaikkineen?) Lääkärini neuvoi minua nyt nauttimaan juuri tästä hetkestä ja olemaan tyytyväinen juuri tämän hetken tilanteeseen, sillä se ei voisi parempi olla. Tautini oli lähtökohtaisesti niin paha ja ärhäkkä, että selviytyminen siitä tähän pisteeseen, jossa nyt olen, on ollut todella ihme.


Viime päivinä olen innostunut järjestelemään vaatekaappeja ja siivoamaan turhaa tavaraa pois. Se on ollut erittäin vapauttavaa. Olen saanut myös monenlaista inspiraatiota pinterestistä ja innostuin päivittämään sitäkin pitkästä aikaa. Sivupalkista (internetversiossa) pääsee pinterest- kuvakkeen kohdalta kurkistamaan mitkä asiat minua erityisesti inspiroivat.

Viikkoja jatkuneen pilvisyyden kruunaavat ne pienet yksittäiset hetket, jolloin aurinko on näyttäytynyt ja muistuttanut olemassaolostaan. Noita ohikiitäviä valonpilkahduksia sain muutaman ikuistettua ollessani Bean kanssa kävelyllä. Lumi on näillä seuduilla käynyt vasta muutaman kerran pikaisesti näyttäytymässä. Lumi tietysti toisi oman lisänsä jouluiseen tunnelmaan, mutta minusta tuohon tunnelmaan pääsemiseksi vaikuttaa ennen kaikkea oma mielentila ja ajattelinkin jo vähitellen alkaa fiilistellä enemmän joulua.


Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

                                                             ❤Anni

Sinivalkoista - haaste 2019

Blogeissa on jo jonkin aikaa kiertänyt Sinivalkoista - haaste. Tarkoituksena on juhlistaa Suomen lähestyvää itsenäisyyspäivää sinivalkoisin kuvin. Haaste on lähtöisin Tiiulta  Puutarhahetki -blogista. Minut haastoivat mukaan seuraavat blogit: Kottikärryn kääntöpiiri, Värjärin pata ja Tuplasti terapiaa. Lämmin kiitos Päivi, Ilona ja Pirjo sekä tietysti myös Tiiu kivasta haasteesta!

Päätin osallistua tähän haasteeseen postaamalla kuvia sinivalkoisista luonnonkasveista. Heti alkuun täytyy tehdä yksi tunnustus: luonnonkasvien tuntemukseni on aika surkea. Jostakin syystä puutarhakasvien nimet jäävät mieleeni helposti, mutta luonnonkasvit eivät ja se tunnistaminenkin on vähän niin ja näin. Kesällä päätin hieman korjata tilannetta tekemällä itselleni pienen kuvakollaasin luonnonkasveista, joita tuli vastaan blogiassitentti Beaa ulkoiluttaessa. Siinä oli omat haasteensa sillä Bea oli monesti toista mieltä kuvaamisesta ja paikallaan pysyminen oli lähes mahdotonta kun oravia, rusakkoja, lintuja, muita koiria ja erityisesti peräkärryjä piti koko ajan vahtia ja komentaa 😂 Joten osa kuvista on vähän epätarkkoja.  Ja sitten oli vielä se haastavampi tehtävä: kasvien tunnistaminen. Onneksi ystäväni vinkkasi minulle PlantSnap - sovelluksen ja moni kasvikuva sai sen avulla nimen.

Valikoin tähän postaukseen vähiten epätarkkoja kuvia teeman väreissä. Julkaisukelpoisia sinisiä kukkakuvia ei monta ollut (ja nekin ovat enemmän lilan sävyisiä), valkoisia sentään oli vähän enemmän. Ensimmäiseksi valikoitui kauniin herkkä kellokasvi. Niitäkin on niin monia, että päätä huimaa. Monella eläimellä on oma kellonsa: harakankello, hirvenkello, kissankello, peurankello, sammakonkello, varsankello, vuohenkello...Tämä taitaa kuitenkin olla kurjenkello. 



Tämä seuraava kasvi on yksi lemppareitani luonnonkasveista eli hiirenvirna. Sitä löytyy nykyään myös meidän puutarhastamme kiipeilemästä, sillä viime kesänä luonnonkasveilla oli avoimet ovet puutarhaamme ja siinä samalla minäkin jotenkin ”siedätyin” puutarhamme uusille tulokkaille.



Hiirenvirnan kanssa samaan hernekasvien heimoon kuuluu tämä valkomesikkä. Kaunis on sekin. Se ilmeisesti tuoksuu voimakkaasti. En voinut itse tuota tuoksua testata sillä kaikki hoidot veivät hajuaistini ihan kokonaan. Vasta nyt hajuaistini on vähän elpynyt.  Samoin makuaistini oli kummallisen vääristynyt syksyyn asti.



Tämä kaunotar eli kalliokielo löytyy nimensä mukaisesti meidän kallion päältä. Voi kunpa se jotenkin leviäisi alas puutarhaammekin.



Seuraavasta kasvista en ollut koskaan kuullutkaan. Tätä kauniin siroa ja herkkää  heinätähtimöä löytyi monestakin kohtaa aamulenkkiämme.



Viimeisiksi valikoituivat  tämä ahomatara ja alempana ihanan höttöinen mesiangervo. Ahomatarakin oli minulle aivan uusi tuttavuus. Mesiangervon tunnistin sentään ilman apuja. Mesiangervolla on muuten kauniita englanninkielisiä nimityksiä, kuten Queen of the Meadow. Miten runollista!



Olipa virkistävää selailla kesäkuvia marraskuun hämyisessä tunnelmassa. Jos haluat osallistua haasteeseen, voit napata sen tästä.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki - blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystävääsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurten unelmien puutarha - blogin Sinivalkoista - haaste - postauksen kommenttikenttään
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki

Mukavaa viikonloppua!

                                                          ❤ Anni

Kolmannen kuopan timanttituija


Tämä on pieni tarina tuijien istuttamisesta, sinnikkyydestä ja luonnon yllätyksellisyydestä...
                                                   ❖❖❖



Koko kesän nainen oli katsonut tyytymättömänä tienvarren istutusaluetta. Siinä kasvoi kolme rusokirsikkaa ja niiden väleissä yhteensä kuusi viitapihlaja-angervoa. Ihan harmoninen kokonaisuus, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Liian paljon lehtiä, liian vähän havua. Nainen kaipasi enemmän suojaa puutarhalleen. 

Syyskesä oli jo alkanut. Sen saattoi huomata syvenevistä väreistä, suurista, lyijynharmaista taivaanrantaan ruuhkautuvista kumpupilvistä ja kasteen määrän lisääntymisestä. Kanadanhanhet kokosivat muuttojoukkojaan ja suorittivat lukuisia ylilentoja. Puutarhamyymälät olivat taas kaivaneet perinteiset ’Syksy on parasta istutusaikaa’- sloganit esille. Nainen löysi sopuhintaan neljä alle metrin mittaista timanttituijaa. Kaikenlaista muutakin houkutusta olisi ollut, mutta nainen halusi hoitaa ensin tuijat paikalleen. Siististi viitapihlaja-angervojen läheisyyteen, suit sait sukkelaan.


Oli sunnuntaiaamu kun nainen aloitti kaivamisen. Lämmin syystuuli hyväili ihoa ja ilmassa oli mausteinen tuoksu. Ensimmäinen ja toinen kuoppa kääntyivät ripeästi. Vastaan tuli vain muutama isompi kivi, joilla sai kevyen hien pintaan. Tämähän sujuu nopeasti. Ollaan vasta keskipäivässä ja kaksi tuijaa on jo istutettu.
Sää oli niin suotuisa, että lounaan ja kahvin pystyi nauttimaan puutarhassa, lempeässä auringonpaisteessa. Karviaismarjoja kahvin kanssa, ai että. Nainen oli riisunut kenkänsä ja tallusteli paljain jaloin pitkin pihanurmea kahvikuppi kädessään. Se on sen arvoista, vaikka sitten onkin taas syynättävä jalat punkkien varalta. Viinimarjapensaissakin oli vielä hiukan satoa ja hän nappasi ohimennen muutaman tertun suuhunsa. Auringon ja sateen määrä oli ollut juuri sopiva tuona kesänä ja marjat olivat isoja mutta silti makeita.

Ateria ja kuppi kahvia olivat nostaneet vireystasoa ja kolmannen kuopan kaivaminen alkoi. Nainen aloitti tien puoleiselta sivulta ja jatkoi siitä varovasti angervojen vierustaa. Yhtäkkiä ilman täytti kumea kilahdus, joka tuntui varpaissa asti. Iso kivi. Nainen jatkoi pihan puoleiselle sivulle ja tunsi miten lapio kohtasi jälleen ison kiven. Ei hemmetti. Nainen oli vuosien saatossa kaivanut niin paljon kuoppia ja isoja alueita puutarhaansa, että kokemuksesta hän päätteli kiven olevan melkoinen. Joskus tosin aluksi isolta tuntuvat kivet olivat osoittautuneetkin lopulta aika pieniksi. Nainen alkoi kaivaa kuopan reunalta ja yritti hivuttaa lapion terää kiven alle, mutta kivelle ei näkynyt loppua. Kaivaminen jatkui ja se alkoi jo tuntua käsissä ja selässä. Huomenna en varmaankaan pääse sängystä ylös.

Iltapäivä alkoi kääntyä jo alkuillaksi. Loppukesän lämpö väreili ilmassa ja alettiin lähestyä hetkeä jolloin valo osuu kaikkein kauneimmin puutarhaan. Se oli naisen lempihetkiä ja siinä valossa sai yleensä kaikkein kauneimmat kuvat. Nyt hän ei kuitenkaan ehtinyt lapion heiluttamiseltaan nauttia tuosta kauniista valosta, vaan päätti kaivaa neljännen kuopan ensin valmiiksi ja jatkaa sitten kolmannen kuopan kaivamista. En ole vielä koskaan joutunut antamaan periksi kivelle tässä puutarhassa.

Neljäs kuoppa valmistui yhtä ripeästi kuin kaksi ensimmäistäkin. Havu-rhodomultaa tuijalle ja kunnon kastelu päälle. Hän ihaili hetken aikaansaannostaan ja joi puoli pullollista vettä valmistautuakseen kiven nujertamiseen.  
Nainen päätti kaivaa kaistaleen nurmea pois pihan puolelta. Hän teki siistin, neliön muotoisen palan nurmikosta ja nosti sen syrjään. Sitten hän lapioi maa-ainesta pois kunnes taas kuului kilahdus. Ei ole todellista. Kivihän jatkuu nurmikaistaleen ohi, autopaikan alle. Mikä nyt neuvoksi? Ei autopaikalle voi monttua kaivaa. Jostain hänen mieleensä kumpusivat englantilaisen puutarhagurun Christopher Lloydin opetukset kasvien istuttamisesta. Ensin kaivetaan kuoppa sopivaksi kasville, sitten istutetaan, tuetaan ja kastellaan. Tämä kaikki siis samalla kertaa saman päivän aikana. Ei kaivella kuoppia eikä ostella kasveja päiväkausia etukäteen.
Tänään naisen usko gurun oppeihin sai tällin. Nyt olisi nimenomaan pitänyt kaivaa kuopat etukäteen valmiiksi tai ainakin varmistaa onko kuoppien kaivaminen ylipäätään mahdollista tuohon kohtaan.  Yhdestä kohdasta puuttui nyt tuija ja kokonaisuus näytti pöljältä. Aikansa tuumailtuaan ja manattuaan että tuli edes ryhtyneeksi koko puuhaan, nainen päätti istuttaa tuijan kivestä huolimatta. Hän tiesi, ettei tuija jaksaisi todennäköisesti kasvaa kuin hetken ja alkaisi sitten näivettyä kun juuristolla ei olisi tarpeeksi tilaa ellei se sitä ennen olisi jo kaatunut ensimmäisessä syyspuhurissa. Nyt hän oli kuitenkin väsynyt eikä keksinyt muutakaan ratkaisua. Kauhea homma, paikkoja kolotti ja kaikki ihan turhaan.

Kaksi vuotta myöhemmin, naisen suureksi yllätykseksi, hengissä oli enää vain kolmannen kuopan tuija ja kaikki muut tuolloin istutetut tuijat olivat yksi toisensa jälkeen kuolleet.

                                                            ❖❖❖

Ensi keväänä, tuo kyseinen timanttituija saa siirron jonnekin muualle. Haave pienestä havuaidanteesta on yhä vielä mielessä, mutta kauempana viitapihlaja-angervoista ja toivottavasti myös suurista kivistä.😊

                                                            ❤ Anni