Kadoksissa ollut puutarhainnostus ja muita kuulumisia

Heippa pitkästä aikaa!

Blogi on uinunut talviunta, sillä en ole jaksanut kasata ajatuksiani tekstiksi asti. Viime aikoina olen ollut sekä helpottunut että vähän väsähtänyt. Helpotusta olen kokenut siitä, että helmikuussa sain viimeiset sytopiikit ja silloin tuli myös täyteen ensimmäinen vuosi kantasolusiirrosta. Kaikkein kriittisin vaihe on siis ohi. Ihanaa! Väsähtänyt olotila puolestaan johtuu siitä, että elämäni on ollut viimeisen puolitoista vuotta yhtä turbulenssia ja nyt on niin sanotusti takki tyhjä. En ole nyt alkuvuonna oikein osannut tarttua mihinkään tekemiseen, sillä en ole jaksanut keskittyä mihinkään. Olen esimerkiksi aloittanut jo monta kirjaa, joita en ole kuitenkaan jaksanut lukea loppuun. Yhden villasukan neulominenkin on kestänyt jo ties miten pitkään. En ole edes valokuvannut paljoa, koska en ole jaksanut tyhjentää muistikorttia.

Jossain vaiheessa tammikuuta aloin ihmetellä sitä mihin puutarhainnostukseni oli kadonnut. Se kutkuttava tunne kun tekee tulevan kesän puutarhasuunnitelmia oli täysin kateissa. Tilaamani puutarhalehdet  olivat lojuneet avaamattomina lehtitelineessä jo syksystä lähtien ja katselin hämmentyneenä viime kesänä tekemiäni puutarhasuunnitelmia. Ne näyttivät tammikuun pitkäveteisessä harmaudessa hyvin epärealistisilta.

Puutarhassa en "uskaltanut" käydä moneen kuukauteen, sillä sen näkeminen siinä tilassa, jossa se  viime vuoden jäljiltä on, jotenkin ahdisti. Minua kauhistutti kaikki se tuleva työmäärä ja samalla myös ärsytti se, että omat mielikuvat unelmien puutarhasta ja todellisuus ovat vielä niin kaukana toisistaan. 

Mutta. Valon määrän lisääntymisellä on ihmeellinen vaikutus. Uinuva viherpeukalo on viime viikkoina vähitellen alkanut heräillä horroksestaan ja odotukset tulevasta puutarhakaudesta kasvavat samaa tahtia kuin päivät pitenevät. Olen uskaltautunut taas käymään puutarhassa siellä vallitsevasta kaaoksesta huolimatta ja olen kaivanut puutarhalehtiöni esille ja alkanut suunnitella ja unelmoida. Isosti. Ja vaikkei monet suunnitelmat koskaan toteutuisikaan, jo pelkkä unelmointi kantaa pitkälle ja antaa voimaa siihen vähän harmaampaankin päivään.


                                                                 ❤ Anni

Metsän siimeksessä

Vähän kummallisella fiiliksellä on alkanut tämä vuosi. En oikein osaa pukea tuota fiilistä sanoiksi. Mieli on odottava, ehkä vähän kärsimätönkin. Ulkona on enimmäkseen märkää ja leutoa. Talvi tuntuu unohtaneen tänä vuonna nämä seudut. Sinänsä minua ei haittaa, en erityisemmin välitä kylmästä, mutta toisaalta olisihan pieni lumipeite kaunista.

Marraskuussa innostuin perehtymään tummien valokuvien ottamiseen ja siinä samalla myös kuvankäsittelyyn. Ajattelin, että koskapa on muutenkin hämärää, niin sitä voisi käyttää tehokeinona. Kuvasin metsässä, sopivassa marraskuun hämyssä, keskipäivän aikaan kaikenlaista mitä eteen sattui. Tässä joitakin otoksiani.

Tykkään kovasti tällaisista tummista kuvista. Kotona innostuin myös ottamaan tummia kuvia erilaisista asetelmista. Käytin apuna mustia taustapahveja. Oli mielenkiintoista leikkiä valolla ja varjoilla. Ehkä julkaisen niitäkin kuvia vielä jossakin vaiheessa. 

Leppoisaa loppuviikkoa!

                                                              ❤ Anni

Ajatuksia vuodesta 2019

”Tärkeintä on olla onnellinen. Muusta ei ole väliä. Kokeile sitä. Pystyt kyllä. Se tekee elämästä helpompaa ja helpompaa. Eikä sillä ole mitään tekemistä olosuhteiden kanssa. Et usko miten hyvältä se tuntuu. Hyväksy kaikki ja sitten tragedia katoaa. Tai vähenee, ja sinä kuljet taipaleesi kevein askelin.”

                                                                             - Alice Munro, Kallis elämä 

Tästä tekstipätkästä tuli minulle tärkeä ohje vuoden 2019 aikana. Koko vuosi oli yhtä suurta selviytymiskamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Paljon on vielä tekemistä omien ajatusten kanssa, mutta vuoden aikana opin ainakin hyväksymään tilanteeni ja se on jo auttanut paljon. Opin myös hyväksymään sen tietyn pelon tunteen, josta ei pääse eroon. Se on asettunut taloksi, mutta annan sille vain minimaalisen tilan ajatuksissani. Se on ikään kuin sairastumisen mukana tullut pakollinen paha, jonka annan vain olla, nostamatta sitä mitenkään esille.

Olin entisessä elämässä suuri murehtija. Murehdin sitä, tätä ja tuota ja paljon sellaisia asioita, joihin en voi itse mitenkään vaikuttaa. Nykyään yritän olla murehtimatta ja käyttää viisaammin senkin ajan, joka murehtimisesta vapautuu. Aika ja sen käyttäminen järkevästi onkin ollut asia, jota olen pohtinut viime aikoina todella paljon.

En olisi ikinä uskonut, että tuo joka tavalla erilainen ja rajoitettu vuosi voisi mennä niin nopeasti. Odotan innolla tulevaa vuotta, sillä se tarkoittaa, että rajoitteita aletaan jossakin vaiheessa vähitellen purkaa. Pääsen puuutarhatöihin, ruokavaliorajoitteet vähenevät, voin taas mennä joka paikkaan eikä tarvitse hullun lailla pelätä viruksia ja bakteereja. Toivon, että voin tulevan vuoden aikana alkaa elää taas normaalia elämää.

Keväällä mietin pitkään, mitä teen tälle blogille. Ajattelin ensin, että lopetan koko blogin, mutta samalla koin kuitenkin suurta tarvetta kirjoittaa ja niinpä päätin jatkaa. Päätin kertoa sairastumisestani, sillä muuten blogin jatkaminen tuntui vaikealta. Mietin myös miten voisin pitää puutarhablogia kun en voi tehdä mitään puutarhassa. Suureksi yllätyksekseni niitä ideoita juttuihin kuitenkin jostakin aina tuli mieleeni.

Bloggaaminen on antanut minulle todella paljon ja siitä kuuluu suuri kiitos kaikille teille rakkaat lukijat! Olen saanut tukea, lohdutusta, tsemppausta, jopa yllätyslahjoja! Blogin pitämisen mahtaviin puoliin on liittynyt myös valokuvaaminen. Tuskin olisin koskaan innostunut valokuvaamisesta tällä tavoin ellen olisi ryhtynyt bloggaamaan.

Vuoden 2019 tulen aina muistamaan hyvin erilaisena vuotena. Siihen kuului tunteiden koko kirjo ilosta suruun. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta ja suurta helpotusta, mutta myös luopumisen tuskaa, pelkoa, epätoivoakin. Kuitenkin niinä huonoinakin hetkinä, olen pyrkinyt säilyttämään uskon tulevaisuuteen ja niin aion tehdä myös tulevana vuonna.

Kiitos teille kaikille, ihanat blogini lukijat vuodesta 2019 ja kaikkea hyvää vuodelle 2020!

                                                                   ❤ Anni

Bling bling

Tämä postaus minun piti julkaista jo marraskuussa, mutta koskapa kaikenlainen kimallus sopii kivasti jouluun, julkaisen sen vasta nyt. Kuurainen syysaamu houkutteli tarttumaan kameraan. Olin Bean kanssa aamulenkillä ollessani ihastellut kuuran kaunista kimallusta ja mietin miten sen saisi vangittua kameralla. Kokeilin monenlaisia säätöjä ennen kuin onnistuin tallentamaan edes muutaman kimallepallon.

Sormet alkoivat tässä vaiheessa kuvaamista olla jo ihan jäässä, mutta muutaman kuvan kuitenkin päätin vielä ottaa.

Näitä kuuraisia maisemia on alkanut jo ikävöidä kaiken tämän vesisateen keskellä. Ehkä se talvi vielä sieltä tulee.

                                                                    ❤ Anni

Paris - mon amour❤️

Vähintään kerran vuodessa se aina iskee - akuutti Pariisin ikävä. Aloin selailla vanhoja kännykällä räpsittyjä Pariisin kuvia syksyltä 2014 ja ajattelin julkaista niistä muutaman täällä blogissa. Otin kuvat mustavalkoisina, sillä minusta mustavalkokuvissa on aivan erityinen tunnelma. Ranska on ollut suuri rakkauteni siitä lähtien kun siellä ensimmäisen kerran kävin 13- vuotiaana. Ihastuin sen kauniiseen kieleen ja kulttuuriin niin, että halusin työskennellä niiden parissa ammatikseni.

Elämäni parhaimmat macaron-leivokset olen syönyt  Pariisissa  tässä legendaarisessa Les Deux Magots - kahvilassa Saint-Germain-des-Prés'ssä. Tuossa kahvilassa on säilytetty menneen ajan tunnelma. Ajan, jolloin mm. kirjailijat (kuten Simone de Beauvoir, Jean-Paul Sartre) ja monet surrealistit tapasivat toisiaan tuossa kahvilassa. 

Ranskalaisia leipomotuotteita ikävöin aina. Ajattelinkin tuoda pienen palan Pariisia tähän joulukuun sateiseen tunnelmaan jakamalla teille ohjeen, jonka sain joitakin vuosia sitten. Tämä ohje muistuttaa hyvin paljon perinteisiä Ranskalaisia vohveleita. Saamaani ohjetta olen muokannut hieman siten, että jauhojen sijaan leivon nämä aina sokeroidulla alustalla ja neliöiden sijaan teen näistä pyöreitä. Täytteen määrää pienensin. Alkuperäisohjeessa se oli puolet isompi ja täytettä jäi aina reilusti yli. Siitä miten pariisilaisia nämä ovat alkuperältään, ei minulla ole tietoa, mutta suussasulavan herkullisia nämä ovat. Tässä siis hieman muokattu ohje:

Pariisin pikkuleivät

Taikina:
200g voita
200g vehnäjauhoja
3/4 dl kermaa
sokeria leivontaan

Nypi ainekset taikinaksi, kauli ohueksi levyksi leivinlaudalla, jolle on ripoteltu runsaasti sokeria. (Leivo siis sokeria apuna käyttäen. Jos sokeria ei ole tarpeeksi, taikinaa on hankala työstää.)
Tee pyöreitä pikkuleipiä. (Olen käyttänyt shottilasia muottina). Paista pikkuleivät kauniin värisiksi 200 asteessa n. 6-7 minuuttia. Jäähdytä.


Täyte:
75g voita
75g sokeria
n. 1/2 dl vahvaa kahvia

Vaahdota voi ja sokeri, lisää hyvin jäähtynyt kahvi pienissä erissä koko ajan vatkaten. Levitä kreemi kahden pikkuleivän väliin. Säilytä kylmässä.
Et voilà!

❤ Anni

Kuusi kuvaa kesästä

Jokin aika sitten sain Pauliinalta Kukka & Kaali - blogista Kuusi kuvaa kesästä - haasteen, joka on lähtöisin Tuplasti terapiaa - blogista. Kiitokset tästä mukavasta haasteesta! Pauliina kirjoitti  haasteessaan minulle näin: "Sinulla on ollut erilainen kesä kuin aiemmin. Olisi mukava lukea tähtihetkistäsi puutarhassa." Niinpä, kesäni oli todellakin erilainen. Olin tarkkailijan roolissa ja aluksi se tuntui todella vaikealta. Olisi ihan hirveästi tehnyt mieli kitkeä ohimennen muutama rikkakasvi siinä samalla kun nappasi muutaman kuvan. Muistan, miten talvella sairaalassa murehdin sitä miten pystyn vain seuraamaan sivusta puutarhani elämää koko vuoden. Surin rikkaruohoja ja uusimpia istutusalueita, vaikka paljon suurempiakin huolenaiheita elämässä oli. Mutta minkäs sitä puutarhahöperö murheilleen voi. Kun on nähnyt vaivaa puutarhansa eteen ja yrittänyt vaalia sitä suurella rakkaudella, niin väkisinkin alkaa murehtia sen kohtaloa hoitamattomana.

Kesä oli myös kasviyllätyksiä täynnä ja päätinkin koota tähän haasteeseen kuvia kaikista niistä kasveista, jotka yllättivät minut iloisesti viime kesänä. Hoitamattomuudessa oli nimittäin hyväkin puoli: penkeistä nousi jokunen yllätys, jotka muutoin olisin todennäköisesti kevätintoa puhkuen nyppinyt rikkaruohoina pois.  Tässä esimerkiksi on kuva päivänkakkarasta, joka kasvoi isona kasvustona ja ilahdutti  minua kesällä viikosta toiseen.

Viereiseen penkkiin olivat kaukasiantörmäkukat levinneet ihanasti ja ne jaksoivat kukkia pitkälle syksyyn.

Yhteen uusimmista penkeistä oli ilmestynyt rikkaporkkana - itsepäisesti penkin reunaan, johon se ei yhtään sopinut. Siinä se kukki koko kesän ja oli hyvin kuvauksellinen.

Pitkään odottamani purppuratulikukkien kukinta yllätti iloisesti. Olin jo vähän unohtanutkin noiden kukkien olemassaolon kun kukintaa sai niin kauan odottaa. Kukinta oli huikean kaunis, mutta harmillisen nopea.

Pensasmustikoiden runsas sato ilahdutti ja erityisen ihanaa oli se kun sain lääkäriltä luvan syödä niitä hyvin pestyinä. Että ne maistuivatkin aivan erityisen hyviltä.

Jos päivänkakkarat ilahduttivat kesäkuussa  ja heinäkuussa, niin syyshohdekukat hurmasivat räiskyvissä väreissään loppukesän puutarhassa. Kivasti nekin olivat olleet omatoimisia ja levinneet penkissä.

Haasteen teemana tänä vuonna oli PARAS. Nämä kaikki kuvat ovat oikeastaan lempikuviani viime kesästä, mutta jos yksi pitää valita niin valitsen kuvan törmäkukista, sillä ne hurmasivat minut  ihan kokonaan ja olin niin iloinen niiden leviämisestä. 

Haastan mukaan Kasvin paikka, Kuvakehrääjä ja Rannanpihassa  - blogit. 

Tässä vielä haasteen ohjeet:

- Tämän vuoden teema on paras. Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva, yms. Mikä vain sinusta on se paras muisto.

- Haasta yksi tai useampi blogi.

- Ilmoita Tuplasti terapiaa - blogiin osallistumisesi ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.

- Instan puolella voi myös osallistua #kuusikuvaakesästä @pirjodg

❤ Anni

Lokakuun luontokuvia

Yhtenä kuulaana lokakuun maanantaiaamuna, menin läheiselle pellolle kameran kanssa. Olisi pitänyt mennä hiukan aikaisemmin sillä kaunis usva oli jo lähes kokonaan poissa.

Pellon laidassa peuraemä katseli liikahtamatta kuvaamistani kaksi vasaa vieressään. Vasat söivät huolettomina, mutta emä komensi lapsosensa pois, kun yritin kuvata niitä. Usvasta ja peuroista en sitten saanut kuvia, joten kuvasin mm. aamukasteen koristamia heiniä.

Puutarhassa olen ihastellut kasvien syysasuja ja muutamia sinnikkäitä kukkijoitakin on ollut. Tarhatyräkillä on hauska liukuvärjätty syysasu.

Japaninkelasköynnös kasvoi tänä vuonna todella paljon. Minulla on sitä köynnöskaaren molemmin puolin kasvamassa. Toinen teki kauniit marjat. Kun marjat kypsyvät, oranssien kuorien alta paljastuvat kirkkaanpunaiset  marjat.

Sinnikkäitä  kukkijoita ovat olleet mm. pensashanhikit, kaukasiantörmäkukat, asterit ja helminukkajäkkärät.

Hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää!

                                                                   ❤ Anni