Puutarhan aakkoset - osa 2

Jatketaanpa tänään puutarhan aakkoset loppuun. Aakkosten ensimmäinen osa löytyy täältä, klik.                          
                                                                       O
Oudolf. Hollantilainen puutarhasuunnittelija Piet Oudolf on suuri idolini. Kasvien yhdistelemisessä huomioidaan ennen kaikkea kasvien ja kukintojen muoto. Koristeheinien käyttö on runsasta.

                                                                       P
Pioni. Puutarhan kuningatar. Pionipenkki on ensi kesän haavelistalla.



                                                                       Q
Quinquefolius eli viisilehtinen. Kasvilatina - toisille ihastus, toisille vihastus. Kaikki latinaan pohjautuvat kielet ovat lähellä sydäntäni, niin itse latinakin.

                                                                       R
Ruusut. Jokin ruusuissa kiehtoo - historia, nimet ja tarinat niiden taustalla ja tietysti niiden kauneus ja ihana tuoksu.

                                                                       S
Suunnitelmat. Rakastan suunnitelmien tekemistä. Talvella on erityisen ihanaa tehdä suunnitelmia. Osa niistä jalostuu valmiiksi toteutuksiksi, osa jää vain suunnitteluasteelle.



                                                                       T
Tulppaanit. Kesä ei tule ilman tulppaaneja. Syksyisin on mukava tehdä tulppaanihankintoja. Istuttelen monesti vielä joulukuussa viimeisiä tulppaaneja kädet kohmeessa ja keväisin odotan jännityksellä mitä maasta nousee.
                                                                       U
Unikot. Lempikukkani ehdottomasti - nyt ja aina.



                                                                       V
Villi Adjektiivi, joka kuvaa parhaiten haaveideni puutarhaa. En tarkoita sellaista hoitamatonta ränsistyneen villiintynyttä puutarhaa vaan hallitusti villiä puutarhaa, jossa on rehevän rönsyilevä fiilis eikä kaikki näy yhdellä silmäyksellä.


                                                                       W
Willmott, Ellen oli hyvin kiehtova persoona, jonka nimi vilahtelee joidenkin kasvien nimissä. Odotan kovasti, että joku tekisi hänen elämästään elokuvan. Olen yrittänyt kasvattaa siemenestä hohtopiikkiputkia (lisänimeltään Miss Willmott's Ghost) siinä kuitenkaan onnistumatta. Nepalinhanhikit, joita tänä keväänä kylvin, kantavat myös hänen nimeään.

                                                                       X
Xeranthemum eli paperikukka. Ainut x-alkuinen kasvi, joka tuli mieleen. Paperikukkia voisi kyllä kokeilla kasvattaa ensi kesänä. Ne sopisivat hyvin pikkuniitylleni.



                                                                       Y
Yllätykset. Olen huomannut, että parhaat kasviyhdistelmät syntyvät monesti luonnon omasta toimesta. Ne ovat niitä parhaita puutarhayllätyksiä.


                                                                       Z
Zetas. Kiinnostava puutarhamyymälä Tukholmassa, jossa en ole vielä ehtinyt käydä.

                                                                       Å
Åbo. Lähin suuri kaupunki syntymästä saakka ja opiskelukaupunkini. En osaisi asua muulla seudulla.



                                                                       Ä
Äänet. Puutarhan äänimaiseman parasta antia on tietysti linnunlaulu.

                                                                       Ö
Öiset tunnelmat kesäisin. Puutarhassa on kiva fiilistellä valoisina kesäöinä.




Tällaiset olivat minun puutarha-aakkoset. Joihinkin kirjaimiin oli monta hyvää vaihtoehtoa, mutta nämä valikoituivat nyt tällä kertaa. Millaiset ovat sinun puutarha-aakkoset?

Nytpä alan pakkailla sillä olen lähdössä parin päivän matkalle Kööpenhaminaan. Kerron siitä ensi viikolla sitten lisää. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!

Vanhan pyörän tuunaus

Tässä pieni vinkkipostaus kaikille, jotka haluavat uudistaa vanhan pyöränsä ilmeen tai tuoda persoonallista ilmettä ihan uuteenkin pyörään.

Lähtötilanne

Saksalainen Remember - merkki valmistaa kaikenlaista kodin sisustuksesta pyöräteippeihin. Ystäväni on Remember- tuotteiden edustaja Suomessa ja hän testasi pyöräteippiä omaan vanhaan pyöräänsä. Heti alkuun todettakoon, että pyörän rungossa oli kaikenlaista lenkkiä ja uloketta, mikä teki teippaamisesta hieman haastavampaa eli mahdollisimman tasainen pinta on eduksi.

Pyörä pestiin ensin lian ja rasvan poistavalla pesuaineella. Ja sitten vain teippaamaan ja voilà, tässä tulos:



Pyörästä tuli varsin pirteä ja persoonallinen. Myös pyörän lukko sai vähän teippiä ympärilleen.



Kuoseja on joka makuun graafisesta kukikkaaseen. Mallistoon kuuluvat myös aivan ihanat soittokellot, gripit sekä satulansuojukset. Tässä kuvia teippikuoseista:







Itselläni on musta pyörä ja mietinkin tässä, että jo pelkästään soittokelloa vaihtamalla saisi ilmettä muutettua, vai mitä? Tässä muutama soittokellomalli:



Lisätietoja Remember- tuotteista voi kysyä osoitteesta studiosuzamor@gmail.com

Leppoisaa viikonloppua!




Keskiviikon kukkakimara (osa 6)

Pieni katsaus tämän hetken kukintaan, joka on ollut pari viime viikkoa joissakin penkeissä melko maltillista. Nyt kuitenkin vihdoin tummat ’Nightrider’-liljani alkoivat kukkia.

lilja
Lilium 'Nightrider', taustalla tarhajalomalva

lilja

Liljojen viereisessä penkissä ovat ihanaiset pallo-ohdakkeet, joiden taustalla näkyvät 'Raven'-kurjenpolvien kukkineet kukkavarret.

Echinops ritro
Echinops ritro

Länsipihalla pikkuniittyni näyttää tällä viikolla tältä.

kukkaniitty
'Bees and butterflies'-pikkuniittyni


kukkaniitty
Pikkuniityn takana 'Orion'-kurjenpolvet jaksavat yhä kukkia.

Tuossa pikkuniityssä on myös muutama näitä söpöjä kelta-valkoisia kukkia. En tiedä nimeä. Tunnistaako joku?



Tulikukista (Verbascum) olen kertonut ennenkin, klik. Meillä on niitä  keltakukkaisina kasvustoina. Edellisvuonna kylvin myös valkoisen ja liilan sävyjä. Ne kasvattivat ensimmäisenä kesänä lehtiruusukkeen. Tosin luulin niitä hetken jo kadonneiksi, kunnes eilen huomasin, että penkistä nousikin tulikukan oloisia kukkia. Ovat kyllä kovin heiveröisiä ja harvakukkaisia keltakukkaiseen lajikkeeseen verrattuna. Odotin paljon isompia kukintoja.

Verbascum blattaria
Verbascum blattaria 'White Blush'


Tänä vuonna tuoksupelargoniani ovat kukkineet todella ihanasti. Ne kasvavat mattomaisesti isossa ruukussa.

tuoksupelargonia


Länsipihalta löysin lännenheisiangervon suojista yllätysdaalian. Yllätyksellinen se on sikäli etten muista tällaista daaliaa koskaan hankkineeni. No yhtä kaikki, kaunishan tuokin on.

daalia
Yllätysdaalia

Länsipihalla kukkivat myös kärsämöt. Ne eivät ole moksiskaan tästä kuivuudesta.

kärsämöt

Sen sijaan eteläpihan iso penkki alkaa olla  jo syksyinen ja nuupahtanut. Tuossa penkissä onkin kaikenlaista muokattavaa kun hoitaminen on jäänyt kovin vähiin tänä kesänä. Elokuussa sitten.


Osa eteläpihan isoa penkkiä.

Nyt täytyy kiiruhtaa taas kastelemaan. Mukavaa viikon jatkoa!

Puutarhan aakkoset - osa 1

Sisustusblogeissa on ajoittain näkynyt juttusarjoja sisustuksen aakkosista. Idea on minusta hauska ja ajattelinkin soveltaa sitä puutarhaan.
Tässäpä siis ensimmäinen osa omista puutarhan aakkosistani. Millaiset ovat sinun?

                                                                              A
Aamu. Aamut ovat ihania hetkiä puutarhassa kun kaikki on vielä aamukasteen raikasta.

                                                                              B
Biohiili. Tästä minulla ei ole kokemusta, mutta olen lukenut siitä niin paljon hyvää, että tämä kuuluu ehdottomasti seuraaviin kasvualustakokeiluihin.


                                                                              C
Cottage garden. Yksi ihailemistani puutarhatyyleistä. Haluan puutarhaamme villiä kukkarunsautta, polkuja, "huoneita" ja mahdollisimman vähän nurmikkoa.

                                                                              D
Daalia. Uudelleen suosituiksi nousseet daaliat ovat uusimpia tuttavuuksiani ja olen niihin aivan ihastunut. Daalioiden ainut hankaluus on niiden talvetus, mutta siitäkin on nyt selvitty.

daalia
Daalia 'Blue Boy'


                                                                              E
Eläimet.  Puutarhassamme vierailee paljon eläimiä ja niiden puuhia on hauska seurata. Joskus kuitenkin on ei-tervetulleitakin vieraita kuten peuroja.

                                                                              F
Floristiikka. Kukkien sitominen on intohimoni. Rentoudun kun saan sommitella värejä ja muotoja kimppuihin ja asetelmiin. Käsillä tekemisessä on jotakin hyvin terapeuttista. Ihana kukkakimppu kotona piristää aina.



                                                                              G
Geranium eli kurjenpolvi. Kestosuosikkini kukkapenkeissä ja lajikkeissa riittää valinnanvaraa.

                                                                             H
Heinät. Olen ihan hurahtanut erilaisiin heiniin ja niiden käyttöön istutuksissa sekä ruukuissa. Tänä vuonna kasvatin ensimmäisen kerran siemenestä erilaisia heiniä eikä se ollut ollenkaan vaikeaa (olin jotenkin kuvitellut niitä haastaviksi).



                                                                              I
Ilta. Ilta-auringossa puutarhamme on mielestäni parhaimmillaan. Tykkään siitä miten laskeva auringonvalo läpivalaisee kasvit ja tunnelma on jotenkin utuinen.

                                                                              J
Jekyll, Gertrude. Tärkeä nimi puutarhasuunnittelun historiassa. Häneltä olen saanut paljon inspiraatiota kasvien sijoitteluun.


                                                                              K
Knautia eli etelänruusuruoho on ihan lemppariperennojani nykyään. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

                                                                              L
Lavat. Tykkään viljellä lavoissa. Se on kätevää ja helppoa. Ensin kasvatin perunoita ja kesäkurpitsoja maassa, mutta taistelu rikkaruohoja vastaan kävi kestämättömäksi.

hyötytarha


                                                                              M
Mustikat. En ole kummoinen marjastaja, vaikka metsässä muuten tykkäänkin välillä lenkkeillä. Mustikoita on kiva kuitenkin pakastaa talveksi ja niinpä kasvatan niitä lavassa. Saamme niistä nykyisin hyvän sadon ja niitä on kiva käydä hyötytarhassa popsimassa.

                                                                              N
Niitty. Kaikenlaiset kukkaniityt ja kedot ovat kovasti mieleeni. Nykyään kylvän joka vuosi kukkasekoituksia muutaman penkin verran ja myös ruukkuihin.

kukkaniitty

Huomenna luvassa taas pieni katsaus kukintaan puutarhassamme. Jatketaan aakkosten parissa myöhemmin. Ihanaa kesäiltaa!

Lempikukkani - haaste

Lempikukan nimeäminen voi äkkiseltään tuntua haastavalta tehtävältä. Pidän kaikista kukista ja jokainen kukka on omalla tavallaan kaunis.

On kuitenkin yksi, jolla on erityinen paikka sydämessäni:

                                                                           Unikko

unikko
Oopiumiunikko 'Black Peony'


Miksi?
Unikkojen herkkyydessä on jotain äärettömän kaunista. Vaikka kukinta kestää monesti vain hetken, niin uusia unikoita heräilee koko ajan. Unikot ovat minusta jokaisessa vaiheessa kauniita:

Nuokkuvina nuppuina:


unikko


unikko



unikko


Täydessä kukassa:


unikko
Idänunikko 'Coral Reef'


unikko
Silkkiunikko 'Mother of Pearl


unikko
Silkkiunikko 'Mother of Pearl on kuin silkkipaperia.


unikko
Silkkiunikko 'Mother of Pearl'


unikko
Silkkiunikko 'Shirley Poppy'


unikko
Silkkiunikko 'Mother of Pearl'

Vähän nuupahtaneina:


unikko
Jokin oopiumiunikko (tarkempi nimi kateissa)

Siemenkotina:


unikko


unikon siemenkota kimpuissa

Siemenkodat ovat kuin helistimiä ja niitä voi käyttää siemensirottimina. Kodan päälle tulee kuivuessa reikiä, joista siemeniä voi kätevästi sirotella penkkiin. Siemenkodat sopivat myös ihanasti kimppuihin.

unikko
Voisin katsella loputtomiin unikkoja ilta-auringossa


Meillä on sekä yksi- että monivuotisia unikoita. Tänä vuonna suorakylvetyt unikot eivät onnistuneet odotusten mukaisesti, mutta jotain sentään on penkeistä noussut. Keväällä esikasvattamani monivuotiset unikot ovat hyvässä kasvuvauhdissa, mutta eivät kuki vielä. Osa niistä kukkii todennäköisesti vasta ensi keväänä.

Kiitos tästä kivasta haasteesta  Hiidenkiven puutarhassa - blogille, josta haasteen sain sekä Maatiaiskanasen Elämää -blogin Hilulle, jolta haaste aluperin on lähtenyt liikkeelle. 😊

Mukaan haastan seuraavat blogit:

Kasvin paikka
Ritavuoren juurella
Ruusukumpu

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Hilu/Maatiaiskanasen Elämää - blogista)
- tee postaus lempikukastasi
- haasta kolme ( tai halutessasi voit kutsua useammankin) blogiystäväsi mukaan.

Olen aiemmin kirjoittanut 'Mother of Pearl'-unikoista. Jutun löydät täältä, klik

Aurinkoista sunnuntaita!

Sadepäivän tunnelmia

Miten voi tulla niin onnelliseksi sateesta? Olen tänään nauttinut joka vesipisarasta ja niin on puutarhakin. Tässä muutamia sadepäivän tunnelmakuvia - tällä kertaa enimmäkseen suloisista nupuista.

Nämä punaiset unikot tupsahtivat valkoisesta penkistä ( klik ), mutta minua ei haittaa värimaailman sekaannus kun on kyse unikoista. Ne saavat vaeltaa puutarhassamme ihan miten haluavat.

unikot


Daalian ja kosmoskukan risteytys aukeamassa.

Dahlia x Cosmos



Valkoisen penkin helminukkajäkkärät ovat nyt nuppuvaiheessa.

helminukkajäkkärä



Punahattu 'White Swan' ja taustalla pallo-ohdake.

Echinacea


Välillä aurinko näyttäytyi hiukan pilviverhon takaa luoden upean roosan hetken. Kuvassa 'Totally tangerine -daalia jo vähän nuupahtaneena. Rakastan juuri tuollaista valoa! Niin ihana hetki puutarhassa.

daalia


daalia

Puuhailin kaikenlaista pientä tänään puutarhassa. Pitkästä aikaa! En ole hellepäivinä pystynyt tekemään mitään puutarhassa kastelua lukuunottamatta ja minulla oli puutarhahommia jo oikein ikävä. Jopa kitkeminen tuntui mukavalta.

Ihanaa puutarhaviikonloppua! 😊