Trendikkäät mehikasvit

mehikasvit7


Elämä pyörii pitkälti puutarhassa kesäisin ja sisäkasvit saattavat jäädä vähemmälle huomiolle. Minulla on tapana viedä lähes kaikki viherkasvimme ulos kesäksi.


mehikasvit


Viime vuosina mehikasvit eli sukkulentit ovat selvästi olleet trendikasveja vihersisustamisessa. Minulla on muutamia mehikasveja, jotka kiikutan kesäksi ulos. Tässä aloe, rahapuut sekä muistaakseni jokin tyräkkeihin kuuluva mehikasvi (en valitettavasti muista tarkempaa nimeä. Tunnistaako joku?)

mehikasvit


Näistä tulee kiva kokoelma muiden kasvien kanssa. Tässä aitoviikuna ja kultaimarre mehikasvien seurana terassipöydällämme.


mehikasvit


mehikasvit

Mehikasvit sopivat huolettomalle viherpeukalolle - ne sietävät kuivuutta ja nauttivat valosta. Ne saa hengiltä ennemmin liikakastelulla  kuin kuivuudella ja talvella en juurikaan edes kastele niitä. Toki mehikasvien kohdalla on myös eroja eli kannattaa tutustua jokaisen kohdalla hoito-ohjeisiin. Hyvin sateisena kesänä pidän ne kuistilla, jotta eivät mätäne. No, siitä ei ole ollut pelkoa tänä kesänä.

Tässä isoin rahapuuni, joka elää kesät ulkona ja talvet viileässä pihamökissämme.



Rahapuuta on helppo lisätä latvapistokkaista juurruttamalla. Monesti rahapuu tekee myös ilmajuuria nivelkohtiin, jolloin pistokkaan voi vain laittaa suoraan multaan. Nuo pienemmät rahapuuni olen kasvattanut juuri noista ilmajuurellisista aluista.

Tummat ilmajuuret ovat jo kuivahtaneet, mutta ylempänä näkyy pieni valkoinen ilmajuuri. Siitä saisi uuden alun.



Äitini intohimona ovat aina olleet kaktukset ja hänellä oli pitkään tapana viedä kaktukset kesäisin ulos ja tehdä niistä esimerkiksi tällaisia asetelmia. Ne innostuivat myös kukkimaan kun lämpötilat vaihtelivat.


kaktukset

Onko sinulla mehikasveja ja vietkö ne ulos kesäisin?

11 kommenttia:

  1. Kaktukset ja mehikasvit ovat kivoja ja niitä löytyy minultakin useita. Pääosin pidän niitä sisätiloissa ja lähinnä vain marraskuunkaktukset viettävät kesät ulkona.
    Hieno rahapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on yleensä ollut kaktukset myös ulkona, mutta ne ovat hurahtaneet niin pitkiksi pienissä ruukuissaan, että kaatuvat joka tuulessa kumoon. Olisi ehkä aika vaihtaa vähän isompiin ruukkuihin😊

      Poista
  2. Minulla ei ole kotona viherkasveja ollenkaan sisällä. Ei ole vaan mun juttu. Pihalla on mehikasveja ja aion tuoda sinne niitä lisääkin. Tykkään niistä todella!

    VastaaPoista
  3. Mistäköhän tulee se rahapuun nimi ,se on kyllä komea kasvi ja sulla se voi erityisen hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sen on sanottu symboloivan vaurautta ja lehdethän muistuttavat kolikoita. Ehkä siitä tuo nimi. Oma rahapuuni on saanut kasvaa lähes vailla hoitoa. Hyvin näyttää viihtyvän😊

      Poista
  4. Tämä postaus saa kyllä niistä innostumaan. Hankintalistalle...

    VastaaPoista
  5. Minullakin kaikki huonekasvit ulkoilevat kesällä. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei nykyään ole enää juurikaan kesäkukkia terassilla koska huonekasvit valtaavat paikat. Huomaa kyllä miten ne saavat uutta energiaa ulkona ollessaan.😊 Hauskaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  6. Tuo huonekasvien ulkoilutus onkin hauska idea. Saa terassilleen eksotiikkaa kaktuksilla ja muilla. En ole kuitenkaan tullut vieneeksi huonekasvejani ulos mahdollisten tuholaisten pelossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä ei juuri kesäkukkia tarvita terassille😊 Se tuholaisriski toki on olemassa. Koskaan ei vielä ole mikään ötökkä huonekasveihini ulkoilutuksessa iskenyt, mutta tarkasti pitää kyllä käydä kasvit läpi syksyn tullen.

      Poista