Hyötytarhamme laajeni tänä kesänä kolmen lavan verran. Laajennusta piti tehdä alunperin viiden lavan verran, mutta marjapensaiden siirto jäi tekemättä ja tulevan kasvihuoneen sijoittelu vaatii vielä vähän tarkempaa tuumailua laajennuksen suhteen.
Lähtötilanne keväällä ennen laajennusta. |
Joskus tuntuu etteivät suunnitelmat etene eikä ajatus kulje. Olen huomannut, että silloin on parasta antaa ideoiden jalostua ja kypsyä rauhassa. Sitten jossain kohtaa huomaa, että palaset loksahtavat kuin itsestään paikoilleen. Niinpä jouduin vähän karsimaan hyötytarhaan suunniteltujen kasvisten määrää. Tästä näet hyötytarhan alkuperäisen suunnitelman.
Meille kesän itsekasvatetut must-kasvikset ovat perunat, avomaankurkut, kesäkurpitsat, salaatit, pavut ja herneet ja niitä piti ehdottomasti saada lavoihin. Tilaa jäi myös uusille kokeiluille eli punasipulille, kaskinauriille ja palmukaalille. Minä haluaisin kovasti tomaatteja, mutta olen todennut, että parasta odottaa kasvihuonetta. Pensasmustikat ja mansikat kasvavat meillä vakituisesti omissa lavoissaan.
Uusia lavoja perunoille, kesäkurpitsoille ja avomaankurkuille. |
Tänä keväänä tehtyyn laajennusosaan sain levitettyä singelin, mutta keskikäytävä on vielä nurmikon vallassa. Keskikäytävän päähän on tarkoitus sijoittaa kasvihuone. Marjapensaiden taakse suunnittelin pientä pergola-käytävää ja ne loput lavat.
Ja vielä toisesta suunnasta.
Tällaisia suunnitelmia tällä kertaa😊
Ihanaa kesäiltaa!
Ai että tuosta tulee upea. Ei kannata kiirehtiä, asioiden täytyy antaa muhia.
VastaaPoistaToivotaan niin! Vielä riittää mietittävää, mutta onneksi ei ole kiire😊
PoistaSaman olen huomannut, joskus asioiden kannattaa hautua hetki. Miten mustikat kasvavat laatikoissa? Minulla kasvaa paikassa jossa kärsivät kuivuudesta mutta tekstisi luettuani sain idean josko siirtäisin mustikat mansikoiden luo lavoihin ihan kastelupisteen viereen. Tarvitseeko kaksi lavaa päällekkäin ja montako mustikkaa mahtuu yhteen lavaan?
VastaaPoistaMinulla on yksi 80x120 lava mustikoille. Lavassa kasvaa kaksi eri pensasta: ’Aino’ ja ’North Blue’ ja molemmat antavat runsaan sadon. Mullan päällä on hakekerros ja silloin tällöin heitän mustikoille kahvinpuruja. Talveksi suojaan mustikat kanaverkolla.😊
PoistaKiva hyötytarha-alue on tulossa. Keskikäytäväkin on tarpeeksi leveä, joten kasvihuone sen päässä tulee edukseen :)
VastaaPoistaKiitos, toivon niin😊. Vielä kun saisi päätettyä kasvihuoneen muodon, mallin ja koon ( yli 7 neliöön tarvitaan meillä lupa).
PoistaSaman olen huomannut eli joskus on ihan hyväkin, että ideoilla on aikaa ja mahdollisuus muhia. Kiva kuulla, että sinulla mustikat kasvavat viljelylaatikoissa. Istutin omani siten siksikin, että siten saan ne helpommin suojattua talvella jäniksiltä.
VastaaPoistaNiinpä. Onneksi ei ole kiire ja parasta suunnitella rauhassa😊
PoistaViljelylaatikot ovat kyllä loistava keksintö. Minäkin laitan aina kanaverkon laatikon ympärille talveksi, jotta saavat olla rauhassa jäniksiltä.
Kivat suunnitelmat. Niin se on, että suunnitelmat yleensä jalostuvat matkan varrella.
VastaaPoistaKiitos, niinhän se on. Ajatuksille ja ideoille on hyvä antaa vähän aikaa😊
Poistahyvät suunnitelmat!
VastaaPoistaKiitos😊 Katsotaan miten ne vielä tuosta muokkautuvat ajan kanssa.
PoistaHyvältä vaikuttaa suunnitelmat. Tomaatteja ei tosiaan kannata avomaalla kasvattaa, ainakaan jos paikka on vähänkin tuulinen. Tuulensuojassa kasvavat kyllä hyvin. Kasvihuone paras :)
VastaaPoistaKiitos😊 Juu, näinhän se on. Meillä on vaikea löytää valoisaa ja suojaisaa paikkaa, joten täytyy nyt vain odotella sitä kasvihuonetta.
PoistaSama täällä: monesti ideat loksahtavat itsekseen kun saavat aikaa. Ja kasvihuoneen pohjatyöt ovat menossa :)
VastaaPoistaNo niinhän se on, että monet ideat jalostuvat ajan kanssa.
PoistaMahtava juttu, onnea kasvihuoneprojektiin!😊
Niin selkeät ja siistit kasvulavat!
VastaaPoistaKerrassaan tyylikkäät ja varmasti mukavat hoitaa.
Pidä suunnitelmista kiinni!
Lempeitä kesäpäiviä sinulle!
Kiitos😊 Tykkään kovasti viljellä noissa lavoissa. Meillä oli ensin monenlaista maassa kasvamassa, mutta siitä tuli pikemminkin rikkakasviviljelmä kuin hyötytarha.
PoistaIhania kesäpäiviä myös sinulle!