Kadoksissa ollut puutarhainnostus ja muita kuulumisia

Heippa pitkästä aikaa!

Blogi on uinunut talviunta, sillä en ole jaksanut kasata ajatuksiani tekstiksi asti. Viime aikoina olen ollut sekä helpottunut että vähän väsähtänyt. Helpotusta olen kokenut siitä, että helmikuussa sain viimeiset sytopiikit ja silloin tuli myös täyteen ensimmäinen vuosi kantasolusiirrosta. Kaikkein kriittisin vaihe on siis ohi. Ihanaa! Väsähtänyt olotila puolestaan johtuu siitä, että elämäni on ollut viimeisen puolitoista vuotta yhtä turbulenssia ja nyt on niin sanotusti takki tyhjä. En ole nyt alkuvuonna oikein osannut tarttua mihinkään tekemiseen, sillä en ole jaksanut keskittyä mihinkään. Olen esimerkiksi aloittanut jo monta kirjaa, joita en ole kuitenkaan jaksanut lukea loppuun. Yhden villasukan neulominenkin on kestänyt jo ties miten pitkään. En ole edes valokuvannut paljoa, koska en ole jaksanut tyhjentää muistikorttia.

Jossain vaiheessa tammikuuta aloin ihmetellä sitä mihin puutarhainnostukseni oli kadonnut. Se kutkuttava tunne kun tekee tulevan kesän puutarhasuunnitelmia oli täysin kateissa. Tilaamani puutarhalehdet  olivat lojuneet avaamattomina lehtitelineessä jo syksystä lähtien ja katselin hämmentyneenä viime kesänä tekemiäni puutarhasuunnitelmia. Ne näyttivät tammikuun pitkäveteisessä harmaudessa hyvin epärealistisilta.

Puutarhassa en "uskaltanut" käydä moneen kuukauteen, sillä sen näkeminen siinä tilassa, jossa se  viime vuoden jäljiltä on, jotenkin ahdisti. Minua kauhistutti kaikki se tuleva työmäärä ja samalla myös ärsytti se, että omat mielikuvat unelmien puutarhasta ja todellisuus ovat vielä niin kaukana toisistaan. 

Mutta. Valon määrän lisääntymisellä on ihmeellinen vaikutus. Uinuva viherpeukalo on viime viikkoina vähitellen alkanut heräillä horroksestaan ja odotukset tulevasta puutarhakaudesta kasvavat samaa tahtia kuin päivät pitenevät. Olen uskaltautunut taas käymään puutarhassa siellä vallitsevasta kaaoksesta huolimatta ja olen kaivanut puutarhalehtiöni esille ja alkanut suunnitella ja unelmoida. Isosti. Ja vaikkei monet suunnitelmat koskaan toteutuisikaan, jo pelkkä unelmointi kantaa pitkälle ja antaa voimaa siihen vähän harmaampaankin päivään.


                                                                 ❤ Anni

Unelmointia

Tammikuu on aina ollut inhokkikuukauteni. Miten se joka vuosi tuntuukin yhtä pitkältä ja synkältä, vaikka valon määrä lisääntyykin päivä päivältä. Apukeinona akuuttiin tammikuiseen apatiaan on minulla tulevien puutarhasuunnitelmien tekeminen. Puutarhakirjojen - ja lehtien lukeminen, siemenluetteloiden selaaminen sekä siementilausten tekeminen helpottavat kummasti oloa. Tuli takkaan, villasukat jalkaan, teetä kupposeen ja unelmoimaan. Kyllä se kevät sieltä tulee!

Siementilausten tekemiseen menee minulta usein monta tuntia, joskus jopa päiviä, koska on aina mietittävä mihin jokaisen kasvin sijoitan, selvitettävä kukinta-aika, väriyhdistelmät, kasvutapa - ja vaatimukset, korkeus, hyvät kumppanuuskasvit. Oma tärkeä ja huomioonotettava juttunsa on myös se, pitääkö esikasvattaa vai voiko vain suorakylvää. Esikasvatettavien määrää on joka vuosi rajoitettava tilan puutteen vuoksi. Toivottavasti kasvihuonehaaveeni toteutuu jonakin päivänä, niin saan lisää tilaa esikasvatukseen...

Yleensä hankin joitakin siemeniä lähiseudun puutarhamyymälöistä, mutta enimmäkseen tilailen siemenet netistä, koska valikoimat ovat valtavat. Olen tähän mennessä tilannut siemeniä Irlannista (Seedaholic) ja Englannista (Plant World Seeds). Toimitus on ollut sujuvaa ja siemenet hyviä.  Noissa puodeissa on vain pidettävä pää kylmänä, sillä vauhtisokeus iskee helposti -  minulla ainakin. Niinpä on mietittävä tarkkaan mitä mihinkin tulee.  Tämän kevään siemenhankinnoista tulossa juttu vähän myöhemmin.