 |
Arovuokkoja |
Kiitos ihanista kommenteista, joita olen saanut! Viikot ovat vierähtäneet nopeasti, kaikenlaista on ollut, mutta täällä ollaan, pystyssä ja positiivisin mielin. Olen tarkkaillut joka päivä puutarhaamme, nappaillut kuvia, nauttinut linnunlaulusta ja seurannut suloisia punarintoja, jotka ovat tehneet pesänsä keittiön ikkunan vieressä olevaan tuijaan.
Tällä viikolla on kaikki suorastaan räjähtänyt kasvuun monen päivän helteiden myötä. Olen aina pitänyt valkoisista kukista, koska niissä on erityistä herkkyyttä. Tänä vuonna valkoiset kukat ovat tuntuneet erityisen kauniilta ja merkityksellisiltä. Värioppaissa kerrotaan, että valkoinen väri suojelee, lohduttaa ja antaa toivoa.
Juuri tällä hetkellä puutarhassamme on monta valkoista kukkijaa. Tämän vuoden iloinen yllättäjä on helmipensas, joka päätti kukkia muutaman vuoden tauon jälkeen.
 |
Helmipensas Exochorda macrantha 'The Bride' |
 |
Helmipensaan kukka muistuttaa aika paljon omenapuun kukkaa. |
Pari vuotta sitten laajennetussa länsipihan penkissä arovuokot (Anemone sylvestris) ovat alkaneet levitä kauniiksi mättäiksi. Lamovuohenkuusama (Diervilla x splendens 'Diva') tuo tummalla värityksellään kivasti kontrastia.
 |
Iltaisin arovuokot ovat kuin pieniä valaisevia lyhtyjä. |
 |
Näkymä sulkahernepuun (Caragana arborescens) hentojen oksien takaa |
Hapsureunaiset Daytona-tulppaanit ovat myös tässä penkissä. Penkin toisella puolella olevat tulppaanit hävisivät suurimmaksi osaksi rusakon suuhun ennen kuin ehdimme laittaa verkon penkin ympärille.
 |
Tulppaani Daytona |
Muutama tulppaani sentään säästyi nälkäiseltä rusakolta. Samat tumman ja vaalean sävyt löytyvät myös tältä toiselta puolelta penkkiä. Tässä purppuraheisiangervoja ja taustalla norjanangervoja.
Norjanangervojen kukinta oli upea ja varsin nopea helteisellä viikolla.
 |
Rusakko oli syönyt norjanangervojakin. Onneksi se ei haitannut kukintaa. |
 |
Norjanangervo ilta-auringossa |
Sitten kun saan taas puuhastella puutarhassa, haluaisin valkoisen ruusupensaan, joka kukkisi pitkään ja olisi kestävä. Yksi vaihtoehto voisi olla tertturuusu 'Iceberg' eli 'Schneewittchen'. Haaveilen myös muista valkoisista kukkijoista kuten sirotuomipihlajasta sekä likusterisyreenistä ja tietysti valkoisista pioneista. Takapihamme kalliometsästä löytyy myös valkoisia ihanuuksia, mutta palailen niihin ensi kerralla.
Mukavaa viikonloppua!