Millainen on onnistunut kukkapenkki?
Nyt kun tämä vuosi on mennyt vain tarkkaillessa puutarhaa ja suunnitelmia tehdessä, ajattelin kirjoitella siitä millainen on minun mielestäni onnistunut kukkapenkki ja mihin kiinnitän huomiota suunnitelmia tehdessä.
Puutarhastamme löytyy tällä hetkellä yksi kukkapenkki, jossa osaset ovat loksahtaneet lyhyessä ajassa paikoilleen ja johon olen erityisen tyytyväinen. Pientä hiontaa sekin vielä vaatii, mutta peruselementit ovat kunnossa. Palaan tuohon penkkiin tarkemmin ensi viikolla ja kerron nyt ensin oman reseptini kukkapenkin suunnitteluun.
Mihin asioihin kiinnitän erityisesti huomiota?
⦁ Sopivat korkeuserot. Penkin koosta riippuen siitä löytyy joko yksi tai useampi seuraavista:
- korkeampaa ja matalampaa havua
- pikkupuu
- pensas
⦁ Isohko kivi tai kiviryhmä, jotka toimivat koristeellisuutensa lisäksi hyvinä huoltokivinä kukkapenkin hoidossa.
Nämä edellä mainitut asiat muodostavat penkin peruselementit, joiden ympärille suunnittelen penkin muun kasvimaailman ja näiden peruselementtien avulla voi luoda tärkeitä
mikroilmastoja kasveille. Ne vaikuttavat myös suuresti seuraavaan kohtaan.
⦁ Penkin ulkonäkö eri vuodenaikoina. Tykkään tosi paljon erilaisista havuista, sillä ne tuovat kaunista vehreyttä ja suojaa puutarhaan kaikkina vuodenaikoina. Monet pikkupuut ja pensaat taas kukkivat upeasti keväisin ja päättävät kesäkauden upeilla ruskan väreillä ja mahdollisesti myös kauniilla marjoilla. Perennojen kukkavarsia en leikkaa syksyisin vaan jätän ne talventörröttäjiksi ja lintujen iloksi.
⦁
Penkin sulautuminen osaksi muuta puutarhaa ja ympäristöä sekä minkälaista tunnelmaa haetaan. Tähän vaikuttavat erityisesti kasvivalinnat, joista kerron alempana.
⦁ Penkin kasvivalinnoissa tulee huomioida myös mahdolliset
aurauslumet tai
katolta putoavat lumet. On myös hyvä miettiä etukäteen miten kasveja voi suojata mahdollisilta tuholaisilta kuten rusakoilta ja peuroilta. Nykyään rusakot tekevät ainakin meillä tuhojaan myös kesäisin ja suojia täytyy pitää vuoden ympäri paikoillaan.
⦁ Aina jokin kukassa keväästä syksyyn. Itselläni on vielä petraamista syyskukkijoiden kanssa. Niihin aion jatkossa panostaa huomattavasti enemmän. Kevätkukkijoita ei myöskään voi koskaan olla liikaa.
⦁
Kasvivalinnat. Mihin kiinnitän erityisesti huomiota? Neljä koota eli
korkeus,
kukinta-aika,
kasvupaikan olosuhteet (valoisuus ja
maaperä) sekä
kasviyhdistelmät. Mitkä kasviyhdistelmät toimivat ja mitkä taas eivät. Välillä luonto puuttuu peliin ja tulee ihania yllätyksiä.
Kasvin rakenne eli
kukkien ja lehtien muoto vaikuttavat suuresti toimivien kasviyhdistelmien löytämiseen. Lisäksi
värimaailma,
tuoksut ja
perhosten sekä muiden pölyttäjien huomiointi. Ja asia, jota yritän ahkerasti opetella:
miltä kukat näyttävät kukinnan jälkeen. Toiset kasvit näyttävät pitkään hyviltä kukinnan jälkeen, toiset taas ränsistyvät rumiksi nopeasti. Tämä on minusta tärkeä pointti sillä välillä on käynyt niinkin, että penkissä on vierekkäin monta nopeasti rumaksi ränsistynyttä kasvia ja suuri osa penkistä näyttää ikävältä loppukesän ellei tätä ole osannut huomioida.
Piet Oudolf onkin jaotellut kasveja tämän ajatuksen mukaan. Tähän pitänee palata joskus myöhemmin vielä tarkemmin.
⦁
Kasvien määrä. Olen kantapään kautta oppinut, että
mieluummin överit kuin vajarit. Kun aloin rakentaa tätä puutarhaa, piti opetella ajattelemaan paljon laajemmin ja isommassa mittakaavassa kuin aiemmassa rivitalon pihassa. Halusin monenlaista kasvia puutarhaamme, mutta mikään ei oikein näyttänyt miltään kun jokaista lajia oli liian vähän. Monesti vastaan tulevat myös taloudelliset realiteetit. Taimet ovat kalliita. Niinpä aloin kokeilla perennojen kasvattamista siemenestä. Se on useimmiten palkitsevaa puuhaa ja siinä säästää sievoisen summan rahaa. Itse siemenestä kasvatetut kasvit ovat myös aivan erityisen rakkaita.
⦁ Penkin yleisilmeeseen vaikuttaa myös suuresti se miten
penkki on reunustettu. Yleensä kanttaan reunat. Pihamme asfaltoinnin myötä, meillä on vielä muutama reunustuskohta pohdinnan alla.
⦁ Lopuksi vielä
ripaus villiyttä ja luonnonmukaisuutta. Sitä tuovat kätevästi heinät sekä jossain määrin vapaasti siementäneet kasvit😉 Kuten Oudolf asian tiivistää:
The idea is not to copy nature,
but to give a feeling of nature.
Huh, tulipa pitkä lista asioita.
Mukavaa viikon jatkoa!
❤ Anni