Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulinta. Näytä kaikki tekstit

Taimikuulumisia

Eilen oli ihana koulintapäivä. Tein samalla väestönlaskentaa eli mitä on itänyt ja kuinka paljon.

Hyasinttipavut:
Nämä kaverit jaksavat porskuttaa! Niistä on tullut jo melkoiset. Ne suorastaan räjähtivät kasvuun, kun laitoin ne isoon ruukkuun. Muutama taimi on vielä siirtämättä ja ne kasvavat huomattavasti hitaammin.


Tuoksuherneet:
Pitkiä hujoppeja ovat, vaikka ovat olleet valoisassa. Ehkei valo sitten vaan riitä ja kylväminen näin aikaisin ei näillä leveysasteilla kannata. Kaksi ei ole itänyt eli niitä on nyt 30. En suoraan sanoen tiedä, mitä teen niiden kanssa seuraavaksi. Istutanko syvempään isoihin ruukkuihin, joihin niitä suunnittelin? Kohta pitää ainakin latvoa ja tukea.



Pallo-ohdakkeet:
Kuten jo aiemmin kerroinkin täällä, viime vuoden suorakylvöni pallo-ohdakkeiden kanssa eivät onnistuneet. Nyt pallo-ohdakkeet itivät nopeasti, mutta...sitten tuli menetyksiä ja ihan omasta syystä. Tein virheen kastelussa, nimittäin pallo-ohdake pitää ehdottomasti kastella alta, mutta enhän minä sitä muistanut. Vain kuusi selvisi  ja ruukutin ne uudelleen ja nyt jatkossa kastelen eri tavalla. Siemenpussissa on vielä siemeniä, joten kylvän todennäköisesti noita vielä lisää myöhemmin.

Ruusupelargonia:
Vain yksi kymmenestä siemenestä on itänyt. Mutta tuo yksi on sitäkin terhakampi.

Ruusupelargoni 'Attar of Roses'


Tulikellukat ja muut kokeilut:
10 tulikellukkaa, 3 sulkapiiskaa, 1 nuokkuluppio, 10 nepalinhanhikkia, 24 sädepäivänhattua, 36 syyshohdekukkaa, 20 isotsinniaa, 12 törmäkukkaa, 7 kotilokukkaa eli irlanninkelloa, 78 pikkuruista jättiverbenaa (en ehkä tarvitse niin paljon 😉) sekä lukematon määrä vielä koulimattomia pikkuruisia maitokellon alkuja.

Jättiverbenoita ennen koulintaa 


Heinät:
5 viljahirssiä ’panic grass’, 7 jättihöyhenheinää, 17 pantaheinää ’Will Scarlet’, 2 kultatesmaa, 1 helmihirssi. Partaohrat on vielä kylvämättä.

Unikot:
6 idänunikkoa ’Princess Victoria Louise’, 13 espanjanunikkoa, 9 armenianunikkoa, 3 tunturiunikkoa

Kylmänkukat ja tähkäverbenat uinuvat vielä.

Yksi esikasvatuspöydistä


Hyötykasveista minulla on nyt koulittuna sitruunabasilikaa sekä tomaattia 'Gardener's Delight. Nyt on siis käsillä todellinen viherruuhka-aika. Sitten vaan pidetään peukkuja, että nämä selviävät esikasvatusajan, varsinkin kun siitä näyttää tulevan varsin pitkä. Taimimäärät ovat monen kasvin kohdalla suuret, sillä haluan aina varautua siihen, että menetyksiäkin saattaa tulla.

Mukavaa uutta viikkoa!