Kolmannen kuopan timanttituija

Tämä on pieni tarina tuijien istuttamisesta, sinnikkyydestä ja luonnon yllätyksellisyydestä...
                                                   ❖❖❖

Koko kesän nainen oli katsonut tyytymättömänä tienvarren istutusaluetta. Siinä kasvoi kolme rusokirsikkaa ja niiden väleissä yhteensä kuusi viitapihlaja-angervoa. Ihan harmoninen kokonaisuus, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Liian paljon lehtiä, liian vähän havua. Nainen kaipasi enemmän suojaa puutarhalleen. 

Syyskesä oli jo alkanut. Sen saattoi huomata syvenevistä väreistä, suurista, lyijynharmaista taivaanrantaan ruuhkautuvista kumpupilvistä ja kasteen määrän lisääntymisestä. Kanadanhanhet kokosivat muuttojoukkojaan ja suorittivat lukuisia ylilentoja. Puutarhamyymälät olivat taas kaivaneet perinteiset ’Syksy on parasta istutusaikaa’- sloganit esille. Nainen löysi sopuhintaan neljä alle metrin mittaista timanttituijaa. Kaikenlaista muutakin houkutusta olisi ollut, mutta nainen halusi hoitaa ensin tuijat paikalleen. Siististi viitapihlaja-angervojen läheisyyteen, suit sait sukkelaan.

Oli sunnuntaiaamu kun nainen aloitti kaivamisen. Lämmin syystuuli hyväili ihoa ja ilmassa oli mausteinen tuoksu. Ensimmäinen ja toinen kuoppa kääntyivät ripeästi. Vastaan tuli vain muutama isompi kivi, joilla sai kevyen hien pintaan. Tämähän sujuu nopeasti. Ollaan vasta keskipäivässä ja kaksi tuijaa on jo istutettu.
Sää oli niin suotuisa, että lounaan ja kahvin pystyi nauttimaan puutarhassa, lempeässä auringonpaisteessa. Karviaismarjoja kahvin kanssa, ai että. Nainen oli riisunut kenkänsä ja tallusteli paljain jaloin pitkin pihanurmea kahvikuppi kädessään. Se on sen arvoista, vaikka sitten onkin taas syynättävä jalat punkkien varalta. Viinimarjapensaissakin oli vielä hiukan satoa ja hän nappasi ohimennen muutaman tertun suuhunsa. Auringon ja sateen määrä oli ollut juuri sopiva tuona kesänä ja marjat olivat isoja mutta silti makeita.

Ateria ja kuppi kahvia olivat nostaneet vireystasoa ja kolmannen kuopan kaivaminen alkoi. Nainen aloitti tien puoleiselta sivulta ja jatkoi siitä varovasti angervojen vierustaa. Yhtäkkiä ilman täytti kumea kilahdus, joka tuntui varpaissa asti. Iso kivi. Nainen jatkoi pihan puoleiselle sivulle ja tunsi miten lapio kohtasi jälleen ison kiven. Ei hemmetti. Nainen oli vuosien saatossa kaivanut niin paljon kuoppia ja isoja alueita puutarhaansa, että kokemuksesta hän päätteli kiven olevan melkoinen. Joskus tosin aluksi isolta tuntuvat kivet olivat osoittautuneetkin lopulta aika pieniksi. Nainen alkoi kaivaa kuopan reunalta ja yritti hivuttaa lapion terää kiven alle, mutta kivelle ei näkynyt loppua. Kaivaminen jatkui ja se alkoi jo tuntua käsissä ja selässä. Huomenna en varmaankaan pääse sängystä ylös.

Iltapäivä alkoi kääntyä jo alkuillaksi. Loppukesän lämpö väreili ilmassa ja alettiin lähestyä hetkeä jolloin valo osuu kaikkein kauneimmin puutarhaan. Se oli naisen lempihetkiä ja siinä valossa sai yleensä kaikkein kauneimmat kuvat. Nyt hän ei kuitenkaan ehtinyt lapion heiluttamiseltaan nauttia tuosta kauniista valosta, vaan päätti kaivaa neljännen kuopan ensin valmiiksi ja jatkaa sitten kolmannen kuopan kaivamista. En ole vielä koskaan joutunut antamaan periksi kivelle tässä puutarhassa.

Neljäs kuoppa valmistui yhtä ripeästi kuin kaksi ensimmäistäkin. Havu-rhodomultaa tuijalle ja kunnon kastelu päälle. Hän ihaili hetken aikaansaannostaan ja joi puoli pullollista vettä valmistautuakseen kiven nujertamiseen.  

Nainen päätti kaivaa kaistaleen nurmea pois pihan puolelta. Hän teki siistin, neliön muotoisen palan nurmikosta ja nosti sen syrjään. Sitten hän lapioi maa-ainesta pois kunnes taas kuului kilahdus. Ei ole todellista. Kivihän jatkuu nurmikaistaleen ohi, autopaikan alle. Mikä nyt neuvoksi? Ei autopaikalle voi monttua kaivaa. Jostain hänen mieleensä kumpusivat englantilaisen puutarhagurun Christopher Lloydin opetukset kasvien istuttamisesta. Ensin kaivetaan kuoppa sopivaksi kasville, sitten istutetaan, tuetaan ja kastellaan. Tämä kaikki siis samalla kertaa saman päivän aikana. Ei kaivella kuoppia eikä ostella kasveja päiväkausia etukäteen.

Tänään naisen usko gurun oppeihin sai tällin. Nyt olisi nimenomaan pitänyt kaivaa kuopat etukäteen valmiiksi tai ainakin varmistaa onko kuoppien kaivaminen ylipäätään mahdollista tuohon kohtaan.  Yhdestä kohdasta puuttui nyt tuija ja kokonaisuus näytti pöljältä. Aikansa tuumailtuaan ja manattuaan että tuli edes ryhtyneeksi koko puuhaan, nainen päätti istuttaa tuijan kivestä huolimatta. Hän tiesi, ettei tuija jaksaisi todennäköisesti kasvaa kuin hetken ja alkaisi sitten näivettyä kun juuristolla ei olisi tarpeeksi tilaa ellei se sitä ennen olisi jo kaatunut ensimmäisessä syyspuhurissa. Nyt hän oli kuitenkin väsynyt eikä keksinyt muutakaan ratkaisua. Kauhea homma, paikkoja kolotti ja kaikki ihan turhaan.

Kaksi vuotta myöhemmin, naisen suureksi yllätykseksi, hengissä oli enää vain kolmannen kuopan tuija ja kaikki muut tuolloin istutetut tuijat olivat yksi toisensa jälkeen kuolleet.

                                                            ❖❖❖

Ensi keväänä, tuo kyseinen timanttituija saa siirron jonnekin muualle. Haave pienestä havuaidanteesta on yhä vielä mielessä, mutta kauempana viitapihlaja-angervoista ja toivottavasti myös suurista kivistä.😊

                                                            ❤ Anni

Kukkapenkin suunnittelusta osa 2

Viime viikolla kerroin minkälainen on minun mielestäni onnistunut kukkapenkki ja tällä kertaa ajattelin kertoa yhdestä penkistä, joka näyttää minusta kivalta ja johon olen suhteellisen tyytyväinen. Oikeastaan olen sen jo esitellyt täällä, joten mitään kovin uutta ei ole luvassa. Tässä lähinnä pohdiskelua miksi pidän juuri tästä penkistä. Tätä penkkiä on hieman haastava kuvata kokonaisuudessaan  ja  parhaimman kuvan siitä saisi keittiöstämme, josta sitä aina katselen ruokaa tehdessä.

Hopeahärkki rönsyilee vapaasti singelin päällä ja pehmentää samalla penkin reunaa.

Kuva alkukesältä kun punahatut ovat vielä pieniä ruusun molemmin puolin.

Tummakurjenpolvet ja ketoneilikat.

Tummakurjenpolvet ja hopeahärkki

Penkkiin tuovat korkeutta alppipaju, tuija ’Pyramidalis’ sekä pilarikataja ja ruusu. Keskellä on isohko kivi, joka kesäisin piiloutuu tummakurjenpolven suojiin. Alppipaju on tärkeä kevään pölyttäjille ja kukinnoissa käy mieletön pörräys keväällä. Sipulikasveja saisi penkissä olla enemmän. Penkistä löytyy runoilijanarsisseja, vihreäraitatulppaaneja 'Chinatown' ja alliumeja, joiden määrä oli kovin vähäinen tänä vuonna. 

Alppipaju on pörriäisten suursuosikki keväällä.

Tummakurjenpolvi on myös pörriäisten suosiossa.

Penkki ei ole suuren suuri, mutta siinä on mielestäni onnistuneet kasvivalinnat. Pidän erityisesti siitä, että siinä on aina jokin kukassa ja kasvit sopivat kivasti yhteen. Penkki ei myöskään näytä ränsistyneeltä loppukesästä. 

Alku- ja keskikesän kukkijoita ovat jättipoimulehdet, hopeahärkki, ruusu, tummakurjenpolvet,  ketoneilikka ja espanjanunikot ja kun ne lopettavat, estradille astuvat rantatädykkeet, otapallo-ohdakkeet ja punahatut, jotka kukkivat vielä syyskuussakin. Rantatädykkeet ovat levinneet ihan omin avuin alppipajun alta myös muualle penkkiin ja tuovat juuri sopivan ripauksen villiyttä. Tädykkeet, otapallo-ohdakkeet ja punahatut houkuttelevat myös pörriäisiä loppukesällä. Yleensä punahatut ovat perhosten suosiossa, mutta tänä vuonna perhoset ovat olleet ihan muissa kasveissa. 

Rantatädyke on levinnyt kauniisti ympäri penkkiä. Tummakurjenpolvien kuihtuneet kukinnot taustalla näyttävät kauniilta auringon valaistessa niitä.

Punahattujen ja otapallo-ohdakkeiden yhdistelmä on minusta kaunis.

Rantatädykkeiden liila väri sopii hyvin alppipajun hopeaan lehdistöön.

Punahattujen ja otapallo-ohdakkeiden määrää haluaisin lisätä laajentamalla penkin takaosaa. Nyt punahattuja on ruusupensaan molemmin puolin ja ajattelin ehkä siirtää ruusun muualle ja yhtenäistää punahattujen alueen.

Katajan vieressä kasvoivat viime vuonna siniliilat 'Blue Boy'-daaliat sekä valkoiset 'Pompon'-daaliat. Tänä vuonna tuolla paikalla on 'Twyning's White Chocolate'-daalioita. Niiden kukkavarret ovat vähän liiankin pitkiä eivätkä ne ole kasvaneet yhtä reheviksi kuin nuo viime vuoden daaliat. Koskapa aion jatkossa kasvattaa daaliat ruukuissa, ajattelin tuolle tyhjälle alalle laittaa ensi vuonna sipulikasvien lisäksi valkoisia virginiantädykkeitä, jotka sulostuttavat penkkiä loppukesällä.

'Twyning's White Chocolate' kurkottelee kohti korkeuksia.

'Blue Boy' -daaliat viime kesänä.

Mukavaa viikon jatkoa!

❤ Anni

Kukkapenkin suunnittelusta osa 1

Millainen on onnistunut kukkapenkki?
Nyt kun tämä vuosi on mennyt vain tarkkaillessa puutarhaa ja suunnitelmia tehdessä, ajattelin kirjoitella siitä millainen on minun mielestäni onnistunut kukkapenkki ja mihin kiinnitän huomiota suunnitelmia tehdessä.

Puutarhastamme löytyy tällä hetkellä yksi kukkapenkki, jossa osaset ovat loksahtaneet lyhyessä ajassa paikoilleen ja johon olen erityisen tyytyväinen. Pientä hiontaa sekin vielä vaatii, mutta peruselementit ovat kunnossa. Palaan tuohon penkkiin tarkemmin ensi viikolla ja kerron nyt ensin oman reseptini kukkapenkin suunnitteluun.

Mihin asioihin kiinnitän erityisesti huomiota?

⦁ Sopivat korkeuserot. Penkin koosta riippuen siitä löytyy joko yksi tai useampi seuraavista:
   - korkeampaa ja matalampaa havua
   - pikkupuu
   - pensas

⦁ Isohko kivi tai kiviryhmä, jotka toimivat koristeellisuutensa lisäksi hyvinä huoltokivinä kukkapenkin hoidossa.

Nämä edellä mainitut asiat muodostavat penkin peruselementit, joiden ympärille suunnittelen penkin muun kasvimaailman  ja näiden peruselementtien avulla voi luoda tärkeitä mikroilmastoja kasveille. Ne vaikuttavat myös suuresti seuraavaan kohtaan.

⦁ Penkin ulkonäkö eri vuodenaikoina. Tykkään tosi paljon erilaisista havuista, sillä ne tuovat kaunista vehreyttä ja suojaa puutarhaan kaikkina vuodenaikoina. Monet pikkupuut ja pensaat taas kukkivat upeasti keväisin ja päättävät kesäkauden upeilla ruskan väreillä ja mahdollisesti myös kauniilla marjoilla. Perennojen kukkavarsia en leikkaa syksyisin vaan jätän ne talventörröttäjiksi ja lintujen iloksi.

⦁ Penkin sulautuminen osaksi muuta puutarhaa ja ympäristöä sekä minkälaista tunnelmaa haetaan. Tähän vaikuttavat erityisesti kasvivalinnat, joista kerron alempana.

⦁ Penkin kasvivalinnoissa tulee huomioida myös mahdolliset aurauslumet tai katolta putoavat lumet. On myös hyvä miettiä etukäteen miten kasveja voi suojata mahdollisilta tuholaisilta kuten rusakoilta ja peuroilta. Nykyään rusakot tekevät ainakin meillä tuhojaan myös kesäisin ja suojia täytyy pitää vuoden ympäri paikoillaan.

⦁ Aina jokin kukassa keväästä syksyyn. Itselläni on vielä petraamista syyskukkijoiden kanssa. Niihin aion jatkossa panostaa huomattavasti enemmän. Kevätkukkijoita ei myöskään voi koskaan olla liikaa.

⦁ Kasvivalinnat. Mihin kiinnitän erityisesti huomiota? Neljä koota eli korkeus, kukinta-aika, kasvupaikan olosuhteet (valoisuus ja maaperä) sekä kasviyhdistelmät. Mitkä kasviyhdistelmät toimivat ja mitkä taas eivät. Välillä luonto puuttuu peliin ja tulee ihania yllätyksiä. Kasvin rakenne eli kukkien ja lehtien muoto vaikuttavat suuresti toimivien kasviyhdistelmien löytämiseen. Lisäksi värimaailma, tuoksut ja perhosten sekä muiden pölyttäjien huomiointi. Ja asia, jota yritän ahkerasti opetella: miltä kukat näyttävät kukinnan jälkeen. Toiset kasvit näyttävät pitkään hyviltä kukinnan jälkeen, toiset taas ränsistyvät rumiksi nopeasti. Tämä on minusta tärkeä pointti sillä välillä on käynyt niinkin, että penkissä on vierekkäin monta nopeasti rumaksi ränsistynyttä kasvia ja suuri osa penkistä näyttää ikävältä loppukesän ellei tätä ole osannut huomioida. Piet Oudolf onkin jaotellut kasveja tämän ajatuksen mukaan. Tähän pitänee palata joskus myöhemmin vielä tarkemmin.

⦁ Kasvien määrä. Olen kantapään kautta oppinut, että mieluummin överit kuin vajarit. Kun aloin rakentaa tätä puutarhaa, piti opetella ajattelemaan paljon laajemmin ja isommassa mittakaavassa kuin aiemmassa rivitalon pihassa. Halusin monenlaista kasvia puutarhaamme, mutta mikään ei oikein näyttänyt miltään kun jokaista lajia oli liian vähän. Monesti vastaan tulevat myös taloudelliset realiteetit. Taimet ovat kalliita. Niinpä aloin kokeilla perennojen kasvattamista siemenestä. Se on useimmiten palkitsevaa puuhaa ja siinä säästää sievoisen summan rahaa. Itse siemenestä kasvatetut kasvit ovat myös aivan erityisen rakkaita.

⦁ Penkin yleisilmeeseen vaikuttaa myös suuresti se miten penkki on reunustettu. Yleensä kanttaan reunat. Pihamme asfaltoinnin myötä, meillä on vielä muutama reunustuskohta pohdinnan alla.

⦁ Lopuksi vielä ripaus villiyttä ja luonnonmukaisuutta. Sitä tuovat kätevästi heinät sekä jossain määrin vapaasti siementäneet kasvit😉 Kuten Oudolf asian tiivistää:

                                The idea is not to copy nature, 
                                but to give a feeling of nature.

 Huh, tulipa pitkä lista asioita.
Mukavaa viikon jatkoa!
                                    
                                           ❤ Anni

Puutarhamme osat: eteläpiha

Esittelykierros puutarhassamme jatkuu...

Eteläpuolella on tällä hetkellä yksi iso perennapenkki, jonka rakensin heti ensimmäisinä kesinä. Se on myös ehkä vähiten kokenut muutoksia. Muutama menetys tosin on osunut näiden vuosien varrelle. Edellisenä kesänä rusakko (jälleen kerran)  tärveli hyvällä alulla olleen samettisumakin (Rhus typhina). Olin juuri poistanut runkosuojan kesäajaksi ja jo seuraavana yönä oli puuparka tuhottu! Niinpä meillä ei runkosuojia poisteta enää kesäksi ollenkaan, muuten menee kaikki. Viime kesänä jouduin poistamaan versotaudista kärsineen ruusumantelin (Prunus triloba) ja lisäsin tilalle rungollisen pallotuijan.

Osa eteläpihan isoa penkkiä...

...ja toisesta suunnasta auringon laskiessa

Ison penkin vieressä on myös ympyränmallinen pörriäisten baari. Ensimmäisenä talvena tuolle alalle tapahtui jotain mystistä, sillä siihen muodostui ympyränmuotoinen alue, josta kaikki nurmikko oli kuollut. Uutta nurmea en halunnut tuohon kuivaan ja paahteiseen paikkaan, joten keksin perustaa siihen penkin ajuruohosta (Thymus serpyllum), jota ympäröi matalana pidettävät koivuangervot (Spiraea betulifolia) ja kivenlohkareet. Koivuangervojen väleissä oli myös aiemmin kurjenpolvia (Geranium), mutta edellistalven ääriolosuhteet olivat niille liikaa. Ajuruohomaton perustamista suosittelen lämpimästi, sillä se houkuttelee pölyttäjiä ja tuo ihanaa timjamin tuoksua.

Ajuruohoa pölyttäjien iloksi

Talon eteläseinustan ohi menee pengerretty kulkuväylä takapihan terassille. Tuon pengerryksen edessäkin on perennapenkki, jossa oli aluksi ryhmäruusuja. Ne viihtyivät siinä hyvin kunnes tuhoisa talvi vei monen muun kasvin lisäksi myös ruusut suojauksesta huolimatta. Ruusujen tilalle istutin paahteisen paikan kasveja ja koristeheiniä. Perennapenkkien kasveista on tulossa tarkemmin juttua myöhemmin.

Kurjenpolvi (Geranium 'Rozanne) kietoutuneena peikonpähkinään (Corylus avellana 'Contorta')

Tästä postauksesta saattaa saada sellaisen kuvan, että puutarhassamme on vain vierailevia kasvitähtiä.
No, tottahan se osittain onkin. Rusakot, peurat, muut tuholaiset ja kasvitaudit sekä arvaamattomat talvet ovat huolehtineet kasvien vaihtuvuudesta ja saaneet tämän puutarhurin toisinaan päästelemään ärräpäitä pihamaalla. Mutta minkäs teet. Nöyrä puutarhuri ottaa vastaan, mitä tuleman pitää ja sopeutuu tilanteeseen. Talven 2015- 2016 jälkeen oli hermojenmenetys lähempänä kuin koskaan. Monet kestävänäkin tunnetut kasvit olivat kuolleet. Siihen oli syynsäkin. Ensin satoi vettä kuin vedenpaisumuksessa ja sitten iski heti 25 asteen pakkanen, niin että kasvien juuret pääsivät jäätymään ja kuolivat hapenpuutteeseen. Sitten on myös niitä kasveja, jotka eivät vain viihdy kuin ehkä vasta muutettuaan useamman kerran. Syyshortensiamme esimerkiksi ovat seilanneet pitkin puutarhaamme ja majailevat tällä hetkellä tontin reunalla itäpihalla. En tiedä viihtyvätkö sielläkään, mutta olen toiveikas.

Puutarhamme osat: länsipiha

Tänään ajattelin vähän esitellä puutarhaamme. Tonttimme on noin 1800 neliötä eli maata on ihan riittämiin - savimaata enimmäkseen ja loput kallioista metsää.
Pihamme on kätevästi jaettavissa neljään osaan ilmansuuntien mukaan. Pihalle tullaan eteläpuolelta. Taloon tullaan sisään itäpuolelta. Tonttimme pohjoispuoli rajoittuu kallioiseen metsään ja länsipuolella on oleskeluterassi valtavan männyn varjossa.

Ei ehkä ihan mittakaavassa, mutta saa tuosta jonkinlaisen kuvan...

Kerron nyt tällä kertaa länsipuolesta, koska sitä aloin työstää heti ensimmäisenä kesänä, jolloin suurin projekti oli 46 tuijan istutus länsipihalle, sillä sieltä puuttui kokonaan näkösuoja naapuriin. Päädyin tuijiin (Thuja occidentalis brabant) niiden nopean kasvun takia. Jokaiselle tuijalle tuli kasteluputki. Maahan tuli katekangas ja päälle valkoista soraa, joka kerää lämpöä ja sulattaa maata tuijien vaikeimpana ajankohtana eli kevättalvella. Yhtäkään tuijaa ei ole talveksi suojattu ja kaikki ovat edelleen elossa ja hyvässä kunnossa. Nyt tuijat antavat jo mukavasti suojaa niin katseilta kuin tuuleltakin. Valkoinen sorakaan ei enää näy - ja hyvä niin. Se näytti ihan luonnottomalta - ihan kuin olisi kesällä ollut pätkä lunta maassa. Kaikesta huolimatta suosittelen soran käyttämistä tuijien alkutaipaleelle. Viime syksynä jatkoin tuota aitaa vielä kymmenellä tuijalla ylös rinteeseen.

Pienet tuijat ja paljon nurmikkoa.

Samana kesänä istutin tien viereen kolme isoa rusokirsikkaa, jotka kukkivat ensimmäisen kerran neljäntenä keväänä. Tien vieressä on myös kolmen ison kiven ryhmä, jonka ympärille istutin ensin perennoja, mikä oli virhe - kaikki kuolivat ensimmäisen talven jälkeen. Perustin penkin väärin, siitäpä opin taas kaikenlaista. Ensimmäisenä kesänä istutin myös tuurenpihlajan etelä-länsipihalle, mutta se koki ystävämme ristiturvan käsittelyn suojista huolimatta eikä toipunut siitä koskaan. Poistin pihlajan tosin vasta viime kesänä kun vihdoin oli aikaa työstää sitä aluetta.

Kirsikan kukkiessa ei voi olla kuin onnellinen.

Ensimmäisenä kesänä istutin myös kaksi hillittykasvuista omenapuuta (antonovka ja punainen melba), puna- ja valkoherukan sekä karviaismarjapensaan länsipihalle.
Seuraavina kesinä hahmottelin viisi erilaista perennapenkkiä erilaisine pensaineen länsipihalle ja laajensin marjapensaiden alueen lavojen kanssa hyötykasvialueeksi. Tuo koko alue koki isoja laajennuksia vasta viime kesänä kun poistin sen kitukasvuisen tuurenpihlajan ja jaoin aluetta enemmän huoneisiin.

Länsipiha viime kesänä...

..-ja toisesta suunnasta viime syksynä.

Mittasuhteiden hallitseminen on ollut minulle suurin haaste ison puutarhan rakentamisessa. Aluksi ihmettelin, miksi mikään penkki ei oikein näytä miltään, kunnes tajusin, että kaikki on liian pientä - niin penkkien koko kuin yksittäisten perennojen määrä. Tämän oivallettuani tulin myös siihen tulokseen, että alan kasvattaa itse perennoja siemenestä. Massaistutusten tekeminen ostotaimilla on melkoisen tyyristä puuhaa. Niinpä aloin opetella kasvatusta siemenestä pitäen. Lisäksi siemenestä kasvattamiseen liittyy aivan oma erityinen viehätyksensä.