Kolmannen kuopan timanttituija

Tämä on pieni tarina tuijien istuttamisesta, sinnikkyydestä ja luonnon yllätyksellisyydestä...
                                                   ❖❖❖

Koko kesän nainen oli katsonut tyytymättömänä tienvarren istutusaluetta. Siinä kasvoi kolme rusokirsikkaa ja niiden väleissä yhteensä kuusi viitapihlaja-angervoa. Ihan harmoninen kokonaisuus, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Liian paljon lehtiä, liian vähän havua. Nainen kaipasi enemmän suojaa puutarhalleen. 

Syyskesä oli jo alkanut. Sen saattoi huomata syvenevistä väreistä, suurista, lyijynharmaista taivaanrantaan ruuhkautuvista kumpupilvistä ja kasteen määrän lisääntymisestä. Kanadanhanhet kokosivat muuttojoukkojaan ja suorittivat lukuisia ylilentoja. Puutarhamyymälät olivat taas kaivaneet perinteiset ’Syksy on parasta istutusaikaa’- sloganit esille. Nainen löysi sopuhintaan neljä alle metrin mittaista timanttituijaa. Kaikenlaista muutakin houkutusta olisi ollut, mutta nainen halusi hoitaa ensin tuijat paikalleen. Siististi viitapihlaja-angervojen läheisyyteen, suit sait sukkelaan.

Oli sunnuntaiaamu kun nainen aloitti kaivamisen. Lämmin syystuuli hyväili ihoa ja ilmassa oli mausteinen tuoksu. Ensimmäinen ja toinen kuoppa kääntyivät ripeästi. Vastaan tuli vain muutama isompi kivi, joilla sai kevyen hien pintaan. Tämähän sujuu nopeasti. Ollaan vasta keskipäivässä ja kaksi tuijaa on jo istutettu.
Sää oli niin suotuisa, että lounaan ja kahvin pystyi nauttimaan puutarhassa, lempeässä auringonpaisteessa. Karviaismarjoja kahvin kanssa, ai että. Nainen oli riisunut kenkänsä ja tallusteli paljain jaloin pitkin pihanurmea kahvikuppi kädessään. Se on sen arvoista, vaikka sitten onkin taas syynättävä jalat punkkien varalta. Viinimarjapensaissakin oli vielä hiukan satoa ja hän nappasi ohimennen muutaman tertun suuhunsa. Auringon ja sateen määrä oli ollut juuri sopiva tuona kesänä ja marjat olivat isoja mutta silti makeita.

Ateria ja kuppi kahvia olivat nostaneet vireystasoa ja kolmannen kuopan kaivaminen alkoi. Nainen aloitti tien puoleiselta sivulta ja jatkoi siitä varovasti angervojen vierustaa. Yhtäkkiä ilman täytti kumea kilahdus, joka tuntui varpaissa asti. Iso kivi. Nainen jatkoi pihan puoleiselle sivulle ja tunsi miten lapio kohtasi jälleen ison kiven. Ei hemmetti. Nainen oli vuosien saatossa kaivanut niin paljon kuoppia ja isoja alueita puutarhaansa, että kokemuksesta hän päätteli kiven olevan melkoinen. Joskus tosin aluksi isolta tuntuvat kivet olivat osoittautuneetkin lopulta aika pieniksi. Nainen alkoi kaivaa kuopan reunalta ja yritti hivuttaa lapion terää kiven alle, mutta kivelle ei näkynyt loppua. Kaivaminen jatkui ja se alkoi jo tuntua käsissä ja selässä. Huomenna en varmaankaan pääse sängystä ylös.

Iltapäivä alkoi kääntyä jo alkuillaksi. Loppukesän lämpö väreili ilmassa ja alettiin lähestyä hetkeä jolloin valo osuu kaikkein kauneimmin puutarhaan. Se oli naisen lempihetkiä ja siinä valossa sai yleensä kaikkein kauneimmat kuvat. Nyt hän ei kuitenkaan ehtinyt lapion heiluttamiseltaan nauttia tuosta kauniista valosta, vaan päätti kaivaa neljännen kuopan ensin valmiiksi ja jatkaa sitten kolmannen kuopan kaivamista. En ole vielä koskaan joutunut antamaan periksi kivelle tässä puutarhassa.

Neljäs kuoppa valmistui yhtä ripeästi kuin kaksi ensimmäistäkin. Havu-rhodomultaa tuijalle ja kunnon kastelu päälle. Hän ihaili hetken aikaansaannostaan ja joi puoli pullollista vettä valmistautuakseen kiven nujertamiseen.  

Nainen päätti kaivaa kaistaleen nurmea pois pihan puolelta. Hän teki siistin, neliön muotoisen palan nurmikosta ja nosti sen syrjään. Sitten hän lapioi maa-ainesta pois kunnes taas kuului kilahdus. Ei ole todellista. Kivihän jatkuu nurmikaistaleen ohi, autopaikan alle. Mikä nyt neuvoksi? Ei autopaikalle voi monttua kaivaa. Jostain hänen mieleensä kumpusivat englantilaisen puutarhagurun Christopher Lloydin opetukset kasvien istuttamisesta. Ensin kaivetaan kuoppa sopivaksi kasville, sitten istutetaan, tuetaan ja kastellaan. Tämä kaikki siis samalla kertaa saman päivän aikana. Ei kaivella kuoppia eikä ostella kasveja päiväkausia etukäteen.

Tänään naisen usko gurun oppeihin sai tällin. Nyt olisi nimenomaan pitänyt kaivaa kuopat etukäteen valmiiksi tai ainakin varmistaa onko kuoppien kaivaminen ylipäätään mahdollista tuohon kohtaan.  Yhdestä kohdasta puuttui nyt tuija ja kokonaisuus näytti pöljältä. Aikansa tuumailtuaan ja manattuaan että tuli edes ryhtyneeksi koko puuhaan, nainen päätti istuttaa tuijan kivestä huolimatta. Hän tiesi, ettei tuija jaksaisi todennäköisesti kasvaa kuin hetken ja alkaisi sitten näivettyä kun juuristolla ei olisi tarpeeksi tilaa ellei se sitä ennen olisi jo kaatunut ensimmäisessä syyspuhurissa. Nyt hän oli kuitenkin väsynyt eikä keksinyt muutakaan ratkaisua. Kauhea homma, paikkoja kolotti ja kaikki ihan turhaan.

Kaksi vuotta myöhemmin, naisen suureksi yllätykseksi, hengissä oli enää vain kolmannen kuopan tuija ja kaikki muut tuolloin istutetut tuijat olivat yksi toisensa jälkeen kuolleet.

                                                            ❖❖❖

Ensi keväänä, tuo kyseinen timanttituija saa siirron jonnekin muualle. Haave pienestä havuaidanteesta on yhä vielä mielessä, mutta kauempana viitapihlaja-angervoista ja toivottavasti myös suurista kivistä.😊

                                                            ❤ Anni

Valloittava rantatyräkki

Jos kaipaat puutarhaasi isoa, huoletonta, koko kesän kauniina pysyvää perennaa, niin suosittelen lämpimästi rantatyräkkiä (Euphorbia palustris). Yhdestä muutaman euron taimesta kasvaa todella iso pensas kesän ajaksi. Meillä on useita rantatyräkkejä. Yksi niistä on hyvin näkyvällä paikalla roskakatoksen luona olevassa penkissä. Se on tänä vuonna aivan ennätyssuuri ja se on jyrännyt alleen yhden sinilaakakatajankin. Tuolle katajalle pitänee etsiä parempi paikka.

Näkymä kesäkuun alussa.

Näkymä heinäkuun puolivälissä.

Rantatyräkki kasvaa keväällä nopeasti isoksi ja kukkii limensävyisin kellertävin kukin. Kukat kuihtuvat kauniisti eikä niitä tarvitse poistaa. Rantatyräkki pysyy kauniin vihreänä koko kesän eikä sille tarvitse tehdä mitään. Syksyllä se saa kauniin syysvärin.  En koskaan leikkaa sen varsia syksyllä, vaan ne saavat törröttää talven penkissä ja poistan ne vasta keväällä. Rantatyräkkiä käsitellessä täytyy aina pitää hanskoja sillä sen maitiaisneste on myrkyllistä ja ärsyttää ihoa. Se ei myöskään kelpaa rusakoille eikä peuroille, mikä on plussaa näillä seuduilla. Rantatyräkistä olen viime vuonna tehnyt myös kasvikortin, jonka löydät täältä.

Muita roskakatoksen penkin kasveja ovat pari tuijaa, jättipoimulehdet ja tunturipoimulehdet, kivikkoalvejuuret, keltaiset tarhapäivänliljat (’Happy Returns’), liilat ja pinkit tädykkeet sekä viitapihlaja-angervot, jotka ovat ilmestyneet paikalle omin avuin. Koska en ole voinut kitkeä tänä vuonna mitään, niin penkissä on nyt myös kaikenlaista heinää, mm. taskuruohoa, joka on oikeastaan hauska lisä päivänliljojen kaverina.

Tämä penkki on täydessä auringonpaisteessa aamusta iltaan enkä kastele sitä oikeastaan koskaan. Kivikkoalvejuuret ovat isomman tuijan ja viitapihlaja-angervojen varjossa ja ne pärjäävät siellä hyvin. Lisäksi olen kattanut niiden alueen pikkukivillä, mikä estää veden haihtumista. Olisi pitänyt ottaa kuva aikaisemmin, sillä nyt kivikkoalvejuuret ovat jo muun kasvillisuuden puristuksissa. Postauksen ensimmäisessä kuvassa ne näkyvät paremmin.

Kivikkoalvejuuri viitapihlaja-angervon ja rantatyräkin kainalossa.

Tunturipoimulehti

Tarhapäivänlilja 'Happy Returns'

Roskakatoksen takana on edelleen kapea ja epäkäytännöllinen nurmikaistale, jonka kansoittaminen on tekemättä.

Tästä pitäisi nurmikko poistaa ja keksiä jotakin tilalle.

Tähän penkkiin minun piti myös rakentaa muurikivistä pylväs, mutta asfaltointi muutti suunnitelmat. On se toki edelleen mahdollista, mutta sitten pitäisi taas siirtää kasveja.

                        ❤ Anni

Yllätysporkkanat kukkapenkissä

Kesäkuussa ihmettelin kitkemässä olleen ystäväni kanssa, että mikä ihmeen kasvi nousee eteläpihan valkoisesta kukkapenkistä. Olin antamassa sille lähtöpassit sillä se kasvoi ihan hassussa paikassa, aivan penkin reunassa, uljaasti yksinään. Ystäväni sanoi kuitenkin, että jospa annetaan sen olla ja katsotaan mitä siitä tulee.

Kukka näytti aluksi, ennen isojen nuppujen kehittymistä, vähän kärsämöltä.  Kävi kuitenkin hyvin pian selväksi, että kärsämö se ei ole. Kukka oli aluksi vaaleanpunainen kunnes kokonaan auetessaan muuttui valkoiseksi. Kukan halkaisija on suuri.

Lopulta tajusin sen olevan ns. rikkaporkkana eli daucus carota (englanninkielisessä maailmassa tunnetaan mm. nimellä Queen Anne’s Lace), jota käytetään paljon kukkakimpuissa. Olen kasvattanut toisessa penkissä itäpihalla kaksivuotista, purppuranpunaista rikkaporkkanaa (Daucus carota ’Purple Kisses’). Siitä kerroin vuosi sitten täällä.

Tämä yksilö ei ole kuitenkaan tuo aiemmin kasvattamani rikkaporkkana. Lehdet ovat paljon pienemmät kuten alla olevasta kuvasta näkee.

Tuohon eteläpihan penkkiin kylvin viime vuonna melkoisen määrän Irlannista tilattua siemensekoitusta, mutta en saanut niitä millään itämään. Luovutin ja päätin tehdä alueesta valkoisen kukkapenkin. Näet siitä jutun täällä. Ehkä siemensekoituksessa oli tätä kyseistä porkkanaa. Olen hukannut siemensekoituksen pussin jonnekin, joten tarkempi nimi jää nyt epäselväksi. Samapa tuo, olen tyytyväinen ettei sitä revitty pois vaikkei se juuri tuohon kohtaan sovikaan. Tänään huomasin, että vieressä kasvaa toinenkin samanlainen porkkana. Otan syksyllä siemenet talteen ja kylvän tätä komistusta jonnekin sopivampaan paikkaan ensi vuonna. Näitä kylväessä tulee huomioida, että jos kasvattaa ruokaporkkanoita ja haluaa kerätä siemeniä niistä, niin rikkaporkkanoita ei tule kylvää ruokaporkkanoiden läheisyyteen jottei siemensato mene pilalle.

Nimi rikkaporkkana ei tee mielestäni tälle kasville oikeutta, sillä nämä ovat todella kauniita perennapenkissä kuten myös kukkakimpuissa. Villiporkkanaksikin tätä kutsutaan ja se on ehdottomasti parempi nimi.

                               ❤ Anni

Palavarakkaus

Puutarhassamme on yksi kasvi, johon en osaa suhtautua. Kukassa ei sinänsä ole mitään vikaa - kaunishan se on, mutta en ole vakuuttunut sopiiko se juuri meidän puutarhaan ja pohdinkin minkä kasvien kanssa sitä yhdistäisin.

Sain perinteiset punaiset palavatrakkaudet  tätini puutarhasta jakotaimina ja ne ovat viihtyneet meillä hyvin. Ne ovat vanhimmassa kukkapenkissämme eteläpihalla liilojen tädykkeiden ja etelänruusuruohon kanssa. Pieniä taimia alkoi jossain vaiheessa putkahdella vähän sieltä täältä, joten viime kesänä leikkasin kukinnot pois jottei se leviäisi enempää. Tällä hetkellä tuo punainen väri pistää silmään, sillä kaipaan levollisuutta ja rauhoittavia värejä. Mutta siinä ne nyt saavat toistaiseksi olla.

Jokin tuossa kasvissa kaikesta päätellen minua viehättää, koska viime vuonna ostin vaaleanpunaista palavaarakkautta. Olin menossa taimiostoksille suunnitelmineni, joissa ei lukenut, että osta vaaleanpunaista palavaarakkautta. Mutta niin siinä vaan jälleen kerran kävi, että puutarhamyymälään päästessäni, suunnitelmat karisivat mielestä jo kaupan parkkipaikalla ja ostoskärryyn tuli paljon sellaista mitä en ollut suunnitellut. Mistäköhän sekin johtuu? Minulle on monta kertaa aiemminkin käynyt niin. Puutarhamyymälässä on aina jotain maagista, koska ei minulla missään muussa kaupassa käy noin.

Note to myself: Pitää ruveta jatkossa harjoittamaan itsekuria puutarhamyymälöissä.

No, joka tapauksessa vaaleanpunaiset palavatrakkaudet  pääsivät itäpihan uuteen penkkiin maitokellon viereen kuten kerroin täällä. Se tuntui silloin hyvältä idealta. Viime kesänä ne olivat vielä varsin vaatimattomat, mutta tänä kesänä ne ovat kasvaneet jo puolen penkin verran. Eikä siinä mitään. Mutta. Minä en vain pidä tästä näkymästä. Jokin siinä mättää. Armenianunikko kukkii edelleen ihan valtoimenaan. Se on kyllä hieno, mutta väriltään se ei sovi tähän. Tumma koristeomenapuu määrittää hyvin pitkälti sen mikä väri tässä penkissä toimii. Vaaleanpunaisen palavanrakkauden vähän kauhtunut sävy tarvitsee jotain muuta rinnalleen toimiakseen tuon tumman taustasävyn kanssa. Maitokellon hento sinisyys ja toisaalta armenianunikon räväkkä lohenpunaisuus eivät ainakaan raikasta näkymää.

Pikaisen analysoinnin jälkeen voisi siis sanoa, että värimaailmassa on jotain pielessä. Samoin penkissä olevien kukkien rakenteet eivät oikein pelitä keskenään. Hyvä kysymys on myös se miksi istutin alunperinkään tuon värisiä kukkia juuri tuohon penkkiin. Mielessä ne näyttivät hyvältä yhdistelmältä.

Aloin miettiä mitä yhdistäisin vaaleanpunaisen palavanrakkauden kanssa. Avuksi ideointiin aloin etsiä miten ihailemani Piet Oudolf on yhdistänyt palavaarakkautta. En löytänyt perinteistä punaista hänen suunnitelmistaan, vaaleanpunainen oli jossakin inspiraatiolistalla yhdistetty valkoisen lehtoängelmän kanssa. Se näytti kyllä ihan kauniilta. Ja kas, hän oli listannut vaaleanpunaisen palavanrakkauden hänen 100 eniten käyttämänsä kasvin listalle. Se vähän yllätti. Löysin myös samaiselta sivustolta (johon pääset tästä) ehdotuksen hyviksi kumppanuuskasveiksi. Siellä oli enimmäkseen erilaisia verbenoita (joita minulla olikin tuossa penkissä viime kesänä). Mietin myös, että perinneperennan ”modernisointiin” sopisi varmasti loistavasti korkeahkot heinät.

Mitä tästä opin? Joskus käy niinkin, että mielessä hyvältä näyttänyt suunnitelma ei toimikaan todellisuudessa. Täytyy tehdä siirtoja ja löytää sopivat kumppanuuskasvit, sillä kaikki kukat ovat kauniita oikeanlaisessa seurassa ja paikassa.

Ensi keväänä länsipihan keskipenkistä pitää raivata ruusu ja lupiini pois. Voisin siirtää nuo vaaleanpunaiset palavatrakkaudet sinne ja mukaan ehkä valkoisia kukkijoita sekä heiniä. Osan voisi laittaa punaisten paikalle eteläpihalle jos punaisuus vielä silloin häiritsee. Tumman koristeomenapuun luo minulla on jo uusi suunnitelma, johon palaan myöhemmin. Katsotaan miten suunnitelmat tästä vielä jalostuvat ennen ensi kevättä.😊

Onko sinulla palavaarakkautta puutarhassa ja minkä kanssa olet yhdistänyt sitä?

                 ❤Anni

Pikku Sissinghurst

Juhannuspäivän projekteihin kuului jo ikuisuuden kestänyt hyötytarhan käytävän täyttäminen singelillä. Aloin levitellä juurimattoa ja sehän tietysti loppui kesken ( olin napsinut siitä paloja jo aiempiin projekteihini). No, piti lähteä juurimattoa ostamaan... Arvatkaas oliko mukana jotain muutakin kun tulin takaisin? - Kyllä tietenkin. Kuinkas muutenkaan.😊

Prinsessapäivänkakkara

Jännästi inspiraatio iski ennen kuin pääsin edes juurimatto-osastolle. Jostain alitajunnasta pulpahti taannoinen ideani pienestä penkistä, jossa olisi vain valkoisia kukkia ja vihreää sekä hopeanvärisiä kasveja. Annoin tuolle penkille suunnitelmissani silloin joskus nimeksi ”Pikku Sissinghurst”. Sitten se unohtui pariksi vuodeksi.

En ole Sissinghurstissa koskaan käynyt kuin lehtien, kirjojen ja tv:n välityksellä, mutta se on yksi ”puutarhoja, joissa haluaisin vierailla” - listani kärkinimistä. Kun mainitaan Sissinghurst, siitä tulee ensimmäiseksi monelle mieleen valkoinen puutarha, jonka Vita Sackville-West sinne loi. Koko puutarha ei siis ole valkoinen, vain yksi osa.

Jos ei ole mahdollisuutta matkustaa Sissinghurstiin, miksei siis voisi tuoda palaa Sissinghurstia omaan puutarhaan. Meillä tosin puitteet ovat hyvin vaatimattomat Sissinghurstin mittapuulla ja mittakaavakin on vain piskuinen pieni kukkapenkin pätkä. Ehkä se siitä joskus laajenee kokonaiseksi huoneeksi, mutta ei tänä kesänä.

Idean kypsymiseen juuri nyt vaikutti varmasti osaltaan se, että tuon kyseisen penkin muokkasin tänä keväänä suorakylvöjäni varten, mutta itämistä ei juuri tapahtunut. En tiedä vaikuttiko pitkä hellekausi kastelusta huolimatta vai missä vika, mutta päätin tehdä tuolle penkille jotain odottelun sijaan. Vain siellä täällä itäneet muutamat siemenet eivät juuri ilahduta.

Ei idä ei.

Kasveiksi pikku Sissinghurstiin valikoituivat seuraavat:
• hopeapensas
• tyrni ’Hikul’
• pesäkuusi
• rantakauraa
• helminukkajäkkärää
• valkoalpia
• prinsessapäivänkakkaraa ’Snow Lady’

Alue on maaperältään niukkaravinteinen ja ehdottomasti pihamme hiekkaisin, suuren männyn edustalla. Aurinkoa myös riittää lähes koko päiväksi.

Tyrni 'Hikul'

Valkoalpi

Rantakaura

Etualalla hopeapensas (vasemmalla) ja helminukkajäkkärät

Ensitöikseni roudasin kiven alueelle ja sen ympärille aloin hahmotella kasveja. Hopeapensasta en halunnut keskelle vaan vähän reunemmalle. Sen alle aion siirtää muutaman arovuokon alun alkukesän kukkijaksi. Tuo tyrni on hauska tapaus. Se jää matalahkoksi pallomaiseksi pensaaksi, ei tee marjoja ja on varsin helppohoitoinen. Rantakaurat asettuivat luontaisesti kiven viereen. Pesäkuuselle tulisi jättää riittävästi tilaa, sillä se tosiaan leviää viihtyessään.

Reunojen kanttaus on vielä tekemättä.

Istutin kasvit melko lähekkäin, kuten yleensäkin teen. Siirtelen kasveja sitten jos tulee liian ahdasta. Jätin myös muutamat itäneet kylvökset paikoilleen. Unikkoa sieltä näyttäisi ainakin nousevan jonkin verran.

Nurmikko on edelleen murheellinen näky. Tuohon edustalle haaveilen sorapolusta joskus sitten tulevaisuudessa.

 Mukavaa tiistaita!

Herkkuja pölyttäjille

Tällä viikolla on Ranskassa vietetty Des fleurs pour les abeilles eli Kukkia mehiläisille - viikkoa. Viikon aikana puutarha-alan ammattilaiset pyrkivät lisäämään kuluttajien tietoutta mehiläisten ja muiden pölyttäjien suosimista kasveista kannustamalla istuttamaan kyseisiä kasveja puutarhaan, terasseille ja parvekkeille. Lisäksi myös kerrotaan mikä aiheuttaa mehiläiskuolemia. Syitä ovat mm. torjunta-aineet, loiset (varroapunkki), maataloudessa käytetyt erilaiset kemialliset yhdisteet sekä monimuotoisuuden väheneminen kasvien viljelyssä. Kaikkia syitä ei edes tiedetä.

Tällaiset teemaviikot ovat mielestäni erittäin tärkeitä järjestää ihan maailmanlaajuisesti. Mediassa on paljon pyörinyt (Albert Einsteinin sanomaksi väitetty) apokalyptinen lause: "Jos mehiläinen katoaisi maan pinnalta, ihmiskunnalla olisi jäljellä enää neljä vuotta elinaikaa". Pelottavaa! Edelleen törmään somessa juttuihin, joissa neuvotaan miten pörriäisistä pääsee ansoilla eroon. Kiusana ovat useimmiten ampiaiset, jotka toki eivät ole mitenkään merkittävä pölyttäjäryhmä, mutta toimivat kuitenkin hyödyllisinä tuhohyönteisten hävittäjinä. Kaikenlaisia ampiaisansoja viritellessä tulisikin pitää mielessä, että on hyvin todennäköistä, että niihin eksyy myös mehiläisiä, kimalaisia ja muita tärkeitä pölyttäjiä.

Jos pörriäiset häiritsevät oleskeluterassilla, voi ne johdattaa muualle perustamalla niille oman baarin. Olen jo aiemminkin maininnut eteläpihallamme sijaitsevasta pyöreästä alueesta (täällä), jossa maaperä on hyvin niukkaravinteinen. Olen istuttanut tuohon ympyrään kangasajuruohoa sekä ympärille koivuangervoa. Ajuruoho on alkanut nyt levitä myös ympyrän ulkopuolelle nurmikolle. Se kestää onneksi suhteellisen hyvin tallomista, joten se saa rauhassa levitä.

Tänä vuonna hankin myös siemensekoituksen, joka on erityisesti mehiläisten ja muiden pölyttäjien mieleen. Sekoitukseen kuuluivat mm. seuraavat kasvit:
- siankärsämö
- iiso
- revonhäntä
- isosudenporkkana
- rohtopurasruoho
- kehäkukka
- värisaflori
- kaunokit
- kaunosilmä
- kosmoskukka
- kukonkannus
- kesäsädekukka
- saippo
- malvikki
- pellava
- malva
- väriminttu
- ryytineito
- aitohunajakukka
- salvia
- törmäkukka
- keltasilmä
- tsinnia

Muita hyviä pölyttäjien suosimia kasveja ovat mm. verbena, iisoppi, päivänhatut ja punahatut. Tästä listauksesta puuttuu varmasti monta kukkaa ja puut sekä pensaat ovat oma juttunsa. Valinnanvaraa kasveissa ainakin on.

Syyssyrikkä houkuttelee erityisesti perhosia.

Kun ajuruohobaarin herkut ehtyvät, voi pörriäiset ohjata jatkoille omatekoiseen baariin, johon löydät ohjeen täältä. En ole itse vielä kokeillut tuota ohjetta vaan olen istutellut pörriäisten ja perhosten suosimia myöhäiskesän perennoja. Oletko sinä tehnyt joskus pölyttäjille baarin?

Tässä vielä linkit teemaviikon ranskankielisille sivuille:

Val'hor
Office des fleurs

Mukavaa juhannuksen odotusta!

Elefanttiheinän pitkä vaellus

Minusta tuntuu, että harvoin enää pysyn alkuperäisissä puutarhasuunnitelmissani. Huomaan eteneväni fiilispohjalta ja inspiraation mukaan. Ei ehkä kovin järjestelmällistä, mutta puutarhassani koen, että minulla on vapaat kädet tehdä mitä lystää. Eikä tämä nyt niin vakavaa ole.😊

Elefanttiheinän kauniin raidalliset lehdet

Viime syksyn loppualesta mukaan tarttunut elefanttiheinä (Miscanthus sinensis ’Cosmopolitan’) sinnitteli urhoollisesti pihamökissä talven ja nyt keväällä se on seilannut pitkin pihaamme odottaen istutusta tai oikeastaan minun inspiraatiopuuskaa. (Tuntuu, että olen kamalan myöhässä näiden istutusteni kanssa tänä vuonna, vaikka kyllähän tässä vielä aikaa on.) Joku viisas joskus sanoi, että osta kasvi vain jos sinulla on tiedossa sille paikka. Hyvä neuvo, jota en ole koskaan vielä oppinut noudattamaan ja niinpä olen nyt tässä tilanteessa elefanttiheinäni kanssa. Se on jököttänyt tyytymättömän oloisena pienessä ruukussaan ja varmaankin ihmetellyt mikä tuota tarhuria riivaa kun ei saa yhtä kuoppaa kaivettua. Niinpä. Tässä tullaankin viivyttelyn perimmäiseen syyhyn: elefanttiheinä voi kasvaa yli 2 metriä korkeaksi ja leveäksi ”aidanteeksi” eli sille on katsottava riittävä tila.

Keksin kaksi vaihtoehtoa, joista molemmat ovat etelä-länsipihalla tuija-aidan edustalla. Päädyin lähempänä tietä olevaan kohtaan, koska se toinen kohta sinikuusama-aidan vieressä taitaa olla kuitenkin liian ahdas.

Kuvittele tuon kammottavan rikkaruohottuneen ja karrelle palaneen nurmikon tilalle kiviä, hiekkaa, havuja ja esimerkiksi jotain isolehtistä perennaa.

Kaivoin nyt ensin tuolle elefanttiheinälle ihan oman pienen alueen, jotta se pääsisi vihdoin kunnolla kasvamaan ja juurtumaan.  Paikka on ainakin sille sopivan aurinkoinen. Kaivoin nurmikerroksen pois, poistin isot kivet ja ison kerroksen savea ja sitten laitoin kunnon kerroksen multaa juurimattoa unohtamatta. Yhdistän sen sitten paremmalla ajalla ylempänä olevaan penkkiin kun vähän näen miten tuo heinä tuossa viihtyy eli joka tapauksessa poistan nurmikon kokonaan tuolta alueelta, koska se kasvaa siinä niin huonosti liian vähäisen multakerroksen takia.

Mielenkiinnolla odotan, onnistuuko talvehtiminen. Kun malttaa olla leikkaamatta kasvustoja syksyllä ja muistaa suojata tyvialueen, talvehtiminen yleensä sujuu heinillä hyvin, kuten partaohrallani kävi.

Elefanttiheinä on tarkoitus yhdistää tuohon ylempänä sijaitsevaan ryhmään laajentamalla penkkiä.

Mitä sinä laittaisit elefanttiheinälle kaveriksi tuolle poistettavalle nurmialuelle? Paikka on hyvin aurinkoinen ja ensimmäiset auringonsäteet osuvat tuohon jo aamupäivällä  ja paistetta riittää aina iltaan asti.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Koristeheiniä ja lehtosalviaa

En ole vielä kovin paljoa esitellyt puutarhamme istutusalueita, joten täytyypä korjata tilanne. Penkkejä on sen verran monta etten lähde niitä esittelemään kuitenkaan samassa postauksessa. Tällä kertaa kurkistetaan talon julkisivun eli eteläpuolen pitkään ja kapeaan penkkiin, joka on ollut hyvin ongelmallinen. Kesäisin paikka on hyvin paahteinen ja vaikka olen lisännyt siihen multaa säkkikaupalla, se tuntuu aina häviävän jonnekin. Alkukeväisin tuohon paikkaan kertyvät sulamisvedet, mikä ei myöskään ole yhtään hyvä juttu. Viime kesänä sain vihdoin muokattua tuon alueen siten, että kasvit siinä viihtyvät.

Penkin takana on muurikivin pengerretty sorapolku takapihan terassille. Muurikiven eteen muotoutuikin luonnostaan pitkulainen perennapenkki. Penkin alkuosa on puolikaaren muotoinen ja se tehtiin ensin ennen pitkää osaa. Puolikaareen tuli pyramidituija ja timanttituija ja niiden viereen syyssyrikkä, jota yritin saada talvehtimaan kaksi kertaa huonoin tuloksin. Syrikän tilalle istutin helpon heisiangervon, joka on kasvanut ihan mukavasti. Tuijien väliin istutin tarha-alppikärhön, jonka eteen laitoin kiven juurialuetta varjostamaan.

Tarha-alppikärhö 'Kajsa'

Aluksi yritin tuijien edessä kasvattaa Ballade-ruusuja, mutta ne eivät siinä viihtyneet, joten tilalle tuli muutama pallotuija ja vaikeissakin paikoissa menestyvät tarhatyräkit. Tuo kohta ei vielä kovin kummoiselta näytä (lähinnä sekavalta), sillä tyräkit ovat vielä kovin pieniä eivätkä peitä esimerkiksi helmililjojen ja krookusten kuivuvia lehtiä. Penkin pitkulaisella osiolla kasvoi pallotuijien seurana ensin peittoruusuja ('Satina'), mutta tuhotalvi vei ne. Silloin päätin, että tuohon penkkiin tulee kasveja, jotka eivät liikoja nirsoile sekä viihtyvät niukassa maassa ja paahteessa. Penkkiin valikoitui heiniä, lehtosalviaa, valkotähkää, valkoisia ketoneilikoita ja levisiaa. Tykkään tuosta penkistä nyt todella paljon.

Tarhatyräkki

Heiniksi valikoituivat sininata, hopeatoppo ja tontin laidalta siirretyt kastikat. Nuo ovat siitä kivoja heiniä, että ne eivät leviä samalla tavoin kuin ihan riesaksi asti levittäytyvä viiruhelpi. Niinpä uskalsin istuttaa ne ilman juurimattoja.

Olen aivan ihastunut koristeheiniin ja pyrin kasvattamaan niiden määrää joka vuosi. Tänään ajattelin vihdoin istuttaa mökissä talvetetun elefanttiheinän länsipihalle. Sille pitääkin varata vähän enemmän tilaa.

Piha on täynnä odottavia projekteja ja kiirettä pitää. Ensi kerralla luvassa vähän toisenlainen postaus, sillä meille on tullut uusi perheenjäsen💗.

Ihanaa sunnuntaita!