Paris - mon amour❤️

Vähintään kerran vuodessa se aina iskee - akuutti Pariisin ikävä. Aloin selailla vanhoja kännykällä räpsittyjä Pariisin kuvia syksyltä 2014 ja ajattelin julkaista niistä muutaman täällä blogissa. Otin kuvat mustavalkoisina, sillä minusta mustavalkokuvissa on aivan erityinen tunnelma. Ranska on ollut suuri rakkauteni siitä lähtien kun siellä ensimmäisen kerran kävin 13- vuotiaana. Ihastuin sen kauniiseen kieleen ja kulttuuriin niin, että halusin työskennellä niiden parissa ammatikseni.

Elämäni parhaimmat macaron-leivokset olen syönyt  Pariisissa  tässä legendaarisessa Les Deux Magots - kahvilassa Saint-Germain-des-Prés'ssä. Tuossa kahvilassa on säilytetty menneen ajan tunnelma. Ajan, jolloin mm. kirjailijat (kuten Simone de Beauvoir, Jean-Paul Sartre) ja monet surrealistit tapasivat toisiaan tuossa kahvilassa. 

Ranskalaisia leipomotuotteita ikävöin aina. Ajattelinkin tuoda pienen palan Pariisia tähän joulukuun sateiseen tunnelmaan jakamalla teille ohjeen, jonka sain joitakin vuosia sitten. Tämä ohje muistuttaa hyvin paljon perinteisiä Ranskalaisia vohveleita. Saamaani ohjetta olen muokannut hieman siten, että jauhojen sijaan leivon nämä aina sokeroidulla alustalla ja neliöiden sijaan teen näistä pyöreitä. Täytteen määrää pienensin. Alkuperäisohjeessa se oli puolet isompi ja täytettä jäi aina reilusti yli. Siitä miten pariisilaisia nämä ovat alkuperältään, ei minulla ole tietoa, mutta suussasulavan herkullisia nämä ovat. Tässä siis hieman muokattu ohje:

Pariisin pikkuleivät

Taikina:
200g voita
200g vehnäjauhoja
3/4 dl kermaa
sokeria leivontaan

Nypi ainekset taikinaksi, kauli ohueksi levyksi leivinlaudalla, jolle on ripoteltu runsaasti sokeria. (Leivo siis sokeria apuna käyttäen. Jos sokeria ei ole tarpeeksi, taikinaa on hankala työstää.)
Tee pyöreitä pikkuleipiä. (Olen käyttänyt shottilasia muottina). Paista pikkuleivät kauniin värisiksi 200 asteessa n. 6-7 minuuttia. Jäähdytä.


Täyte:
75g voita
75g sokeria
n. 1/2 dl vahvaa kahvia

Vaahdota voi ja sokeri, lisää hyvin jäähtynyt kahvi pienissä erissä koko ajan vatkaten. Levitä kreemi kahden pikkuleivän väliin. Säilytä kylmässä.
Et voilà!

❤ Anni

Kuusi kuvaa kesästä

Jokin aika sitten sain Pauliinalta Kukka & Kaali - blogista Kuusi kuvaa kesästä - haasteen, joka on lähtöisin Tuplasti terapiaa - blogista. Kiitokset tästä mukavasta haasteesta! Pauliina kirjoitti  haasteessaan minulle näin: "Sinulla on ollut erilainen kesä kuin aiemmin. Olisi mukava lukea tähtihetkistäsi puutarhassa." Niinpä, kesäni oli todellakin erilainen. Olin tarkkailijan roolissa ja aluksi se tuntui todella vaikealta. Olisi ihan hirveästi tehnyt mieli kitkeä ohimennen muutama rikkakasvi siinä samalla kun nappasi muutaman kuvan. Muistan, miten talvella sairaalassa murehdin sitä miten pystyn vain seuraamaan sivusta puutarhani elämää koko vuoden. Surin rikkaruohoja ja uusimpia istutusalueita, vaikka paljon suurempiakin huolenaiheita elämässä oli. Mutta minkäs sitä puutarhahöperö murheilleen voi. Kun on nähnyt vaivaa puutarhansa eteen ja yrittänyt vaalia sitä suurella rakkaudella, niin väkisinkin alkaa murehtia sen kohtaloa hoitamattomana.

Kesä oli myös kasviyllätyksiä täynnä ja päätinkin koota tähän haasteeseen kuvia kaikista niistä kasveista, jotka yllättivät minut iloisesti viime kesänä. Hoitamattomuudessa oli nimittäin hyväkin puoli: penkeistä nousi jokunen yllätys, jotka muutoin olisin todennäköisesti kevätintoa puhkuen nyppinyt rikkaruohoina pois.  Tässä esimerkiksi on kuva päivänkakkarasta, joka kasvoi isona kasvustona ja ilahdutti  minua kesällä viikosta toiseen.

Viereiseen penkkiin olivat kaukasiantörmäkukat levinneet ihanasti ja ne jaksoivat kukkia pitkälle syksyyn.

Yhteen uusimmista penkeistä oli ilmestynyt rikkaporkkana - itsepäisesti penkin reunaan, johon se ei yhtään sopinut. Siinä se kukki koko kesän ja oli hyvin kuvauksellinen.

Pitkään odottamani purppuratulikukkien kukinta yllätti iloisesti. Olin jo vähän unohtanutkin noiden kukkien olemassaolon kun kukintaa sai niin kauan odottaa. Kukinta oli huikean kaunis, mutta harmillisen nopea.

Pensasmustikoiden runsas sato ilahdutti ja erityisen ihanaa oli se kun sain lääkäriltä luvan syödä niitä hyvin pestyinä. Että ne maistuivatkin aivan erityisen hyviltä.

Jos päivänkakkarat ilahduttivat kesäkuussa  ja heinäkuussa, niin syyshohdekukat hurmasivat räiskyvissä väreissään loppukesän puutarhassa. Kivasti nekin olivat olleet omatoimisia ja levinneet penkissä.

Haasteen teemana tänä vuonna oli PARAS. Nämä kaikki kuvat ovat oikeastaan lempikuviani viime kesästä, mutta jos yksi pitää valita niin valitsen kuvan törmäkukista, sillä ne hurmasivat minut  ihan kokonaan ja olin niin iloinen niiden leviämisestä. 

Haastan mukaan Kasvin paikka, Kuvakehrääjä ja Rannanpihassa  - blogit. 

Tässä vielä haasteen ohjeet:

- Tämän vuoden teema on paras. Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva, yms. Mikä vain sinusta on se paras muisto.

- Haasta yksi tai useampi blogi.

- Ilmoita Tuplasti terapiaa - blogiin osallistumisesi ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.

- Instan puolella voi myös osallistua #kuusikuvaakesästä @pirjodg

❤ Anni

Marraskuun valonpilkahduksia

En olisi koskaan uskonut sanovani, että marraskuustakin voi pitää. Hämäryys ei ole tuntunut tänä vuonna yhtä lannistavalta, vaikka kesän valoisuudesta on kuljettu jo pitkä matka. Ehkä oma päätökseni pysyä optimistisena tuli vastaan mitä tuli, on saanut katsomaan maailmaa valoisamman filtterin läpi. Loppujen lopuksi omalla mielentilalla on varmasti suuri vaikutus siihen miten pimeän vuodenajan näkee ja kokee.

Tänä syksynä olen työstänyt paljon mielessäni pelon tunnetta, josta kirjoitin mm. täällä.  Olen vihdoin todella sisäistänyt sen, että on ihan turha miettiä selviytyykö tästä vai ei ja samalla lietsoa ahdistavaa pelon tunnetta. Siitä ei ole mitään hyötyä, sillä selviytyminen on asia johon pystyn vaikuttamaan hyvin vähän, jos ollenkaan. En pysty vaikuttamaan siihen mitä minussa solutasolla tapahtuu. Joo okei, en tupakoi, en käytä alkoholia, syön terveellisesti, nukun ja liikun riittävästi - ne ovat asioita, joilla on varmasti myös vaikutusta ja niitä noudatan, mutta muuten en pysty vaikuttamaan siihen uusiiko tämä tai saanko ehkä jonkin toisen syövän, josta minua hoitojen aikaan varoiteltiin (mikä on näin ohimennen sanoen ihan turha tieto hengestään taistelevalle syöpäpotilaalle. Mitä minä sillä tiedolla teen kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kaikki mahdollinen hoito vastaan riskeineen kaikkineen?) Lääkärini neuvoi minua nyt nauttimaan juuri tästä hetkestä ja olemaan tyytyväinen juuri tämän hetken tilanteeseen, sillä se ei voisi parempi olla. Tautini oli lähtökohtaisesti niin paha ja ärhäkkä, että selviytyminen siitä tähän pisteeseen, jossa nyt olen, on ollut todella ihme.

Viime päivinä olen innostunut järjestelemään vaatekaappeja ja siivoamaan turhaa tavaraa pois. Se on ollut erittäin vapauttavaa. Olen saanut myös monenlaista inspiraatiota pinterestistä ja innostuin päivittämään sitäkin pitkästä aikaa. Sivupalkista (internetversiossa) pääsee pinterest- kuvakkeen kohdalta kurkistamaan mitkä asiat minua erityisesti inspiroivat.

Viikkoja jatkuneen pilvisyyden kruunaavat ne pienet yksittäiset hetket, jolloin aurinko on näyttäytynyt ja muistuttanut olemassaolostaan. Noita ohikiitäviä valonpilkahduksia sain muutaman ikuistettua ollessani Bean kanssa kävelyllä. Lumi on näillä seuduilla käynyt vasta muutaman kerran pikaisesti näyttäytymässä. Lumi tietysti toisi oman lisänsä jouluiseen tunnelmaan, mutta minusta tuohon tunnelmaan pääsemiseksi vaikuttaa ennen kaikkea oma mielentila ja ajattelinkin jo vähitellen alkaa fiilistellä enemmän joulua.

Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

                                                             ❤Anni

Sinivalkoista - haaste 2019

Blogeissa on jo jonkin aikaa kiertänyt Sinivalkoista - haaste. Tarkoituksena on juhlistaa Suomen lähestyvää itsenäisyyspäivää sinivalkoisin kuvin. Haaste on lähtöisin Tiiulta  Puutarhahetki -blogista. Minut haastoivat mukaan seuraavat blogit: Kottikärryn kääntöpiiri, Värjärin pata ja Tuplasti terapiaa. Lämmin kiitos Päivi, Ilona ja Pirjo sekä tietysti myös Tiiu kivasta haasteesta!

Päätin osallistua tähän haasteeseen postaamalla kuvia sinivalkoisista luonnonkasveista. Heti alkuun täytyy tehdä yksi tunnustus: luonnonkasvien tuntemukseni on aika surkea. Jostakin syystä puutarhakasvien nimet jäävät mieleeni helposti, mutta luonnonkasvit eivät ja se tunnistaminenkin on vähän niin ja näin. Kesällä päätin hieman korjata tilannetta tekemällä itselleni pienen kuvakollaasin luonnonkasveista, joita tuli vastaan blogiassitentti Beaa ulkoiluttaessa. Siinä oli omat haasteensa sillä Bea oli monesti toista mieltä kuvaamisesta ja paikallaan pysyminen oli lähes mahdotonta kun oravia, rusakkoja, lintuja, muita koiria ja erityisesti peräkärryjä piti koko ajan vahtia ja komentaa 😂 Joten osa kuvista on vähän epätarkkoja.  Ja sitten oli vielä se haastavampi tehtävä: kasvien tunnistaminen. Onneksi ystäväni vinkkasi minulle PlantSnap - sovelluksen ja moni kasvikuva sai sen avulla nimen.

Valikoin tähän postaukseen vähiten epätarkkoja kuvia teeman väreissä. Julkaisukelpoisia sinisiä kukkakuvia ei monta ollut (ja nekin ovat enemmän lilan sävyisiä), valkoisia sentään oli vähän enemmän. Ensimmäiseksi valikoitui kauniin herkkä kellokasvi. Niitäkin on niin monia, että päätä huimaa. Monella eläimellä on oma kellonsa: harakankello, hirvenkello, kissankello, peurankello, sammakonkello, varsankello, vuohenkello...Tämä taitaa kuitenkin olla kurjenkello. 

Tämä seuraava kasvi on yksi lemppareitani luonnonkasveista eli hiirenvirna. Sitä löytyy nykyään myös meidän puutarhastamme kiipeilemästä, sillä viime kesänä luonnonkasveilla oli avoimet ovet puutarhaamme ja siinä samalla minäkin jotenkin ”siedätyin” puutarhamme uusille tulokkaille.

Hiirenvirnan kanssa samaan hernekasvien heimoon kuuluu tämä valkomesikkä. Kaunis on sekin. Se ilmeisesti tuoksuu voimakkaasti. En voinut itse tuota tuoksua testata sillä kaikki hoidot veivät hajuaistini ihan kokonaan. Vasta nyt hajuaistini on vähän elpynyt.  Samoin makuaistini oli kummallisen vääristynyt syksyyn asti.

Tämä kaunotar eli kalliokielo löytyy nimensä mukaisesti meidän kallion päältä. Voi kunpa se jotenkin leviäisi alas puutarhaammekin.

Seuraavasta kasvista en ollut koskaan kuullutkaan. Tätä kauniin siroa ja herkkää  heinätähtimöä löytyi monestakin kohtaa aamulenkkiämme.

Viimeisiksi valikoituivat  tämä ahomatara ja alempana ihanan höttöinen mesiangervo. Ahomatarakin oli minulle aivan uusi tuttavuus. Mesiangervon tunnistin sentään ilman apuja. Mesiangervolla on muuten kauniita englanninkielisiä nimityksiä, kuten Queen of the Meadow. Miten runollista!

Olipa virkistävää selailla kesäkuvia marraskuun hämyisessä tunnelmassa. Jos haluat osallistua haasteeseen, voit napata sen tästä.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki - blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystävääsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurten unelmien puutarha - blogin Sinivalkoista - haaste - postauksen kommenttikenttään
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki

Mukavaa viikonloppua!

                                                          ❤ Anni