Kurkistus itäpihan uusimpiin kukkapenkkeihin

Luvassa kuvatulva:) Vuosi sitten tein sisääntulon viereen uuden penkin ja laajensin toista penkkiä. Näet jutun täältä, klik. Nyt on hyvä hetki katsoa, miltä nuo penkit näyttävät tällä hetkellä.

Tässä laajennettu penkki katsottuna autokatokselta talon pääsisäänkäynnin suuntaan. Penkki on rakentunut oliivipuun näköisen alppipajun ympärille. Siinä on mm. tuija (pyramidalis), Mummilta saatu ruusu, kuunliljoja, ketoneilikkaa, tädykettä, päivänhattuja ('White swan'), tummakurjenpolvea ('Raven'), hopeahärkkiä, otapallo-ohdaketta, unikkoja ja pilarikataja ('Suecica'). Tuo kataja kuuluu laajennusosaan, jossa on kasvamassa daalioita.

Näkymä autokatokselta päin.

Yksi lempikurjenpolvistani on tämä 'Raven'-lajike. Se on myös pörriäisten suosiossa.

Geranium phaeum 'Raven'

Tässä näkymä autokatokselle päin. Taustalla näkyy toisen penkin havuja. Haaveena on, että nuo kaksi tuijaa kasvaisivat joskus portiksi latvoistaan.

Hopeahärkki leviää todella vauhdilla ja sitä tarvitsisi vähän toppuutella. Tässä penkissä oli komeita laukkoja aikaisemmin, mutta nyt niitä nousi vain muutama pieni. Niitä pitää muistaa istuttaa myöhemmin lisää.

Näkymä keskiympyrälle ja pihamökille.

Näkymä keskiympyrän takaa alppipaju-penkille. Ympyräpenkin stara on magnolia 'Vanha rouva', joka ei vielä tänäkään vuonna kukkinut. Ympyräpenkissä on pallotuijien lisäksi tulikellukoita ja rönsyansikkaa. Haluaisin lisätä penkkiin liiloja kukkia esim. salviaa tai tädykettä.

Tässä penkin pieni laajennusosa lähempää. Nuo kuunliljat tulevat todennäköisesti siirtymään jossakin vaiheessa. Mullan alla on daalioita, jotka ihana ystäväni kävi istuttamassa. Vielä ei näy mitään. 

Ja sitten ennen ja jälkeen kuvat. Viime syksynä nimittäin pihamme vihdoin asfaltoitiin. Se muutti melkoisesti pihamme tunnelmaa. Ja mikä helpotus kun enää ei tule hiekkaa sisälle.

Kuva viime kesältä...

...ja nyt.

Tässä toinen penkki nyt. Etualan tyhjästä kuopasta poistettiin pilarikataja, koska sille kävi jostain syystä köpelösti. Pitäisi hankkia uusi tilalle. Etualalla on siemenestä kasvatettua maitokelloa ('Prichard's variety'), kivikkokasvia (en muista nimeä), vuoriruokobambua, vaaleanpunaista palavaa rakkautta (Lychnis shalcedonica 'Carnea'), unikkoja, pari pionia, iiriksiä, keijunkukkaa, isokonnantatarta sekä koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. 

Viime vuonna tehty penkki.

Ja vielä toisesta suunnasta, pihamökin terassilta kuvattuna.

Mustan Rudolfin herkkää kukintaa

Mustan Rudolfin ympärillä on vielä hetken tyhjää ennen kuin daaliat ponnistavat maasta. Tässä penkissä alkuja on jo näkyvissä. Viime kesänä daalioiden seurana oli myös kiva yhdistelmä verbenaa ja koristeheiniä. Tähän haluaisin ensi syksynä laittaa tulppaaneja, jotta ei näyttäisi niin tyhjältä ennen daalioiden tuloa.

Daalioita odotellessa.

Kohta penkkien unikot alkavat kukkia, mutta niistä kerron ensi kerralla lisää.
Tervetuloa mukaan uudet lukijat ja mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Onnentuojat

Sairastumiseni myötä olen oppinut elämään paljon enemmän juuri tässä hetkessä. Olen kiinnittänyt  enemmän huomiota kaikkeen mitä esimerkiksi luonnossa tapahtuu, ihan kuin aistini olisivat jotenkin herkistyneet. Olen toki aina tarkkaillut luontoa, mutta nyt tuntuu kuin kokisin kaiken paljon voimakkaammin. Tätä tunnetta on vaikea pukea sanoiksi.

Viime viikolla ihmettelin mikä takapihamme kallion päällä vihertää. Kiipesin katsomaan ja edessäni avautui kaunis kielomeri. Häkellyin kielojen määrästä. En muista, että niitä olisi koskaan ollut niin paljon. En voinut kuin ihastella kauniita kansalliskukkiamme ja kaikkia vihreän eri sävyjä.

Kukkien kielessä kielo merkitsee onnen paluuta, toivoa ja uutta elämää. Esimerkiksi Ranskassa kielokimppuja annetaan ystäville vapun aikaan. Niitä pidetään onnentuojina.

Kielot ovat levinneet myös pohjoispuolen kivikon yläpuolella olevalle metsäkaistaleelle. Haaveissa on jossakin vaiheessa istuttaa valkoisia atsaleoja tammen eteen. Tammen takana on kaksi valkokukkaista alppiruusua, mutta ne eivät jostain syystä viihdy niin hyvin kuin voisi kuvitella. Olen niitä suojannut varjostuskankaalla kevätauringolta  ja siitä on ollut jonkin verran apua. Muuten en ole niitä juurikaan hoitanut. Atsaleoja en ole ennen kasvattanut, mutta luulen, että ne viihtyvät paremmin kuin alppiruusut tuossa tammen luona eikä niitä tarvitse suojata kevätauringolta. Tuo metsäkaistale on muuten luonnontilassa. Muutaman männyn taimen olen sinne joskus siirtänyt puutarhastamme ja yhtä kuusta olen vähän muotoillut kun se kasvoi ensin hassusti. Haapaa on täällä runsaasti ja sitä karsin muutama vuosi sitten aika paljonkin pois. Nyt sitä on taas aika paljon.

Tammen edustalle voisi istuttaa atsaleoja.

Tästä kuvasta näkee paremmin tuon tammen ja kahden männyn edustalle jäävän tilan. Alppiruusut ovat tammen takana varjossa.

Viime keväänä uusin kivikkoa. Jutun voit lukea täältä,  klik. Homma menee kyllä vielä kerran uusiksi, sillä viime kesän helteet ja kuivuus olivat liikaa kääpiövuorimännyille kaikesta kastelusta huolimatta. Eloonjääneet vuorimännyt pääsevät uusiin suunnittelemiini penkkeihin sitten ensi keväänä.

Puutarhamme jokakesäinen vieras, vaskitsa tuli metsäkaistaleella vastaan.

Aurinkoista helatorstaita!

Valkoisten kukkien lumoissa

Arovuokkoja

Kiitos ihanista kommenteista, joita olen saanut! Viikot ovat vierähtäneet nopeasti, kaikenlaista on ollut, mutta täällä ollaan, pystyssä ja positiivisin mielin. Olen tarkkaillut joka päivä puutarhaamme, nappaillut kuvia, nauttinut linnunlaulusta ja seurannut suloisia punarintoja, jotka ovat tehneet pesänsä keittiön ikkunan vieressä olevaan tuijaan.

Tällä viikolla on kaikki suorastaan räjähtänyt kasvuun monen päivän helteiden myötä. Olen aina pitänyt valkoisista kukista, koska niissä on erityistä herkkyyttä. Tänä vuonna valkoiset kukat ovat tuntuneet erityisen kauniilta ja merkityksellisiltä. Värioppaissa kerrotaan, että valkoinen väri suojelee, lohduttaa ja antaa toivoa.

Juuri tällä hetkellä puutarhassamme on monta valkoista kukkijaa. Tämän vuoden iloinen yllättäjä on helmipensas, joka päätti kukkia muutaman vuoden tauon jälkeen.

Helmipensas Exochorda macrantha 'The Bride'

Helmipensaan kukka muistuttaa aika paljon omenapuun kukkaa.

Pari vuotta sitten laajennetussa länsipihan penkissä arovuokot (Anemone sylvestris) ovat alkaneet levitä kauniiksi mättäiksi. Lamovuohenkuusama (Diervilla x splendens 'Diva') tuo tummalla värityksellään kivasti kontrastia.

Iltaisin arovuokot ovat kuin pieniä valaisevia lyhtyjä.

Näkymä sulkahernepuun (Caragana arborescens) hentojen oksien takaa

Hapsureunaiset Daytona-tulppaanit ovat myös tässä penkissä. Penkin toisella puolella olevat tulppaanit hävisivät suurimmaksi osaksi rusakon suuhun ennen kuin ehdimme laittaa verkon penkin ympärille.

Tulppaani Daytona

Muutama tulppaani sentään säästyi nälkäiseltä rusakolta. Samat tumman ja vaalean sävyt löytyvät myös tältä toiselta puolelta penkkiä. Tässä purppuraheisiangervoja ja taustalla norjanangervoja.

Norjanangervojen kukinta oli upea ja varsin nopea helteisellä viikolla.

Rusakko oli syönyt norjanangervojakin. Onneksi se ei haitannut kukintaa.

Norjanangervo ilta-auringossa

Sitten kun saan taas puuhastella puutarhassa, haluaisin valkoisen ruusupensaan, joka kukkisi pitkään ja olisi kestävä. Yksi vaihtoehto voisi olla tertturuusu 'Iceberg' eli 'Schneewittchen'. Haaveilen myös muista valkoisista kukkijoista kuten sirotuomipihlajasta sekä likusterisyreenistä ja tietysti valkoisista pioneista. Takapihamme kalliometsästä löytyy myös valkoisia ihanuuksia, mutta palailen niihin ensi kerralla.

Mukavaa viikonloppua!

Kun elämä pysähtyi

Hei pitkästä aikaa!
Tämän postauksen tekemistä mietin hyvin pitkään. Asian kertominen ei ole helppoa, mutta koen etten pysty jatkamaan blogiani jollen kerro mistä pitkä blogihiljaisuuteni on johtunut. Viime postauksessahan kerroin pohjattomasta uupumuksesta, joka minut oli hiipien vallannut ja pistin tauolle kaiken ylimääräisen, jotta voisin levätä tarpeeksi.

Lepo ei kuitenkaan auttanut ja menin lääkäriin lokakuussa. Olin tuossa vaiheessa jo niin uuvuksissa, että lääkärille päästessäni vain itkin surkeaa olotilaani. Kävin testeissä ja sain samana päivänä 15.10. puhelinsoiton, joka pisti elämäni täysin ylösalaisin. En muista puhelusta kuin sanat ’leukemia’ ja ’välittömästi sairaalaan'. Olin ihan shokissa. Kaksi ensimmäistä päivää sairaalassa vain itkin epäuskosta, pelosta ja jopa raivosta. Suuri ahdistus ja pelko siitä selviänkö tästä, tähänkö tämä loppuu? Tuhat kysymystä vilisi mielessä. Oli vaikeaa uskoa, että minä, perusterve 41- vuotias, terveellisiä elämäntapoja noudattanut, olin yhtäkkiä sairastunut akuuttiin myelooiseen leukemiaan, joka ilman hoitoa johtaisi parissa viikossa kuolemaan. Toisaalta koin myös helpotusta, sillä nyt tiesin vihdoin mikä minua vaivasi. En olisi enää päivääkään jaksanut. Olin ihan järkyttävän huonossa kunnossa. Hoidot aloitettiin viipymättä ja ensimmäinen viikon sytostaattikuuri aloitettiin 17.10. Ensimmäiset viikot olivat rankat: oli pahoinvointia, ripulia, vatsakramppeja, ärhäkkää ihottumaa jne. Kuurin jälkeen meni reilu viikko ja sitten alkoi kova kuumeilu, joka osoittautui keuhkokuumeeksi. Sitä kesti viikon ja olin aivan puhki siitä kuumeesta. Muistan, että isänpäivänä oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Se oli hyvä päivä.

Ensimmäinen sytokuuri ei kuitenkaan tehonnut tarpeeksi. Luuytimessä oli edelleen syöpäsoluja ja niinpä sain vielä toisenkin viikon kuurin. Se ei ollut niin raju kokemus kuin ensimmäinen. Toinen kuuri tuhosi suuren osan syöpäsoluja, mutta suureksi pettymyksekseni sain kuulla, että niitä oli silti edelleen. Jo alkututkimusten jälkeen minulle sanottiin, että leukemiani on sellaista tyyppiä, että tarvitsen kantasolusiirron selvitäkseni ja sopivaa luovuttajaa alettiin heti etsiä. Ensimmäisiä vaihtoehtoja olivat poikani ja siskoni. He eivät kuitenkaan testeissä sopineet luovuttajiksi. Onneksi on olemassa kansainvälinen kantasolurekisteri ja sieltä minulle löytyi sopiva luovuttaja.

Olin sairaalassa yhteensä seitsemisen viikkoa ennen kuin pääsin käymään ensimmäisellä 9 tunnin kotilomalla antibioottitiputusten välillä.  Jouluksi ja uudeksi vuodeksi pääsin myös kotiin muutamaksi päiväksi kerrallaan ja se oli ihan luksusta. Tammikuussa sain hengähtää muutaman viikon kotona ja sitten alkoi uusi pidempi sairaalajakso. Ensimmäiset kaksi viikkoa minua valmisteltiin siirtoon. Sain taas sytoja ja kokovartalosädetystä. Sitten koitti se suuri päivä kun sain kantasolusiirron. Se oli nopea ja helppo toimitus: 20 minuutin tiputus. Kaikki meni hyvin. Olin kuukauden sairaalassa ja toipuminen oli ripeää. Toki kaikenlaista vaivaakin oli, mutta niistäkin tuli selvittyä. Viime viikolla alettiin hoitaa mahapiikein jäännöstautia, jota minulla on vielä hitusen jäljellä. Kontrolleja sairaalassa on viikottain.

Kaikkein kriittisintä aikaa on ensimmäinen vuosi siirron jälkeen. Olen vielä pitkään infektioherkkä. Bakteerit, virukset, sienet uhkaavat. Niinpä elämäni rajoittuu koti - sairaala - apteekki akselille. Pienillä päiväkävelyillä olen käynyt jos kunto on sallinut. Sanotaanko, että viime aikoina on joka viikko ollut jokin vaiva, joka on kaatanut minut sängyn pohjalle, mutta onneksi olen saanut pääosin olla kotona.

Ruokavalio on tarkka ja on paljon asioita, joita en saa tehdä. Puutarhanhoito on yksi niistä ja sitä olenkin surrut todella paljon, sillä se on ollut minulle niin tärkeä henkireikä. Tyttäreni ja ystäväni ovat onneksi luvanneet hoitaa puutarhaani. Silti se etten voi itse tehdä mitään tulee olemaan todella vaikeaa minulle. Tietysti terveys on ykkösasia ja  nyt keskityn paranemiseen. Mitään riskejä en aio ottaa. Vielä tulee kesiä jolloin voin taas rakentaa ja hoitaa puutarhaanikin, niin ainakin toivon. Nyt minulla on aikaa lukea isot pinot puutarhakirjallisuutta, haaveilla ja suunnitella. Olenkin jo tehnyt suunnitelmia puutarhaani tuleville vuosille, sillä kaikenlainen unelmointi ja suunnittelu on niin ihanaa ja voimaannuttavaa.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja ihanaa esikasvatusaikaa kaikille! Palailen blogin pariin enemmän sitten taas kun mahdollista. Ja voihan sitä kaikenlaista kirjoitella puutarhasta, vaikkei siellä mitään voi tehdäkään.😊 Instaan (@inkaliljalove) laitan ehkä vähän aktiivisemmin kuvia.

Take care!
Rakkaudella,
Anni