Jännän äärellä

Kerroinkin jo aiemmin ensimmäisistä daaliakokeiluistani viime kesänä sekä suunnitelmistani tulevalle kesälle. Daalioiden talvetuksen kanssa tuli syksyllä kiire ja siinä hötäkässä meni juurakotkin sekaisin, ei kiva. Ensi syksynä täytyy kehittää jokin systeemi ettei näin enää käy. Juurakot ovat olleet pimeässä ulkovarastossa puoliksi hiekkaan haudattuina, sanomalehtien alla. Kertaakaan en ole käynyt niitä katsomassa, vaikka ehkä olisi pitänyt. Niinpä nyt ollaan jännän äärellä kun katson miltä laatikossa näyttää.

Päällisin puolin kaikki näyttää hyvältä.

Viisi daaliaa oli kunnossa; pari oli huonommassa kunnossa ja päätin luopua niistä. Koska minulla tuli kiire näiden kanssa syksyllä, niin osa oli selkeästi varastoitu liian kosteina. Ensi syksynä pitää toimia toisin ja antaa niiden tuleentua pidempään.



Sitten tiskasin säilössä olleet isot ruukut (ihmetellen samalla, miksen ollut niitä pessyt jo syksyllä) ja sovittelin juurakot ruukkuihin muhevaan multaan. Eihän tässä vielä mikään kiire olisi ollut näiden kanssa, mutta yritän aikaistaa kukintaa.

Pihamökin hiljaisuudessa on ihana tehdä istutushommia.

Pihamökissä oli innostunut aloittamaan kukintansa kolme hyasinttia, joiden huumaavasta tuoksusta sain nauttia kevätauringon lämmössä.



Nyt odottelen vielä Hollannista tilaamiani daalioita. Saattaa olla, että puutarhamessuiltakin tarttuu muutama daalia mukaan😊

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Minulla myös daalianjuurakot nimeämättä ja näyttivät myös kovasti kuivahtaneilta. Kirjoituksesi innoittamana päätin huomenna ottaa juurakot esille ja tutkia tilanteen paremmin. Minullekin on tulossa Hollannista mm.daalioita, mutta olisihan kiva, jos näistä viimekesäisistäkin olisi joku säilynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin nimilappusysteemi tosiaan tarvinnee kehitellä. Harmittaa, kun en nyt tiedä onko viime vuoden lemppariani Crème de cassis-lajiketta noiden säilyneiden joukossa. Pidän peukkuja, että sinunkin daaliasi ovat säilyneet😊

      Poista
  2. Minulla daalianjuurakot ovat talvehtimassa aina kymmenasteisessa autotallissa ja ilman mitään valiaineita, kuten esim. turvetta. Aika hyvin ovat aina kuitenkin selvinneet näinkin. Juurakon mukulat kyllä kutistuvat melkoisesti talven aikana, mutta huhtikuussa silmuja alkaa kuitenkin ilmaantumaan merkiksi, että hengissä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä daalioiden kasvatus on niin uutta minulle. Onneksi en käynyt niitä mitenkään sumuttelemassa talvella, sillä osa tosiaan oli mädäntynyt. Minun täytyy vähän kehitellä vielä säilömismenetelmiäni😊

      Poista
  3. Hyvännäköisiä daalian mukuloita. Minunkin pitäisi istuttaa omani ruukkuihin. Mukulani odottelevat vielä viileässä. Ihana hyasintti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haastavinta oli löytää sopivat ruukut. Varsinkin muutamat juurakot olivat säilyneet tosi muhkeina.😊

      Poista
  4. Hyvän näköisiä on juurakkosi. Kuule kyllä minullakin jää välillä ruukut pesemättä syksyllä ja keväällä aina ihmettelen miksen niitä ole pessyt . Ja sama toistuu .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samat kuviot ruukkujen kanssa tosiaan toistuu vuodesta toiseen täälläkin🙄

      Poista
  5. Hyvältä näyttävät juurakkosi. Omani ovat säilytyksessä melko lämpimässä autotallissa (noin +10-15) turpeessa, saa nähdä ovatko selvinneet talvesta.
    Daaliat ovat kyllä mainioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on niin jännää aikaa kun saa vähitellen alkaa herätellä kasveja talviuniltaan. Vaikka daalioiden talvetus onkin ehkä vähän vaivalloista, niin on se kyllä kaiken vaivan arvoista🌸😊

      Poista