Pieniä pilkahduksia kevättä

Rusokirsikka

Vielä on matkaa hanamiin. Tein pienen kierroksen puutarhassamme ja kylläpä näyttää vielä kaukaiselta ajalta ennen kuin pääsee perennapenkkejä kuoputtamaan, blaah. Jotain vihreää on lumen alta jo kuitenkin paljastunut:

Tulikukka (Verbascum) on säilyttänyt lehtiruusukkeensa vihreänä lumen alla ja aavistus uuttakin on jo näkyvissä

Ketoneilikka 'Arctic Fire'

Sininata ja ketoneilikat
Corylus Avellana contorta eli peikonpähkinä

Lamoherukan silmuissa on kaunis väri


Tulikukan kuivuneet kukinnot törröttävät edelleen paikoillaan.

Hidasta on taas tänäkin vuonna, mutta kyllä se kevät sieltä koittaa. Kädet syyhyää jo kovasti puutarhatöihin. Kun vielä ei oikein voi mitään ihmeellistä tehdä, niin suunnittelin, että saksin vähän viime kesänä istuttamaani sinikuusama-aidannetta, mutta rusakot olivatkin hoitaneet kevätleikkauksen. Alan olla todella kyllästynyt noihin pikkutihulaisiin. Ei minulle tullut mieleenikään suojata tuota aidannetta. Täytyypä jatkossa muistaa. Peurat puolestaan olivat hoidelleet kolme omenapuuta, hoh hoijaa.

Kaikesta huolimatta, hyvää kiirastorstaita!

16 kommenttia:

  1. On sinulla kuitenkin lohdullisempaa pihassasi,kun ei ole lunta niin paljoa. Meillä vaikka kuinka vielä-valitettavasti. Kädet syyhyäisivät jo pihatöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mutta toisaalta lumi suojaa kasveja, kun taas nämä lumen alta paljastuneet ovat kovien yöpakkasten armoilla, niitä kun näyttää riittävän vielä ennusteiden mukaan pitkän aikaa. Toivotaan, että tapahtuu jokin käännös ja kevät tulisi nopeammin😊

      Poista
  2. Voi, siellä jo maa näkyy (*katselee haikeana melkein metrisiä kinoksia*). Ainoat vihreät, mitä täällä näkyy, on roska-astia ja kuusen oksat :D Aurinkoisia pääsiäiskelejä joka tapauksessa sinnekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se paikoitellen jo on näkyvissä. Kylmät yöt kun vielä loppuisivat, niin alkaisi kevät edetä paremmin! Aurinkoista pääsiäistä myös sinne😊

      Poista
  3. Minulla ainoat lumen alta näkyvät kasvit ovat ne pari tulppaanin piippoa, joista laitoin jo postauksen. Näyttäisi että siellä pälvipaikkoja on hiukan enemmän/isompia. Kiva, että uuttakin kasvua on näkyvissä. Toivottavasti kestävät tulevat yöpakkaset. Täällä edelleen öisin -10 asteen paikkeilla. Mukavaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhulla katson aina noita sääennusteita, joissa on kovia yöpakkasia. Viime yönäkin oli -10. Mietin tässä juuri, että miten minä peittelisin nuo näkyvissä olevat kasvit. Ehkä heittelen havuja päälle.
      Mukavaa pääsiäistä myös sinulle!😊

      Poista
  4. Kevät tulee vääjäämättä ja lumivaippa on vielä vain hyväksi yöpakkasia silmälläpitäen.
    Ihanaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Lumi suojaisi hyvin kasveja, nyt ne ovat kovan tuulen ja pakkasen armoilla.
      Aurinkoista pääsiäisen aikaa myös sinulle😊

      Poista
  5. Voi puput! Minulla ne söivät musikat. On tainnut olla rankka talvi niillekin, kun syövät pihoissa. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että puput syövät kaiken mitä eteen tulee. Meillä on joka vuosi sama tilanne. Paljon olen suojannut, mutta enemmän näköjään pitäisi.
      Mukavaa pääsiäistä myös sinulle😊

      Poista
  6. Minä keväisin lapioin vielä lunta penkkien päälle, jos on kovia yöpakkasia. No nyt on melkein metri lunta, eli ei tarvihe lapioida.

    Isommat ja pienemmät jyrsijät ärsyttävät suunnattomasti. Ei ne edes leiko oikein... ja verkkoa pitäisi olla vallan käsittämättömät määrät, jos kaiken suojaisi. Ei vaan onnistu.

    Nuo silmukuvat on niin toivoa uhkuvia - parasta keväässä on seurata silmuja puissa! Niiden turpoaminen ja puhkeaminen hiirenkorvalle on hykerryttävää seurattavaa. Ei tule keväällä telkkaria katottua, kun ulkona on paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri katsoin sääennusteesta, että maanantaille olisi tulossa hurja lumimyräkkä, mutta sitten alkaisivat yöpakkaset vähän helpottaa. Pidetään peukkuja, että lämpenemistä olisi tulossa ja pian.

      Olen kanssa niin tympääntynyt, kun joka vuosi on joku kasvi mennyt rusakoiden tai peurojen suuhun. Pitäisi olla todella järeät ja korkeat verkkosysteemit, etteivät peurat yltäisi syömään esim. nuorten puiden yläosia. Viime vuonna peurat söivät jokaikisen tulppaanini. Miten niitäkin sitten suojaisi. Pitäisi tontin ympärille rakentaa korkeat aidat, ei siinä varmaan muuta keinoa ole.

      Ja kyllä, kevään etenemisen seuraaminen on kyllä parasta, mitä tähän aikaan voi puutarhassa tehdä😊

      Poista
  7. Kyllä vielä kestää ennen kuin pääsee työn touhuun ,kuulin että routa on tosi syvällä ,mutta kyllä tossa ennen juhannusta .....!!!!!!🐰🐰🐓😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää kestävän, toivottavasti ei sentään juhannukseen asti😊

      Poista
  8. Ensimmäiset lumen alta paljastuneet vihreät on kyllä super ihania! Kun kevään lämpö vihdoin tulee, niin lumet sulaa tosi nopeasti... ja kevät etenee kiivaasti :)

    VastaaPoista