Helteisten päivien kuvia

Lämpö on pitänyt tarhurin kiireisenä. Operaatio peltokorteen kitkeminen on alkanut ja myös kasteltavaa on riittänyt. Iltaisin on ihana tehdä kastelukierros auringon laskiessa ja käen kukkuessa. Satakielikin on pitänyt mahtavaa konserttiaan lähistöllä.

Norjanangervon kukat aukesivat yhden päivän aikana.

Norjanangervo maanantaina...

...tiistaina...

...ja tänään.


Tulppaanit ovat täällä! Ihanaa! Minulla on ollut niitä oikein erityisen ikävä. Jännä miten talven aikana ehtii aina unohtaa millaisia tulppaaneita tulikaan laitettua syksyllä. Penkeistä on noussut monta iloista yllätystä.









Rönsyansikat aloittivat myös kukintansa magnolian alla. Magnolia ei kukkinut vielä tänäkään vuonna.



Alppikärhö 'Kajsa' on tehnyt jo paljon nuppuja. Kärhöjä haluaisin meille ehdottomasti enemmän. Tämän alppikärhön lisäksi meillä on 'Hagley Hybrid'-loistokarhöä.



Asensin pienen suihkulähteemme viikonloppuna paikalleen itäpihalla olevaan muurikivistä tehtyyn altaaseen. Linnut käyvät tuossa usein kylvyssä.



Kastelukierroksella huomasin myös, että länsipihan hillittykasvuiset omenapuut ('Antonovka' ja 'Punainen melba') ovat täynnä nuppuja. Ne ovat jo useamman vuoden kukkineet hyvin vähäisesti jos ollenkaan. Ehkäpä saadaan omenoitakin tänä vuonna😊.


Ihanaa viikon jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä tulppaaneita! Toivotaan, että omppuja tulee tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin riemuissani noista tulppaaneista:) Joukossa oli myös yllätysvärejä, joita en muista hankkineeni, mutta ei haittaa. Omppupuista olisi kyllä kiva saada satoa.

      Poista
  2. Norjanangervot ovat kauniita juuri ennen kukintaa ja sitten tuo valkoinen kukkameri on upea! Harmi, kun kkestävät kovin vähän aikaa. Itselläni on norjanangervo aidanteena ja toissa syksynä leikkasin maata myöden alas. Nyt näyttää todella kauniilta! Kauniita ovat myös tulppaanisi! Nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisivat kyllä kukkia pidempään nuo angervot. Meillä oli rusakot leikelleet pensaita, mutta onneksi se ei pensaita näyttänyt haittaavan.
      Nyt on kyllä niin kaunista kukintaa joka puolella, että täytyy nauttia joka hetkestä:)

      Poista
  3. Suloisia tulppaaneja. Kaikki etenee nyt puutarhassa ihan todella nopeasti. Kukkia ilmestyy sieltä ja täältä. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaaneita odotan joka kevät todella paljon. Ihanaa kun niitä ei mikään eläin syönyt tänä vuonna. Kaikki kyllä etenee nyt puutarhassa vähän liiankin vauhdilla. Tässä ei oikein itse pysy perässä:) Aurinkoista loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Kaikki tapahtuu nyt niin äkkiä - suorastaan liian! Mutta toisaalta nyt on puutarha aivan täynnä kaikkea, joten on siinä mistä iloita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti on kyllä melkoinen. Mietin tässä, että paljon ei jää kukkivaa kesäkuulle... Siispä nyt pitää nauttia:)

      Poista
  5. Helteistä on ollut. Liian kuumaa pihatöihin paitsi aamulla. Kuumuudessa minä en ainakaan jaksa tehdä mitään. Pieni vesiaihe pihassa on aina kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, minullakin ovat kaikki työläät pihaprojektit olleet jäissä. Ei vaan pysty kovassa kuumuudessa. Rikkaruohoja olen kitkenyt, tehnyt suorakylvöjä ja kastellut, siinä se.
      Haluaisin vielä toisenkin vesiaiheen, mutta siinä on vielä pohdittavaa kun täytyy jotenkin vetää sähköt siihen:)

      Poista
  6. Nyt helteiset ilmat ovat saaneet kasvit suorastaan räjähtämään kasvuun ja kukintaan.
    Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 Kesä tuli hetkessä ja rikkaruohot ovat myös räjähdysmäisesti kasvaneet. Juuri tänään tuskailin taas peltokorteen kanssa. En taida päästä siitä koskaan eroon. Huh mikä urakka!

      Poista