Kesäkuussa luettua: Puutarhakirjeitä



Sairaalassa ollessani tilasin ison pinon kirjoja, joiden joukossa oli myös kiinnostavia puutarhakirjoja. Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin Puutarhakirjeitä houkutteli nimellään. Kirja sisältää kahden vuoden pituisen kirjeenvaihdon. Kahdessatoista kirjeessä seurataan vuodenkiertoa niin omassa kuin muissakin puutarhoissa. Kirjan päällyksen on suunnitellut Satu Kontinen ja se on todella kaunis ja houkuttelee tarttumaan kirjaan. Päällyslehden  sisäpuolella on seuraava kaunis ote kirjasta:

”Puutarha odottaa, etsii suuntaa. Lumen ja sulan maan raja muuttuu joka päivä. Yöllä kaikki se, mikä virtasi, palaa jälleen jääksi, kirkkaaksi ja sileäksi pinnaksi. Jos katson sen lävitse, voin nähdä puutarhat, jotka kerrostuvat aikaan. Voin muistaa, millaista oli olla lapsi ja eksyä koiranputkiavaruuteen tai ryömiä raparperin lehtien alle.”




Puutarhakirjeitä on kirjoitettu filosofiseen tyyliin ja siinä pohditaan puutarhan olemuksen lisäksi myös ihmisyyttä, kirjoittamista ja kieltä. Kielellä leikitellään, kuten myös typografialla ja joukossa on myös runoja. Kirja sopii mielestäni parhaiten hitaasti nautittavaksi,  makustellen sanoja ja mielikuvia, joita teksti lukijassa herättää.

”Voisin jäädä puiden viileään varjoon, mutta vaellan taas
nyt takaisin kotipuutarhaan. On kevätvaloisa ilta, ei ole kiire minnekään. Olen suojassa, turvassa. Odotus täyttyy, kun hento vihreä voimistuu ja syvenee. Koko kesän se täyttyy: yhä uudestaan ottaa uuden muodon, antaa aina uuden vastauksen. Vähitellen kesä kääntyy pimeiden iltojen ja syksyn odotukseksi, lumen ikäväksi. Mutta vielä ei ole sen aika, ei tarvitse kurottaa tulevaan sillä kaikki on juuri nyt, tässä.”

Niin, voiko sitä paremmin sanoa. Kaikki on juuri nyt, tässä.
Uskon, että palaan tämän kirjan pariin vielä myöhemminkin. Varmastikin jo ensi talvena kun kaipaan erityisen paljon kaikenlaisia mielikuvia vihreästä, kasvusta, kukista ja puutarhoista - hetkinä jolloin kaipaan eksymistä koiranputkiavaruuteen.

                                                               ❤ Anni

P.S. Tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat:)

14 kommenttia:

  1. Nämä ovat niitä kirjoja joiden pariin voi hakeutua tarvittaessa. Ihana hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, uskon palaavani tämän kirjan pariin vielä monta kertaa:)

      Poista
  2. Hei Anni! Tulin nyt vastavierailulle blogiisi ja minun oli ihan pakko lukea myös sinun postauksesi sairastumisestasi. En pysty mitenkään kuvittelemaan, miltä tuntuu, kun saa kuulla sairastuneen vakavasti. Oli kuitenkin hienoa lukea tekstiä, minkälainen selviytyjä olet ja uskon, että olet saanut sen selviytymisen voiman läheisiltä, puutarhasta ...ja elämästä. minusta on hienoa, että joku on hurahtanut puutarhanhoitoon ja tietää siitä niin paljon. Uskon, että puutarhanhoito on samalla tavalla terapeuttista kuin jollakin käsitöiden tekeminen, leivonta tai liikunta...ja jopa kirjallisuus voi olla sitä. Huomaan tällä hetkellä etsiväni jollain tavalla voimaannuttavia runoja tai ajatuksia "lääkkeeksi" siihen, että haen vahvuutta hakea uutta suuntaa ammatillisesti. Poimimasi runot olivat koskettavia ja hyvin kauniita. Ihana postaus! Kaikkea hyvää sinulle tähän kesään ja elämään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kun tulit vierailulle ja tervetuloa uudelleenkin:)Kiitos myös kauniista sanoista!
      Olen niin kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla elämässäni on, tukemassa minua tässä monen vuoden paranemisprojektissa. Puutarha on minulle paras terapeuttini ja oikeastaan myös opettajani. Puutarhani on opettanut minulle mm. miten kaikella on aikansa ja elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
      Toivon kaikkea hyvää myös sinulle ja paljon myötätuulta uuden ammatillisen suunnan löytämisessä!<3

      Poista
  3. Tuo on hieno kirja. Palaan siihen itsekin useasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Kirjassa on kauniita tunnelmia, joiden pariin on ihana palata uudestaan:)

      Poista
  4. Hei Anni! Tulin vastavierailulle blogiisi ja luin usseimpiakin postauksiasi. Ikävä tuo siun sairastuminen ja uskon sen ollleen kauhiita aikoo. Onneks piäsit hoitoon mahollisesti viimetipassa. Rankat on ollu hoijot, vaan onneks tepsivät ja oot toipumassa. Puutarhasi ei karkoo ja kun tytär hoitaa sitä, ei mahottomasti piäse villiintymään. Suat varmaan kävellä siellä? ja sehän onkin terapeuttista. Kauniita kesäisiä päiviä ja kaikkii hyvvee toipumiseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla kun tulit vierailulle ja jäit lukijaksi:)
      Olen onnellinen, että kauheimmat ajat ovat takana ja nyt saan rauhassa toipua koko hommasta. Vielä kun saadaan loputkin syöpäsolut kuriin niin sitten voin lopultakin huoahtaa. Puutarhassa saan onneksi kävellä, oleskella ja nappailla kuvia. Tämä blogin uudelleen henkiin herättäminen on myös piristänyt minua:)
      Kauniita kesäpäiviä myös sinulle!

      Poista
  5. Onpa täällä kauniita luontokuvia ja tuossa kirjan tekstissa on tosiaan luomoavia ilmaisuja ja tunnelmia<3

    VastaaPoista
  6. Kauniita ajatelmia ja runoja olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysin tämän kirjan. Tykkään tosi paljon kirjoista, joissa on puutarhafilosofiaa ja taidokasta kielellä leikittelyä. Tällaista kirjallisuutta saisi olla enemmänkin tarjolla:)

      Poista