Elokuun kultaa

Elokuussa on aivan omanlainen valonsa. Siinä on kultaisia, autereisia sävyjä. Ulkona on sanomattoman kaunista kun elokuinen aurinko paistaa. Vaikka tummat syyspilvet jo kerääntyvät taivaanrantaan, kesä on vielä täällä. Se viipyilee aamukasteen kuorruttamilla punahattujen terälehdillä, perhosen lepattavilla siivillä, sudenkorentojen ohikiitävässä lennossa, pantaheinän kahinassa.


pantaheinä

kärsämö


Elokuussa oli monia kauniita hetkiä ja asioita säilöttäviksi kultaisiin muistoihin.
Uuden sadon herkut, raukeat kesäpäivät maalla, kullankeltaiset pellot, kuihtuneiden kukkien kauneus, pihamökin viileydessä nukutut yöt, makoisat mustikkapiirakat...





Elokuussa kuuntelen aina First Aid Kitin levyä Stay Gold. Täydellistä elokuun musiikkia.


Tämä(kin) kuukausi meni nopeasti. Se tuntui vain  kahdelta viikolta. Kesä antaa jo tilaa syksyn tuulille. Kanadanhanhet keräilevät joukkojaan ja tekevät lukuisia ylilentoja ennen kuin päättävät yhtenä päivänä lähteä. Odotan jo syksyä, sillä siinäkin on oma viehätyksensä. Kesän muistot taltioituina mielen sopukoihin, toivotan syyskuun tervetulleeksi.

           ❤Anni

22 kommenttia:

  1. Kyllä elokuussa värejä riittää, vaikka joskus tuntuukin toiselta. Aamukaste tuo kivan kimalluksen kaiken pintaan. Pitäisi herätä aikaisin aamulla kuvaamaan kaikki helmihetket!

    VastaaPoista
  2. Elokuu on toukokuun ohella toinen lempikuukauteni ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Mukavaa, että elokuu oli hyvä.

    VastaaPoista
  4. Syksy saa tulla minunkin puolestani! Pidän syksystä(kin). En jaksaisi ikuista kesää, vaikka tavallaan kesän loppuminen tuntuukin haikealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuinen kesä alkaisi varmasti väsyttää ja ahdistaa jossakin vaiheessa. Puutarha ja puutarhurikin kaipaavat lepoa:)

      Poista
  5. Voi miten runollisesti ilmaistu! (Kirjoitatko muuten runoja?) Ja niin sykähdyttävät kuvat jälleen.
    Samaa mieltä elokuusta, ja tänä vuonna se on ollut erityisen kaunis. Lämpö on lempeämpää kuin heinäkuussa eikä kasvun syke ole enää niin kiivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Runoja on tullut joskus nuorempana kirjoitettua:) Elokuun päivät olivat ihan superkauniita tänä vuonna.

      Poista
  6. Elokuu tuli ja meni. Saapa nähdä, millaisen syyskuun saamme. Täällä etelässä se on usein yksi kesän kuukausista. Syksyn tuloa ei voi estää ja linnuista sen hyvin huomaa. Hanhia olen nähnyt lentävän jo kohti etelää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kesän lämpöä on onneksi monena vuonna riittänyt vielä syyskuullekin:)

      Poista
  7. kirjoitat kauniisti elokuun tunnelmista ja kauneudesta, kuvat täydentävät tekstisi upeasti. syksyn kuulaus on myös jo hyvin tervetullut. puolukat punastelevat jo mättäillä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona<3 Syksyn tunnelmia, värejä ja tuoksuja olen minäkin jo vähän kaivannut:)

      Poista
  8. Elokuu oli kaunis, ja niin toivon mukaan syyskuukin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kesän lämpöä riittää vielä syyskuullekin. Alku on ainakin ollut lupaava:)

      Poista
  9. Kaunista ol elokuulla ja toivotaan hyvvee syyskuutakin. Kauniit värit kuvissasi ja mukavasti tunnelmoit.

    VastaaPoista
  10. Kauniit, värikylläiset elokuun tunnelmat! Mukavaa syyskuuta! Toivottavasti siinäkin lämpöä ja aurinkoa riittäisi yllin kyllin.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Minna ja mukavaa syyskuuta myös sinulle!<3

    VastaaPoista