Daalioiden talvetuksesta

Kun viikonloppu vaihtui uuteen viikkoon, kävi pakkanen vierailulla näilläkin seuduilla. Ja se oli sitten daalioiden menoa. Daalioiden talvetuksen miettiminen alkaa olla ajankohtaista.

Dahlia 'Totally Tangerine'
'Totally Tangerine' ja pantaheinä kesällä 2018.

Dahlia 'Totally Tangerine'


Dahlia 'Totally Tangerine'


Kesällä luin daalioista kertovan kirjan, jonka esittelin täällä. Daalioiden talvetustapoja on monenlaisia ja sopivin löytyy kokeilemalla. Olen vasta kerran aikaisemmin talvettanut daaliat. Laitoin silloin puhdistetut juurakot hiekkaan. Suurin osa selvisi. Silkasta uteliaisuudesta aion kokeilla daalioiden talvetusta yhdellä kirjassa esitellyllä tavalla eli samalla systeemillä kuin Sofieron linnassa, Helsingborgissa, jossa on isot daaliaviljelmät. Siellä daalian juurakot on aiemmin säilytetty turve- ja sahanpuruseoksessa. Juurakot puhdistettiin huolellisesti ennen turpeeseen laittamista ja niitä piti tarkkailla ja tarpeen tullen suihkutella etteivät ne kuivuisi talven ja kevään aikana.

Uudessa systeemissä juurakoita ei puhdistetakaan vaan niihin jätetään reilusti maa-ainesta  ja ne laitetaan isoihin, ilmaviin, reiällisiin (sekä sivuilta että pohjasta) muovikoreihin, jotka pinotaan varastoon. Aion antaa paakkujen myös kuivahtaa ennen varastointia vaikkei siitä ollut ohjeessa erikseen mainintaa.

Miksi sitten uusi systeemi on otettu käyttöön?  Uudessa systeemissä suihkuttelua kevään aikana ei kuulemma tarvitse tehdä eli se on varsin huoleton. Kirjassa kerrotaan, että turve, hiekka ja sahanpuru ovat olleet ne perinteiset säilömisessä käytetyt ainekset, mutta niiden kosteutta keräävä ominaisuus saattaa altistaa sieni- ja homekasvustoille. Ainoastaan hyvin kuivassa paikassa vaaraa ei ole. Ohjeen luettuani aloin miettiä, että eikös iso multapaakkukin voi kerätä kosteutta siinä missä nuo muutkin. Hmm. Sofieron tapaa suositellaankin käytettäväksi vain jos säilytystila on varmasti kuiva ja viileä. Tästä voi päätellä, että ehkä varaston  lämpötilalla ja ilmankosteudella onkin suurin merkitys koko talvetuksen onnistumisessa. Liian lämpimässä juurakot voivat kuivua ja liian kosteassa ja viileässä mädäntyä.

Dahlia 'Thomas Edison'
'Thomas Edison' kesällä 2018

Dahlia 'Thomas Edison'

Meillä on kuiva ja viileä (n.+5 astetta) ulkovarasto, jonne yritämme saada kaksi daaliakoria mahtumaan. Keväällä on mielenkiintoista nähdä miten tämä korisäilytys toimii. Hieman epäilyttää, mutta kokeilen nyt kuitenkin. Mahdollisimman helppo ja huoleton talvetustapa olisi kiva löytää.

                                         ❤ Anni


17 kommenttia:

  1. Pakkanen vei minunkin daaliani ja nyt pohdin parasta talvetustapaa. Sofieron tapa kuulostaa varsin kätevältä! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofieron tapa vaikuttaa tosiaan kätevältä. Katsotaan miten käy. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Kuulostaa kätevältä. Voi olla, että pelkkä multa ei sido ilmasta niin tehokkaasti kosteutta kuin turve tai sahanpuru. Jätin kyllä omaankin daaliaani viime syksynä jonkun verran multaa jäljelle ja hyvin talvehti. Ravistelin enimmät mullat pois, mutta en siis pessyt tai harjannut juuria puhtaaksi. Enkä myöskään kuivattanut juurakkoa missään ennen kellariin vientiä, vaan laitoin siltään pieneen pahvilaatikkoon ja jätin kellarin hyllylle. Silloin jos tietää talvetuspaikkansa ilmankosteuden olevan korkea, niin kannattaa ehkä kiinnittää erityistä huomiota väliaineisiin. Meillä ei ole ollut kosteuden kanssa toistaiseksi ongelmia. Toivottavasti sinunkin daaliasi talvehtivat hyvin :) Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sinun talvetustapasi kuulostaa myös varsin kätevältä. Ja hyvä kuulla että se toimi ja vieläpä kuivattamatta juurakkoja. Mukavaa torstaita ja loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Minun daaliani paleltui jo elokuussa yhden kylmän yön myötä. En päässyt nauttimaan ollenkaan daalioiden kukinnasta tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus! Harmillista kun yöpakkasia tulee toisinaan niin aikaisin ja sitten voi olla taas pitkään lämpimämpiä kelejä.

      Poista
  4. Minä tapaan talvettaa omat daaliani kymmenasteisessa ikkunallisessa autotallissa. Jätän varret noin kymmensenttisiksi ja maasta noston jälkeen varistelen varovasti juurakoista enimmät mullat. Sitten nostan juurakot sisälle autotalliin sanomalehtien päälle kuivumaan muutamaksi päiväksi ennen siirtämistä muovisaaveihin tai -laatikoihin. Yleensä en ole käyttänyt väliaineita lainkaan, mutta viime syksynä kokeilin turpeessa säilyttämistä. Tänä vuonna taidan kuitenkin mennä ihan vanhalla konstilla, sillä se on osoittautunut minulla hyvin toimivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erittäin toimivalta tavalta ja sitä minkä on toimivaksi todennut onkin turha lähteä muuttamaan:)

      Poista
  5. Mie säilytän daalian juurakot kellarissa. Karistelen liiat mullat pois ja annan kuivahtoo ennen kellariin vientii, hyvin on säilyny. Perunakellari on sopivan kuiva talavella ja keväällä mukulat on sopivan pullakoita. Vuosia sitten panin paperisäkkilöihin ja navetan vessassa viileess olivat, siellä kuivivat aika paljon. Esikasvatin silloinkin taimet ja hyvin kukkivat kesäisin. Märkyys on suurin tuhoaja uskosin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivan kuiva säilytyspaikka onkin tosi tärkeä. Minäkin esikasvatin viime vuonne daaliat ja ne onnistuivat paljon paremmin kuin tänä vuonna kun en niitä esikasvattanut.

      Poista
  6. Olen alkanut tykkäämään daalioista ,ne on kauniita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin:) Vaikka tuossa talvetuksessa onkin oma vaivansa, ne ovat niin kauniita, että ovat sen vaivan arvoisia.

      Poista
  7. Minä olen talvettanut tuolla sofieron-taktiikalla jo monta vuotta daalioitani ja itseasiassa niin on oma mummonikin. Ei vaan olla koskaan kuultu noin hienoa nimitystä sille. Autotallissa talvehtivat ja lämpötila on hitusen plussan puolella. Vielä ei ole yksikään daalia kuollut, muutama yksittäinen reunassa oleva mukula kuivunut. Tapoja on varmasti monia, pitää vaan löytää se itselle sopiva! Ihanaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuo tapa on toiminut hyvin:)
      Ihanaa syksyä myös sinulle!

      Poista
  8. Minä olen useana vuonna kantanut daaliaruukut sellaisenaan autotalliin syksyllä ja keväällä sitten pihalle. Joskus onnistuu, joskus ei. Autotallissa on reilut 10 astetta lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevä systeemi! Minäkin ajattelin ensi vuonna kokeilla daalioiden kasvatusta ja talvetusta ruukuissa:)

      Poista