Lokakuun luontokuvia

Yhtenä kuulaana lokakuun maanantaiaamuna, menin läheiselle pellolle kameran kanssa. Olisi pitänyt mennä hiukan aikaisemmin sillä kaunis usva oli jo lähes kokonaan poissa.

Pellon laidassa peuraemä katseli liikahtamatta kuvaamistani kaksi vasaa vieressään. Vasat söivät huolettomina, mutta emä komensi lapsosensa pois, kun yritin kuvata niitä. Usvasta ja peuroista en sitten saanut kuvia, joten kuvasin mm. aamukasteen koristamia heiniä.









Puutarhassa olen ihastellut kasvien syysasuja ja muutamia sinnikkäitä kukkijoitakin on ollut. Tarhatyräkillä on hauska liukuvärjätty syysasu.


Japaninkelasköynnös kasvoi tänä vuonna todella paljon. Minulla on sitä köynnöskaaren molemmin puolin kasvamassa. Toinen teki kauniit marjat. Kun marjat kypsyvät, oranssien kuorien alta paljastuvat kirkkaanpunaiset  marjat.





Sinnikkäitä  kukkijoita ovat olleet mm. pensashanhikit, kaukasiantörmäkukat, asterit ja helminukkajäkkärät.

Pensashanhikki 'Lovely Pink'

Kaukasiantörmäkukka

Elokuunasteri

Helminukkajäkkärä

Hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää!


                                                                   ❤ Anni



30 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia.
    Oikein hyvää pyhäinpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Huurteen kuorruttama pensashanhikki on hurmaava!
    Kiitos, hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pensashanhikki on ollut hyvin kuvauksellinen tänä syksynä:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä(kin) syksy on ollut todella kaunis ja kuvauksellinen:)

      Poista
  4. Sinä olet kykyä todella lahjakas kuvaaja, niin hieno tunnelma välittyy näistä otoksista! Kerrassaan kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat oot ottanu, heinissä vesipisarat onkin erikoisen hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vesipisaroita on kiva kuvata. Ne näyttävät toisinaan ihan pieniltä jouluvaloilta:)

      Poista
  6. Että heinätkin voi olla kauniita!

    VastaaPoista
  7. Ihania, herkkiä aamu-usvaisia kuvia ja kauniita marjoja ja kukkia. Pinkki pensashanhikki kuurassaan on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pensashanhikki on ollut todellinen yllättäjä tänä vuonna pitkään kestäneellä kauniilla kukinnallaan.

      Poista
  8. Oi, miten herkän kaunista! Kannatti mennä kameran kanssa kuvaamaan!

    VastaaPoista
  9. Kauniita! Etenkin nuo vedestä otetut kuvat!

    VastaaPoista
  10. Herkät, kauniit luontokuvat! Kuurainen pinkki pensashanhikki on todella suloinen. Hyvää pyhäinpäivän viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajatella, että suunnittelin jo noiden pensashanhikkien poistamista kun ne aiemmin kukkivat niin kituen. Mutta tämä vuosi oli kerrassaan suotuisa niille ja niistä on ollut iloa pitkälle syksyyn. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  11. Oi, miten kauniisti olet tallentanut kastetimantit kasveilla. Kauniita kuvia.
    Hyvää pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  12. Niin kauniita kuvia! Itsekin pitäisi edes joskus saada aikaiseksi mennä aamuiselle kuvausretkelle. Eihän sitä edes tarvitsisi mennä kauas, kyse on vain viitseliäisyydestä. Tosin marraskuussa siitä taitaisi tulla pimeä retki ;) Hyvää pyhäinpäivää Anni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viitseliäisyydestä se on tosiaan useimmiten kiinni:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  13. Luonto on taidetta ja kauniisti saatu kuviin. Kuvatessa kauneuden huomaa aina uusin tavoin. Aamuöissä on satumaisia otetta sanoisin jopa taikaa. Parasta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon kauniita, ohikiitäviä hetkiä ja valoilmiöitä on niin ihana kuvata. Olen vähitellen oppinut valokuvatessa huomaamaan miten kauniita ovat hyvin yksinkertaiset, pienet asiat, kuten auringon valaisema heinänkorsi. Aamuöissä on tosiaan satumainen tunnelma. Kun vaan jaksaisi herätä tarpeeksi aikaisin sitä kuvaamaan:)

      Poista
  14. Taas oikein taidekuvia. Usva tekee maisemasta satumaisen, ja minäkin olen koettanut tallentaa sitä tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usvakuvia haluaisin minäkin ottaa enemmän, kun vaan osuisin oikeaan aikaan kuvaamaan:)

      Poista
  15. marraskuu tarjoaa paljon kaunista kuvattavaa, kun on taitoa ja silmää sille kuten Sinulla on!
    ihastuin ikihyviksi kutomiisi porosukkiin. sopii varmaan, et kopsaan tuon kuvion, haluaisin kutos samanlaiset sukat systerilleni, hän rakastaa poroja (itseasiassa niitä kuljeksii ihan heidän pihapiirissäänkin).
    kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksy onkin ollut ihanan kuvauksellinen. Kiva kuulla, että pidit porosukista. Kuviot ovat ihan vapaasti kopsattavissa:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  16. hyvä juttu Anni, kiitos. olen kutonut nyt sukat perheen miesväelle ja isoveljelleni. nyt on vuoro ottaa sit puikoille porosukat systerille;)

    VastaaPoista