Kolmannen kuopan timanttituija


Tämä on pieni tarina tuijien istuttamisesta, sinnikkyydestä ja luonnon yllätyksellisyydestä...
                                                   ❖❖❖



Koko kesän nainen oli katsonut tyytymättömänä tienvarren istutusaluetta. Siinä kasvoi kolme rusokirsikkaa ja niiden väleissä yhteensä kuusi viitapihlaja-angervoa. Ihan harmoninen kokonaisuus, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Liian paljon lehtiä, liian vähän havua. Nainen kaipasi enemmän suojaa puutarhalleen. 

Syyskesä oli jo alkanut. Sen saattoi huomata syvenevistä väreistä, suurista, lyijynharmaista taivaanrantaan ruuhkautuvista kumpupilvistä ja kasteen määrän lisääntymisestä. Kanadanhanhet kokosivat muuttojoukkojaan ja suorittivat lukuisia ylilentoja. Puutarhamyymälät olivat taas kaivaneet perinteiset ’Syksy on parasta istutusaikaa’- sloganit esille. Nainen löysi sopuhintaan neljä alle metrin mittaista timanttituijaa. Kaikenlaista muutakin houkutusta olisi ollut, mutta nainen halusi hoitaa ensin tuijat paikalleen. Siististi viitapihlaja-angervojen läheisyyteen, suit sait sukkelaan.


Oli sunnuntaiaamu kun nainen aloitti kaivamisen. Lämmin syystuuli hyväili ihoa ja ilmassa oli mausteinen tuoksu. Ensimmäinen ja toinen kuoppa kääntyivät ripeästi. Vastaan tuli vain muutama isompi kivi, joilla sai kevyen hien pintaan. Tämähän sujuu nopeasti. Ollaan vasta keskipäivässä ja kaksi tuijaa on jo istutettu.
Sää oli niin suotuisa, että lounaan ja kahvin pystyi nauttimaan puutarhassa, lempeässä auringonpaisteessa. Karviaismarjoja kahvin kanssa, ai että. Nainen oli riisunut kenkänsä ja tallusteli paljain jaloin pitkin pihanurmea kahvikuppi kädessään. Se on sen arvoista, vaikka sitten onkin taas syynättävä jalat punkkien varalta. Viinimarjapensaissakin oli vielä hiukan satoa ja hän nappasi ohimennen muutaman tertun suuhunsa. Auringon ja sateen määrä oli ollut juuri sopiva tuona kesänä ja marjat olivat isoja mutta silti makeita.

Ateria ja kuppi kahvia olivat nostaneet vireystasoa ja kolmannen kuopan kaivaminen alkoi. Nainen aloitti tien puoleiselta sivulta ja jatkoi siitä varovasti angervojen vierustaa. Yhtäkkiä ilman täytti kumea kilahdus, joka tuntui varpaissa asti. Iso kivi. Nainen jatkoi pihan puoleiselle sivulle ja tunsi miten lapio kohtasi jälleen ison kiven. Ei hemmetti. Nainen oli vuosien saatossa kaivanut niin paljon kuoppia ja isoja alueita puutarhaansa, että kokemuksesta hän päätteli kiven olevan melkoinen. Joskus tosin aluksi isolta tuntuvat kivet olivat osoittautuneetkin lopulta aika pieniksi. Nainen alkoi kaivaa kuopan reunalta ja yritti hivuttaa lapion terää kiven alle, mutta kivelle ei näkynyt loppua. Kaivaminen jatkui ja se alkoi jo tuntua käsissä ja selässä. Huomenna en varmaankaan pääse sängystä ylös.

Iltapäivä alkoi kääntyä jo alkuillaksi. Loppukesän lämpö väreili ilmassa ja alettiin lähestyä hetkeä jolloin valo osuu kaikkein kauneimmin puutarhaan. Se oli naisen lempihetkiä ja siinä valossa sai yleensä kaikkein kauneimmat kuvat. Nyt hän ei kuitenkaan ehtinyt lapion heiluttamiseltaan nauttia tuosta kauniista valosta, vaan päätti kaivaa neljännen kuopan ensin valmiiksi ja jatkaa sitten kolmannen kuopan kaivamista. En ole vielä koskaan joutunut antamaan periksi kivelle tässä puutarhassa.

Neljäs kuoppa valmistui yhtä ripeästi kuin kaksi ensimmäistäkin. Havu-rhodomultaa tuijalle ja kunnon kastelu päälle. Hän ihaili hetken aikaansaannostaan ja joi puoli pullollista vettä valmistautuakseen kiven nujertamiseen.  
Nainen päätti kaivaa kaistaleen nurmea pois pihan puolelta. Hän teki siistin, neliön muotoisen palan nurmikosta ja nosti sen syrjään. Sitten hän lapioi maa-ainesta pois kunnes taas kuului kilahdus. Ei ole todellista. Kivihän jatkuu nurmikaistaleen ohi, autopaikan alle. Mikä nyt neuvoksi? Ei autopaikalle voi monttua kaivaa. Jostain hänen mieleensä kumpusivat englantilaisen puutarhagurun Christopher Lloydin opetukset kasvien istuttamisesta. Ensin kaivetaan kuoppa sopivaksi kasville, sitten istutetaan, tuetaan ja kastellaan. Tämä kaikki siis samalla kertaa saman päivän aikana. Ei kaivella kuoppia eikä ostella kasveja päiväkausia etukäteen.
Tänään naisen usko gurun oppeihin sai tällin. Nyt olisi nimenomaan pitänyt kaivaa kuopat etukäteen valmiiksi tai ainakin varmistaa onko kuoppien kaivaminen ylipäätään mahdollista tuohon kohtaan.  Yhdestä kohdasta puuttui nyt tuija ja kokonaisuus näytti pöljältä. Aikansa tuumailtuaan ja manattuaan että tuli edes ryhtyneeksi koko puuhaan, nainen päätti istuttaa tuijan kivestä huolimatta. Hän tiesi, ettei tuija jaksaisi todennäköisesti kasvaa kuin hetken ja alkaisi sitten näivettyä kun juuristolla ei olisi tarpeeksi tilaa ellei se sitä ennen olisi jo kaatunut ensimmäisessä syyspuhurissa. Nyt hän oli kuitenkin väsynyt eikä keksinyt muutakaan ratkaisua. Kauhea homma, paikkoja kolotti ja kaikki ihan turhaan.

Kaksi vuotta myöhemmin, naisen suureksi yllätykseksi, hengissä oli enää vain kolmannen kuopan tuija ja kaikki muut tuolloin istutetut tuijat olivat yksi toisensa jälkeen kuolleet.

                                                            ❖❖❖

Ensi keväänä, tuo kyseinen timanttituija saa siirron jonnekin muualle. Haave pienestä havuaidanteesta on yhä vielä mielessä, mutta kauempana viitapihlaja-angervoista ja toivottavasti myös suurista kivistä.😊

                                                            ❤ Anni

22 kommenttia:

  1. Mainio tarina. Jännitys säilyi koko tarinan ajan ja lopussa oli odottamaton yllätys. Tällaista se puutarhurin elämä on. Läheskään aina ei tiedä, mikä on lopputulos. Intoa ja yritystä riittää, jopa varasuunnitelmiin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli ensimmäinen kerta kun suunnitelmat kariutuivat kiven vuoksi. Mutta onneksi on varasuunnitelmat:) Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Jännittävä mutta uskottava tarina! Maaperä, vesisuonet ja valo-olosuhteet ja muut salaperäiset voimat toimivat joskus niin, että tavallinen puutarhajärkeily ei riitä. Sitten on vain yritettävä uudelleen, uudessa paikassa, kuten olet tekemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa paikassa on tosiaan pakko olla jotain, minkä vuoksi tuijat eivät siinä menestyneet. Toivottavasti tekemäni varasuunnitelma on toteutettavissa ja toimii:)

      Poista
  3. Yllättävä käänne tarinassa! Hyvin tuttua ja koettua tuo kivien kanssa painiminen. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä puoli tässä kivisessä pihamaassa on se, että saa kivet omasta pihasta puutarhan koristeeksi, vaikka niiden nostaminen maasta onkin melkoisen raskasta puuhaa.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle:)

      Poista
  4. Kiva kertomus, paitsi kuopan kaivajalle! Ihan kuulen korvissani tuon äänen, kun lapio kolahtaa kiveen. Olen niin usein sen kuullut mökkipihassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuota tuttua lapion kiveen kolahtelua on täälläkin taas luvassa ensi keväänä kun vihdoin saan luvan (ainakin toivon niin!) tarttua lapioon ja alkaa toteuttaa suunnitelmia:)

      Poista
  5. Ah, mikä kertomus! Niin ihana ja yllätyksellinen ♥

    VastaaPoista
  6. Voi mikä tarina! Hauskasti kirjoitettu ja hyvinkin uskottava. Monta kertaa on omakin lapio kalahtanut sellaiseen kiveen, että jo äänestä kuulee, ettei liiku mihinkään ilman kaivinkonetta jos senkään kanssa. Ihmeellistä, miten kuitenkin tuija on selvinnyt kiven päällä ja paremmassa maassa olleet kaverit ympäriltä kuolleet. Jännityksellä jäämme odottamaan, kuinka kolmannen kuopan tuijan tarina jatkuu ensi keväänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noiden kolmen tuijan kohtalo on kyllä monesti jälkeenpäin minua ihmetyttänyt. Katsotaan miten tarina tästä jatkuu:)

      Poista
  7. :)
    Haastoin sinut sinivalkoista-haasteella. https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2019/11/sinivalkoista-haaste.html

    VastaaPoista
  8. Hieno ja hyvin samaistuttava tarina. Kivien kanssa painiminen tulee tämän harrastuksen parissa hyvinkin tutuksi ennemmin tai myöhemmin :) Koskaan ei myöskään voi tietää, miten kasvit päättävät niille vaivalla laaditussa paikassa viihtyä. Kovin arvoituksellisia ja oikukkaita osaavat välillä olla. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Niinpä, kasvit osaavat yllättää. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  9. Yllättävä loppu tosiaan tarinalla. Meillä on mökkipihassa ja puutarhassa paljon vesisuonia ja niiden päällä ei kasvit kasva eikä menesty. Tämä on huomattu ja koettu moneen kertaan.Mikä pahinta yhtään ei tiedä miten ne luikertelee. Ihan vieressä ne voi kasvaa ja metrin tai kahden päässä kyseiseisestä paikasta taas ei. Joskus taas melkein näkee silmällä niiden kulkureitin, kasvien kokoa kun seuraa. Ja näin oppii vähitellen tietämään tai ehkä aavistamaan mihin kannattaa istuttaa. Toivottavasti sinä löydät hyvän paikan vielä tuijillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vesisuonet ovat kyllä mielenkiintoinen juttu. Toivottavasti tuo uusi paikka, johon aidannetta olen suunnitellut, on parempi ja kasvit viihtyisivät siinä.

      Poista
  10. Puutarhanhoito ei todellakaan suju aina oppikirjojen mukaan. Kolmas tuija päätti näyttää naiselle😉

    VastaaPoista
  11. Tuttuahan se kivien kanssa jumpuuminen on ja kuopan kaivu. Sinnikäs on tuo tuija kivenpiällä kasvamaan, toivotaan lissee vuosia uuvessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuo tuija ei muuten ole juurikaan kasvanut, mitä en kyllä yhtään ihmettele, mutta ehkä uudessa ja paremmassa paikassa se innostuu kasvamaan kunnolla:)

      Poista