Jouluvalmisteluja

Harvemmin olen kokenut sellaista iloa nähdessäni vanhat kuusenkoristeemme kuin tänä vuonna. Kaivaessani koristeita silkkipapereistaan, mietin miten nopeasti tämä vuosi onkaan mennyt. Muistan miten sekavin ja haikein ajatuksin korjasin koristeet viime joulun jälkeen pois. Tulevaisuuden näkymät olivat tuolloin niin kovin hauraat. Mutta, tässä sitä ollaan - uuden joulun kynnyksellä. Minä selvisin tästä vuodesta!

kuusenkoristeet

Kuusi sai tänä vuonna lähes kaikki varaston kätköistä löytyneet koristeet ylleen, kullan, hopean ja valkoisen väreissä. Ainoastaan punaiset koristeet saivat jäädä laatikoihinsa lepäämään.

kuusenkoristeet

kuusenkoristeet

kuusenkoristeet

Innostuimme myös yhdessä väsäämään piparkakkutalon monen vuoden tauon jälkeen.


Miten mukavaa olikaan leipoa ja koristella kuusta yhdessä, Michael Bublén sekä Frank Sinatran jouluisten sävelien soidessa taustalla. Tämä yhdessä oleminen ja tekeminen on ihan parasta joulussa.



Vielä valkoinen pellavaliina ruokapöydälle ja valkoisia kukkia, niin koti on koristeltu jouluun.

Tunnelmallista joulua kaikille!

                                                             ❤ Anni

18 kommenttia:

  1. Kuulosta upealta! Musiikki, yhdessä oleminen ja kullan ja hopean kimallus - siinä on juhlan tuntua! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun juhlatunnelma syntyy minustakin juuri noista asioista:) Hyvää joulua myös sinulle!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, oikein ihanaa joulunaikaa myös teille sinne!

      Poista
  3. Miten kauniita kuusenkoristeita teillä on! Kuusikin niiden alla on kyllä komea. Ihana, kun olette yhdessä valmistelleet joulua. Ne ovat niitä parhaita hetkiä jälkeenpäin muisteltuna. Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusenkoristeita on tullut vähitellen hankittua vuosien saatossa aina muutama kerrallaan. Tämä joulunalusaika on niin mukavaa kun yhdessä valmistellaan joulua:) Tunnelmallista joulua myös sinulle!

      Poista
  4. Joulusi on varmasti erilainen kuin edellinen, nautinnollista, ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi! Kaunis,kaunis kuusi koristeinneen!

    VastaaPoista
  5. Muut kuin punaiset joulukoristeet ovatkin kaikkein kauneimmat. OIkein hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
  7. oikein hyvää vuodenvaihdetta Sinulle Anni ja rakkaalle perheellesi, toivon teille kaikille onnellista Uutta Vuotta 2020!
    voi miten suloisen piparkakkutalon olette tehneet, sitä ei varmaan raaski edes syödä. tutustuin myös pienten leivosten ohjeeseen. teen aina myös itse omenahillolla täytettyjä pikkuleipiä jouluksi, äitini nimitti niitä hedelmäleiviksi. mustavalkoiset kuvat Pariisista ihastuttivat. olen käynyt muutaman kerran Pariisissa ja tykkään kovin, viimeksi reilasimme Ranskassa muutama vuosi sitten, kun nuoripari oli siellä opiskelijavaihdossa ½vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona ja kaikkea hyvää myös sinulle tähän alkaneeseen vuoteen<3 Minulla on niin ikävä Ranskaan. On niin monia kiinnostavia paikkoja vielä näkemättä.

      Poista