Luopumisten vuosi

Unikkopostauksen kypsyessä ajattelin kirjoittaa muista kuulumisista. Vointini on ensinnäkin olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Välillä on nivelkipuja, mutta ne eivät ole sietämättömiä. Minulla alkoi kantasolusiirron jälkeinen käänteishyljintä muutamia viikkoja sitten ihottumalla ja suun limakalvo-oireilla ja niitä tietysti lääkitään nyt. Vastustuskykyni on edelleen huono vielä pitkään.



Saan vielä pitkään kerran kuussa sytostaattia mahapiikkeinä viitenä päivänä peräkkäin. Viikko sitten minulta otettiin jälleen kerran luuydinnäyte ja sen tulosta odotan jännittyneellä mielellä. Olisinko jo vihdoin päässyt eroon kaikista syöpäsoluista?  Lääkäri kysyy tasaisin väliajoin henkistä jaksamistani. Enimmäkseen jaksan hyvin, mutta on tietysti päiviä jolloin pelko valtaa mielen. Alunperin minulle annettiin 70% selviytymisennuste, mutta se muuttui matkan varrella kun solumyrkyt eivät tehonneetkaan toivotulla tavalla. Olinkin yhtäkkiä korkean riskin ryhmässä, mikä tarkoittaa myös korkeampaa riskiä taudin uusiutumiseen. Kaikesta huolimatta en aio antaa pelolle valtaa. Uskon lujasti parantumiseeni. Saan voimia perheestäni, ystävistäni ja luonnosta. Puutarhatöistä luopuminen on ollut kova pala, mutta tieto siitä, että luopuminen on väliaikaista, lohduttaa jo paljon. Mottonani on ollut tämä George Sandin toteamus:

”Keskityn asioihin, joita rakastan, joihin olen kiintynyt. Ne ympäröivät minua kuin pyhä sotajoukko, joka karkottaa synkät, masentavat ajatukset.”




Äitini alzheimerin nopea eteneminen on myös ollut erittäin raskas asia. Äitini ei ole enää se, jollaisena me olemme hänet tunteneet. Hän elää enimmäkseen jossain muissa maailmoissa kuin me. On pitänyt luopua hänestä vähitellen ja se on ollut kipeä prosessi. Tuntuu, että asioita on jäänyt kesken. Mieleeni nousee kysymyksiä, jotka olisi pitänyt kysyä äidiltä. Kysymyksiä, joihin vain hänellä on vastaus. Koen siitä syyllisyyttä, sillä aikaisemmassa elämässäni olin aivan liian kiireinen. En pysähtynyt niihin hetkiin, joita meillä silloin oli. Elin vain siinä ajatuksessa, että kyllä minä sitten joskus kyselen kaiken. Elin ajassa, jota ei ole olemassakaan.




Yksi blogini suosituimmista teksteistä on ”Bertta tuli taloon”. Bertta ei kuitenkaan asu enää meillä. Yliriehakas pentu - suorastaan raju (ja sellainen Bertta todellakin on edelleen) - oli liian iso riski minulle. Lisäksi Bean ja Bertan yhteiselo ei toiminut. Bertta asustaa nyt parhaassa mahdollisessa paikassa eli kasvattajansa luona ja opettelee elämistä laumassa. Onneksi kasvattaja asuu tässä ihan lähellä ja pääsemme tapaamaan Berttaa kun haluamme. Silti tulee hetkiä jolloin ikävä vyöryy yli, varsinkin kun katselen Bertan kuvia ja muistelen miten Bertta nukkui viime kesänä kainalossani ja tuhisi onnellisena korvaani. En ole vielä poistanut mainintaa Bertasta profiilissani. Luopumisen prosessi on ollut kesken. Teen sen kun koen olevani siihen valmis. Ehkä halusin myös kertoa asiasta ensin teille. Onneksi meillä on Bea - ehkä maailman kiltein etnankoira.


Bea täytti keväällä 4 vuotta.


Kaikella on aikansa tässä elämässä ja luopumisen hetkiltä ei voi välttyä. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että muistini toimii ja voin aina palata rakkaiden muistojen ja hetkien pariin. Ne ovat kultaakin kalliimpia.

Aurinkoista uutta viikkoa! Nautitaan joka hetkestä:)

34 kommenttia:

  1. Koskettava kirjoitus. Kesä on kauneimmillaan , nauti siitä ja läheisistä. Voimia ja uskoa tulevaan tervehtymiseen! Un abrazo muy apretado.🧡

    VastaaPoista
  2. Ihmiseen lienee sisäänrakennettuna ominaisuus, joka laittaa elämään murehtimatta sen enempää mennyttä kuin tulevaakaan. Vasta jokin todella pysäyttävä tapahtuma korostaa juuri tässä hetkessä olemisen tärkeyttä.

    Koen samanlaisia tunteita suhteessa isääni, jonka muistisairaus on edennyt ja hän on muuttunut erilaiseksi ihmiseksi, johon ei oikein enää saa kontaktia. Hämmentävää nähdä tuttu ihminen, joka ei kuitenkaan ole enää tuttu.

    Lähetän sinulle halauksen ja toivotan paljon iloa elämääsi sen jokaisena päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on, että vasta kun jokin iso asia meidät pysäyttää, hetkessä eläminen saa ihan uuden merkityksen.

      Äitini muistisairautta seuratessa olen monesti miettinyt, että mitä me ihmiset oikeastaan olemme ilman muistia. Kaikki kiinnekohdat elämästä häviävät ja ympärillä olevat ihmiset sen myötä. Se on niin äärettömän surullista ja se on raskasta myös läheisille.
      Voimahalaus myös sinulle ja aurinkoisia kesäpäiviä!

      Poista
  3. Tsemppiä ja halaus, alzheimer on kurja tauti, sitä ei soisi kellekään.

    VastaaPoista
  4. Todella koskettavasti kirjoitettu. Paljon raskaita asioita sattuu nyt samaan hetkeen. Toivottavasti saat hyviä uutisia luuydinnäytteestä! Voimia sinulle!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Olen ennenkin huomannut, että minulle sattuu elämässä monta asiaa yhdellä rysäyksellä ja sitten on taas pitkiä, tasaisempia aikoja. Ensi maanantaina kuulen tulokset, jännittää.

      Poista
  5. Niin totta joka sana... Ja kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi olet yksi vahvimmista ihmisistä, jonka tiedän. Ihana että olet mun elämässä ♥️

    VastaaPoista
  6. Paljon ikäviä asioita on tullut kohdallesi. Oma äitini sairastaa myös alzheimeria ja tunnen tuon saman tuskan jonka olet pukenut sanoiksi. Asioiden kanssa pitää vain yrittää elää ja minulla ainakin on vahva usko siihen, että kaikki on niinkun kuuluukin vaikka joskus se tuntuu epäreilulta. Elämässä tulee eteen vaikeita asioita jotka jalostavat meitä tulevaan, usko pois, me ei vain nähdä koko kokonaisuutta ja siksi ei aina ymmärretä. Jaksamista ja hali. Blogissani muuten kesäarvonta jos se vaikka piristäisi. Käy kurkkaan. ;-)
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Minäkin uskon, että kaikella on tarkoituksensa, myös kamalilla ja epäreilulta tuntuvilla asioilla. Uskon, että asioiden tarkoituksen, sen että miksi kaikki meni niin kuin meni, tajuaa monesti vasta pitkien aikojen päästä. Voimahali myös sinulle!
      Pitääpä tulla visiitille:)

      Poista
  7. Joskus luopumisia tuntuu tulevan sarjassa, sitten taas voi kulua aikaa ilman luopumista. Luonnolla on voimaannuttava vaikutus. Voimia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitta! Niin se tuntuu monesti menevän. Luonto on ollut yksi tärkeimmistä terapeuteistani tämän kaiken keskellä:)

      Poista
  8. Koskettava postaus <3 Kiitos, kun jaat näitä asioita, sillä niistä voi olla apua jollekin toiselle samassa tilanteessa olevalle. Ehkä puhuminen ja asioista kertominen auttaa myös sinua. Paljon voimia! Toivotaan, että luuydinnäytteessä ei näkyisi enää syöpäsoluja. Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Olen aina työstänyt asioita kirjoittamalla ja se on kyllä nytkin auttanut tämän kaiken keskellä. Toivottavasti kirjoituksistani on apua muillekin. Tuo luuydinnäytteen tulos kyllä jännittää... Aurinkoisia kesäpäiviä myös sinulle:)

      Poista
  9. Kirjoitat kauniisti, koskettavasti ja hyvin tyynesti vaikeista asioista. Uskon kirjoituksestasi olevan paljon apua niille, jotka kamppailevat samanlaisten haasteiden kanssa. Toivon sinulle myötätuulta ja paljon voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Ajatus siitä, että kirjoitukseni tuovat lohtua ja apua muillekin, ilahduttaa suuresti. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle:)

      Poista
  10. Koskettavan kirjoituksen teit. Toivotan sinulle hyviä uutisia.

    VastaaPoista
  11. Paljon siis surua mutta myös valoa💛odotellaan joukolla hyviä uutisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yritän pysyä positiivisella mielellä kaikista haasteista huolimatta. Sillä on suuri vaikutus:)

      Poista
  12. Voimia sinulle💛. Monta asiaa mullistaa elämääsi samalla kertaa. Kiitos vinkistä, minäkin löysin Piet Oudolfin tunnelmalliset kuvat instasta. Hän näyttää käyttävän paljon heiniä puutarhamaiseman luomisessa🌾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Piet Oudolfin suunnittelemat puutarhat ovat henkeäsalpaavan kauniita ja tutustuttuani hänen puutarhafilosofiaansa olen itsekin lisännyt heinien määrää istutuksissa:)

      Poista