Pientä näperrystä ja väkerrystä

Huh, onpa ollut kiireinen viikko tähän mennessä. Aina on kuitenkin sen verran aikaa, että ehtii jotain puuhailla puutarhassa. Keväisin ei vain voi olla sisätiloissa aamusta iltaan ellei ole ihan pakko. Kevään edistymistä on päivittäin päästävä katsomaan puutarhaan. Huomasin esimerkiksi, että viime kesänä istuttamani valkokletra näyttäisi olevan elossa. Jihuu!

Valkokletra ja unikot viime kesänä.


Laitoin myös vihdoin viimein esikasvatukseen tuoksumiekkaliljan sipulit, jotka talvetin pihamökissä. Viime vuonna ne eivät kukkineet, mutta silloin laitoinkin ne vasta kesällä suoraan maahan. Niillä on kaunis lehdistö, joten ne olivat kyllä kauniit ilman kukkiakin.


Tein talvella kerätyistä koivunoksista rennon kranssin. Tykkään siitä ettei se ole täysin symmetrisen pyöreä. Tämä kranssi säilyy hyvänä vaikka kuinka kauan. Se on nyt tuossa autokatoksen seinustalla siihen asti, että teen vähän keväisemmän kranssin myöhemmin.



Uskaltauduin myös laittamaan muutaman orvokin jo ulos. Löysin rautakauppareissulta mustaksi pinnoitettua kanaverkkoa, johon ihastuin saman tien. Muotoilin verkosta ympyränmallisen kehikon, jonka vuorasin sammaleella ja täytin kasvusammaleella. Tein reiän  päälle ja istutin neljä orvokkia reikään. Sitten vain reilu kastelu ja orvokki-sammalpallero alulautasen päälle.




Sain myös itäpihan penkit siivottua. Toivottavasti viikonloppuna ja vappuna on hyvä sää, niin saan jatkettua siivousurakkaa.

Energistä viikon jatkoa!

22 kommenttia:

  1. Hienon kranssin teit. Minulla ovat nuo liljat vielä paketissa. Ja paljon muutakin. Ei vain ehdi kaikkea... Kauniit orvokit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiire on ja aina vain kiireisemmäksi menee...mutta kevät on silti niin parasta aikaa😊

      Poista
  2. Niin totta, ettei keväällä malta olla sisällä. Vaikka kelit ovat nyt olleet jotenkin tosi jäätävät. Ihana sammalpallero ja orvokit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sammaleesta ja orvokeista tuli ihan kiva yhdistelmä.
      Kylmän kalsaa on ollut kyllä. Yhtenä iltana yritin siivota yhden perennapenkin loppuun, mutta pakko oli luovuttaa jo alkumetreillä kun tuli niin kylmä.

      Poista
  3. Nyt kaikki liikenevä aika kuluu pihatöissä ja sisätyöt saavat odottaa vuoroaan.
    Kaunis yläkuvan yhdistelmä.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Meillä on koti ihan kaaoksessa, mutta ei voi mitään, pihalle on päästävä.😊
      Tuo yläkuvan yhdistelmä syntyi puolivahingossa, kun nuo unikot olivatkin ihan eri värisiä kuin mitä piti. Itse asiassa tuo väri oli paljon parempi. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Hauska idea tuo orvokkipallero! Enpäs ole tiennytkään, että on olemassa myös mustaa kanaverkkoa. Sopii paljon paremmin puutarhaympäristöön kuin se silmiinpistävän harmaa verkko. Tässähän alkoi heti ajatuskoneisto raksuttamaan, että mihin kaikkeen tuota voisikaan käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin niin innoissani tuosta mustasta kanaverkosta, että heti piti tehdä siitä jotain😊

      Poista
  5. Kivoja näperryksiä. Sammal ja orvokit ovat hyvä yhdistelmä. Minäkin yhdistin niitä, postaan aiheesta myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin innostuin tuosta yhdistelmästä ja ylipäätään sammaleen käytöstä. Jään innolla odottamaan postaustasi sinun orvokki-sammalyhdistelmästä😊

      Poista
  6. Tosi kiva orvokkipesä sammalesta ja verkosta! En ole minäkään nähnyt mustaa kanaverkkoa. Se uppoaa paljon paremmin tuollaisiin töihin.

    Energistä jatkoa piha- ja muihin puuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo musta kanaverkko oli kyllä löytö. Sitä oli myös paljon kivempi käsitellä kun se ei ollut niin terävää kuin se perinteinen.
      Energistä loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  7. Sammal on hyvä materiaali moneen juttuun, kukkasten kanssa ihan ehdoton. Kivan näköinen sammalpallo orvokkeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Innostuin tuosta sammaleesta nyt aivan erityisesti, varsinkin tuon mustan verkon löydettyäni. Päässä pyörii jo monta ideaa😊

      Poista
  8. Kaunis sammalastia orvokki-istutukselle. Minulla pukkaa myös kovasti ideoita kanaverkosta, sammaleesta ja risuista, jotka toteutan heti kun aika ja sää sallii. Blogissani arvonta, käy kurkkaamassa. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla kanssa pyörii ideoiden vyyhti mielessä juuri noista mainitsemistasi materiaaleista. Hyvä kun vinkkasit arvonnasta! Tulenpa visiitille😊

      Poista
  9. Onpa niin kaunis tuo orvokkipesä ja upean väriset orvokit! Mukavaa, että on saatavilla tuollaista mustaakin verkkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Orvokeissa on kyllä niin paljon ihania sävyjä saatavilla, että meinaa valinnanvaikeus iskeä. Tuo musta verkko oli kyllä kiva löytö😊

      Poista
  10. Hienoja väkerryksiä! Sammal on kyllä käyttökelpoinen materiaali. Ruotsissa oli paljon sitä käytetty ruukkuistutuksissa mullan kattamiseen. Myös taimistolla myynnissä olevissa pensaissa oli monissa sammal mullan peittona. Ihana idea, jota aion kyllä käyttää tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on ollut talvisin ruukuissa havuja ja ne olen kattanut sammaleella. Se on kyllä hyvä katemateriaali. Minäkin taidan nyt ottaa sen käyttöön myös kesällä.😊

      Poista
    2. Valkokletra minulle ihan outo perenna. Mistä tällaisen hankit .Kuvistapäätellen tosi kivan näköinen. Ja mukavan sammalpesän olit orvokeille tehnyt. Mustasta kananverkosta en ole ennen kuullut. Mukava löytö .

      Poista
    3. Valkokletran löysin vahingossa viime kesänä. Se on itse asiassa pieni pensas n. 60-80 cm. Sen kuva tuli jossain vastaan ja selvitin menestyykö se täällä ja mistä sitä saisi. Isäntä haki työreissulla Laitilasta (Hankkijalta) tuon ihanuuden. Toivon todella, että se kukkii tänäkin kesänä. 😊
      Musta kanaverkko oli kyllä kiva löytö.

      Poista