Villivadelmaa ja pioneja

Viikonloppu ja ihanat kukat - voiko parempaa olla? Kukkakimppujen sitominen ilta-auringon lempeästi lämmittäessä on juuri yksi niistä pienistä, tärkeistä hetkistä, jolloin pääsee helposti flow-tilaan ja voi vain keskittyä juuri siihen mitä on tekemässä ja nauttia juuri siitä hetkestä. Kaikki on niin kaunista ihanien kukkien keskellä, muu maailma unohtuu ja tuntuu ihan kuin pakahtuisi onnesta.



Tein kauppamme mainoskuviin kimpun, jossa on mm. pionia (’Sarah Bernhardt’), poimulehteä, eustomaa ja villivadelman oksia. Kimppua tehdessä aloin myös miettiä, että minun on monesti pitänyt selvittää kuka tuo Sarah Bernhardt oikein oli, sillä kasvaahan meidän pihalla 4 sarahia. Sain selville, että hän oli ranskalainen 1800 - luvun lopun kuuluisimpia näyttelijättäriä, joka oli erityisen arvostettu draamanäyttelijä. Sarah Bernhardtilla on myös nimikkoleivos. Ihanaa kun kasvien nimiin liittyy tarinoita ja historian henkilöitä.





Aurinkoista sunnuntaita ja lempeitä tuulia toukokuun viimeiselle viikolle!🌸

14 kommenttia:

  1. Upeita kukkia! Pioneista Sarah B. taitaa olla yksi kauneimpia (minun mielestäni).

    VastaaPoista
  2. Upeita kukkasia, noista onkin ihanaa sitoa kimppuja! Hyvä, kun selvitit Sarahin taustat, noita pioneja löytyy monelta pihalta, myös minulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ehdottomasti päivän paras hetki😊 Sarah B. taitaa olla yksi yleisimpiä puutarhojen pioneja. Yksi lemppareistani🌸

      Poista
  3. Ihana kimppu . Toivottavasti minäkin saan maljakkoon pionin kukkia jossain vaiheessa omalta pihalta, kunhan kasvanut vähän. Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 Pionit ovat yksi lempparileikoistani. Minulle on usein käynyt niin etten raaski leikata pioneja maljakkoon omalta pihalta vaan käyn kaupasta ostamassa. Joskohan tänä vuonna oman pihankin sarahit olisivat jo tarpeeksi isoja, että voisi poimia muutaman kukan. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Huokaus :O
    Miten pioni saakin aina sydämen läikehtimään. Odotan jo omiani kovasti. Tukiakin on viritetty, ettei ne pääse retkahtamaan. Kauniit kimput saavat muuten mielialan vallan kohoamaan. Kukilla on ihmeitä tekevä vaikutus.

    Viikonloppukimppu on uusimmista sanoista valloittavimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pionit ovat niin pakahduttavan kauniita😊
      Ja kyllä, kukat ja puutarha ovat ehdottomasti parasta terapiaa, jota tiedän.

      Poista