Pikku Sissinghurst

Juhannuspäivän projekteihin kuului jo ikuisuuden kestänyt hyötytarhan käytävän täyttäminen singelillä. Aloin levitellä juurimattoa ja sehän tietysti loppui kesken ( olin napsinut siitä paloja jo aiempiin projekteihini). No, piti lähteä juurimattoa ostamaan... Arvatkaas oliko mukana jotain muutakin kun tulin takaisin? - Kyllä tietenkin. Kuinkas muutenkaan.😊

Prinsessapäivänkakkara


Jännästi inspiraatio iski ennen kuin pääsin edes juurimatto-osastolle. Jostain alitajunnasta pulpahti taannoinen ideani pienestä penkistä, jossa olisi vain valkoisia kukkia ja vihreää sekä hopeanvärisiä kasveja. Annoin tuolle penkille suunnitelmissani silloin joskus nimeksi ”Pikku Sissinghurst”. Sitten se unohtui pariksi vuodeksi.

En ole Sissinghurstissa koskaan käynyt kuin lehtien, kirjojen ja tv:n välityksellä, mutta se on yksi ”puutarhoja, joissa haluaisin vierailla” - listani kärkinimistä. Kun mainitaan Sissinghurst, siitä tulee ensimmäiseksi monelle mieleen valkoinen puutarha, jonka Vita Sackville-West sinne loi. Koko puutarha ei siis ole valkoinen, vain yksi osa.

Jos ei ole mahdollisuutta matkustaa Sissinghurstiin, miksei siis voisi tuoda palaa Sissinghurstia omaan puutarhaan. Meillä tosin puitteet ovat hyvin vaatimattomat Sissinghurstin mittapuulla ja mittakaavakin on vain piskuinen pieni kukkapenkin pätkä. Ehkä se siitä joskus laajenee kokonaiseksi huoneeksi, mutta ei tänä kesänä.

Idean kypsymiseen juuri nyt vaikutti varmasti osaltaan se, että tuon kyseisen penkin muokkasin tänä keväänä suorakylvöjäni varten, mutta itämistä ei juuri tapahtunut. En tiedä vaikuttiko pitkä hellekausi kastelusta huolimatta vai missä vika, mutta päätin tehdä tuolle penkille jotain odottelun sijaan. Vain siellä täällä itäneet muutamat siemenet eivät juuri ilahduta.

Ei idä ei.


Kasveiksi pikku Sissinghurstiin valikoituivat seuraavat:
• hopeapensas
• tyrni ’Hikul’
• pesäkuusi
• rantakauraa
• helminukkajäkkärää
• valkoalpia
• prinsessapäivänkakkaraa ’Snow Lady’

Alue on maaperältään niukkaravinteinen ja ehdottomasti pihamme hiekkaisin, suuren männyn edustalla. Aurinkoa myös riittää lähes koko päiväksi.

Tyrni 'Hikul'

Valkoalpi

Rantakaura

Etualalla hopeapensas (vasemmalla) ja helminukkajäkkärät

Ensitöikseni roudasin kiven alueelle ja sen ympärille aloin hahmotella kasveja. Hopeapensasta en halunnut keskelle vaan vähän reunemmalle. Sen alle aion siirtää muutaman arovuokon alun alkukesän kukkijaksi. Tuo tyrni on hauska tapaus. Se jää matalahkoksi pallomaiseksi pensaaksi, ei tee marjoja ja on varsin helppohoitoinen. Rantakaurat asettuivat luontaisesti kiven viereen. Pesäkuuselle tulisi jättää riittävästi tilaa, sillä se tosiaan leviää viihtyessään.

Reunojen kanttaus on vielä tekemättä.

Istutin kasvit melko lähekkäin, kuten yleensäkin teen. Siirtelen kasveja sitten jos tulee liian ahdasta. Jätin myös muutamat itäneet kylvökset paikoilleen. Unikkoa sieltä näyttäisi ainakin nousevan jonkin verran.

Nurmikko on edelleen murheellinen näky. Tuohon edustalle haaveilen sorapolusta joskus sitten tulevaisuudessa.

 Mukavaa tiistaita!




19 kommenttia:

  1. Penkkiisi valikoituikin kivat kasvit. Tuo tyrni, joka ei marjo lainkaan on tosi mielenkiintoinen. Hopeiset pensaat ovat aina tyylikäs lisä puutarhassa ja raikastavat ja seesteyttävät myös värikkäitä perennapenkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊Tuohon tyrniin ihastuin viime vuonna kun näin sen ensimmäisen kerran. Olin aina luullut, että tyrniä on vain sitä isoksi kasvavaa piikikästä lajiketta. Hopeiset pensaat ovat kyllä kiva lisä.

      Poista
  2. Minullakaan eivät suorakylvöt oikein itäneet tänä vuonna. Oli niin kuivaa. Hopea ja valkoinen ovat kyllä kaunis yhdistelmä. Itse olen vasta alkanut ymmärtää hopealehtisten kasvien päälle. Varsinkin hopeahärkki on nyt suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus näitä tämän kesän suorakylvöjä. Harmittaa. Mutta ensi kesänä sitten.
      Sain pari vuotta sitten hopeahärkin alkuja tädiltäni ja nyt ne ovat levinneet isoiksi mättäiksi. Se on loistava ja kaunis maanpeitekasvi😊

      Poista
  3. Penkistäsi tuli kaunis ja se vain paranee kasvien kasvaessa.
    Taisi alkukesän säät olla liikaa suorakylvetyille kasveille. Varsin mitätöntä on minunkin suorakylvämieni itäminen ja kasvu. Onneksi viime vuonna kaikki iti hyvin ja kasvoi reippaasti, joten se innostaa suorakylvöihin seuraavina kesinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊
      Tällaista tämä välillä on suorakylvöjen kanssa. Eniten harmittaa, että unikkojen määrä jää kovin pieneksi - ne kun ovat minun ehdottomia lempikukkiani. Aion vielä kylvää niitä uudelleen tällä viikolla - jospa ne onnistuisivat.

      Poista
  4. Kivan ryhmän olet jo saanut aikaiseksi. Ja kyllä se siitä laajenee usko pois. Minulla on tekeillä valkoisten kukkien postaus jossain vaiheessa. Ihmiset kun sanovat että niitä on niin vähän niin ajattelin näyttää kuinka paljon niitä minulla on. Prinsessa päivänkakkara on kaunis .Pysyykö se noin matalana? Ja onko se monivuotinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 Tuo prinsessapäivänkakkara (Snow Lady) pysyy matalana ja on monivuotinen. Se on arka talvimärkyydelle, mutta oletan ja toivon, että se tuossa hiekkamultaisessa penkissä pärjää talven.

      Poista
  5. Tuosta tulee ihana, kun kasvit kasvavat. Nätti se on toki jo nyt :) Sormia syyhyttäisi lisätä muutama uusi kasvi hankintalistalle... niinkuin valkoalpi ja hopeapensas ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan noiden kasvua😊 Hopeapensas oli kiva löytö. Löysin sen ihan vahingossa. Jotenkin olen aina kulkenut vain sen ohi.

      Poista
  6. Hieno valkoinen penkki. Siitä tulee parissa vuodessa upea! Hopeiset kasvit ovatkin kivoja, hieman välimerellisiä. Täältä löytyy hopeahärkkiä ja hopeatäpläpeippiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 Toivottavasti kaikki nuo kasvit tuossa viihtyvät.
      Huomaan hankkineeni lyhyessä ajassa aika paljonkin hopeisia kasveja, mm. rungollisia alppipajuja, jotka tuovat mieleen oliivipuun. Hopeatäpläpeipillä on erityisen kauniit lehdet. Se on ollut pitkään hankintalistalla😊

      Poista
  7. Hieno tulee. Minä taisin jättää pesäkuuselle aika naftin tilan mutta siirrellään kasveja kunhan kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Luulenpa, että joudun siirtohommiin minäkin vielä myöhemmin.

      Poista
  8. Hyvältä näyttää jo nyt, saati kun vähän kasvavat :) Mukavaa viikon jatkoa Sinulle Anni <3

    VastaaPoista
  9. Hei Anni! Huomasitko kysymykseni edellisessä postauksessa?

    VastaaPoista