Tulikukkameri

Muutama vuosi sitten laajensin syksyn sadesäässä yhtä penkkiä itäpihallamme ja ostin monta pussia erilaisia siemeniä. Haaveena oli saada valko-sini-liila -  penkkiin laajennusosa ja halusin kokeilla siementen syyskylvöä. Kerroin tuosta syyskylvökokeilusta täällä.

Kuinkas sitten kävikään? Vain yksi otapallo-ohdake ja muutama pieni taimi valkoisia kaukasiantörmäkukkia nousi penkistä keväällä. Mutta ei penkki suinkaan tyhjäksi jäänyt viime kesänä. Penkki oli täynnä pieniä taimia, jotka tunnistin tulikukiksi. Niitä minulla kasvoi ennestäänkin tuossa penkissä pienellä alueella. Sen siitä saa kun ei poista kukintoja hurjasti siementävistä kasveista.

Tulikukka


Viime kesänä nuo taimet eivät vielä kukkineet, koska tulikukat tekevät ensimmäisenä vuonna pelkän lehtiruusukkeen. Mietin tuolloin poistaisinko tulikukkien taimet, mutta sitten päätin, että antaa olla. Ne ovat hienoja suurena ryhmänä. Näiden tulikukkien siemenet ovat kotoisin Westersin puutarhasta Kemiöstä. Teimme kesällä 2016 sinne päivän retken. Ihastelin siellä mm. tulikukkia. Taimia ei ollut tarjolla, mutta siemeniä löytyi.




En ole ihan varma, mikä tulikukkalajike tämä on. Keltaisia tulikukkia on monia lajikkeita. Tämä voisi olla ukontulikukka (Verbascum thapsus).

Tulikukka


Näen tuon penkin keittiön ikkunasta. Se on melkoinen sekoitus kaikkea. Tulikukkien lisäksi siellä on:
- tuijaa (yksi ’Pyramidalis Compacta’ ja yksi rungollinen)
- laikkukirjokanukka, josta pidän todella paljon (Cornus alba 'Elegantissima')
- liljoja (’Night Rider’ ja Henryi’)
- sormustinkukkia (valkoisia, vaaleanpunaisia ja aniliininpunaisia)
- ketoneilikkaa (’Arctic Fire’)
- kuunliljaa
- hopeahärkkiä
- päivänkakkaraa (joka on jostain ilmaantunut)
- tarhajalomalvaa (Sidalcea malvifloraRosea’)
- liiloja tädykkeitä, jotka ovat kulkeutuneet viereisestä penkistä
- peurankelloja, jotka myös ovat tulleet lähellä olevasta penkistä
 Unohdinkohan jotakin? Niin, se otapallo-ohdake, muutama valkoinen törmäkukka, (joista kerron myöhemmin lisää) ja jokin vielä mysteeriksi jäänyt kasvi on puskenut keskeltä penkkiä esiin. Ja tietysti vakiovieras korte on mukana myös tämän penkin kekkereissä.


On yllättävän hankalaa kuvata kokonaisuudessaan näin leveää kukkapenkkiä.




Kuten yllä olevista kuvista näkee, apilat yrittävät levitä penkkiin, sillä tämän kuten kaikkien muidenkin penkkien reunat joutuvat odottamaan kanttaamista ensi kesään.

tarhajalomalva 'Rosea'
Tarhajalomalva 'Rosea'


tarhajalomalva 'Rosea'


Äkkiseltään ei uskoisi, että minulla oli joskus jokin ajatuskin värimaailman suhteen tässä penkissä.  Keväällä ajattelin, että koko penkki on ihan katastrofi, mutta ehkä silmäni on tottunut sillä nyt jotenkin pidän sen villistä olemuksesta. Tummanpunaiset liljat tosin menevät siirrettävien listalle... Silloin kun laitoin nuo liljat maahan, kuvittelin vielä, että tuohon etualalle tulee valkoisia ja siniliiloja kukkia keltaisten sijaan.

ketoneilikka 'Arctic Fire'
Ketoneilikka 'Arctic Fire'

ketoneilikka 'Arctic Fire'



Tulikukat tulen varmaan jatkossakin tuossa pitämään keltaisena kukkamerenä. Täytyy vaan olla tarkkana etteivät ne ihan joka paikkaan leviä😊.

                        ❤️Anni


12 kommenttia:

  1. Nättihän tuo tulikukka on, mutta näköjään tehokas leviämään. Minulla on kasvanut ranskantulikukka saman ajan, eikä se toistaiseksi ole tehnyt siementaimia ympäristöön. Alkuperäisestä yksilöstä nousee muutama vana joka kesä. Täytyy kuitenkin tarkkailla, sillä meillä on jo riittävästi liikaa leviäviä kasveja.
    Ketoneilikka Artic Fire on nätti. Sille olisi paikka meidän rinteessä. Laitanpa nimen muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskantulikukkaa haluaisin johonkin penkkiin. Tämä ukontulikukka on varsin kova leviämään. Länsipihalla meillä on purppuratulikukkia eikä ne ole yhtä innokkaasti levinneet.
      'Arctic Fire' oli hyvä hankinta. Se on levinnyt kauniiksi matoksi ja kukkii pitkään. Paljon pidempään kuin toisessa penkissä olevat valkoiset ketoneilikat.

      Poista
  2. Nättejä ovat, noin ne suunnitelmat välillä muuttuu :) Purppuratulikukan siemeniä tulikin talvella hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ne muuttuvat:) Purppuratulikukat ovat todella kauniita.

      Poista
  3. Voi, miten söpö ketoneilikka! Keltainen väri ei ole niin mieleeni, mutta ihastelin viime vuonna muunvärisiä tulikukkia blogeissa. Tarhajalomalvakin on oikein nätti. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta ketoneilikasta on tullut ehdoton lempparini neilikoiden joukossa:) Meillä on loppujen lopuksi aika paljon keltaisia kukkijoita. Loppukesästä keltainen väri ei minua haittaa, mutta alkukesästä, silloin kun on voikukkia, keltaisesta tulee yliannostus ja yritän välttää hankkimasta siihen aikaan kukkivia keltaisia kasveja. Tarhajalomalva on tänä vuonna innostunut toden teolla kukkimaan ja tykkään siitä kovasti:) Mukavaa päivää myös sinulle!

      Poista
  4. Eipä kait luonnonniitylläkään värit ole ojennuksessa? Minä tykkään lopputuloksesta👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonniityillä on yllättäviäkin väriyhdistelmiä, mutta ne toimivat aina:) Yritän kovasti opetella niitä. Ehkä tuosta tulikukkamerestä tulee vielä niittymäisempi kun poistan nuo tummat liljat, sillä ne eivät ole olemukseltaan kovin niittykukkamaisia:)

      Poista
  5. Tulikukka on todella komea, kun se kasvaa tuollaisena suurena ryhmänä. Meillä kasvaa takapihalla yksittäisiä tulikukkia siellä täällä, ja minusta ne näyttävät vähän hölmöiltä. Välillä mietin, pitäisikö kitkeä koko kasvi pois, mutta olen vielä antanut olla. Arctic Fire on todella suloinen. Menisi muuten omaankin rinnepenkkiini... :) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmänä tuo on vaikuttava näky. Meillä muutamia yksittäisiä taimia on putkahdellut lähellä olevasta penkistä ja ne aion poistaa ensi vuonna. Purppuratulikukkaa olisi kiva myös saada isoksi ryhmäksi. Ne ovat niin kauniin värisiä. Arctic Fire sopisi varmasti rinnepenkkiisi:) Mukavaa päivää myös sinulle!

      Poista
  6. Joskus tulee tällaisia ylläreitä :) Tulikukat ainakin selvästikin viihtyvät tuossa penkissä, kun ovat niin hyvin kylväytyneet. Ihana Arctic Fire -kasvusto! Minulla ne ovat kadonneet kivikosta ja jäljellä on vain tavallista pinkkiä ketoneilikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä:) Tuo olkoon nyt tulikukkien valtakunta. Kurjaa, että Arctic Fire - ketoneilikat ovat sinulta kadonneet. Minulla taitavat kadota tavalliset valkoiset ketoneilikat toisesta penkistä. Ainakin ne ovat kovin kärsineen oloisia.

      Poista