Unelma ruusuista


Se iski salakalavasti, hiljaa hiipien - ruusukuume nimittäin. Muutama vuosi on ollut jo lievää oireilua: jokakesäistä taimiston ruusuluettelon selailua ja ihmettelyä, muutaman ruusun istutusta ja ihastelua. 



Meillä ei montaa ruusua ole. Yksi teresanruusu, yksi tarhakurtturuusu 'Snow Pavement' ja kahdessa paikassa kasvaa mummilta saatua mysteerilajiketta, jota olen kutsunut nimellä mumminruusu. Ennen tuhotalvea meillä kasvoi myös 'Ballade'-tertturuusua sekä 'Satina'-peittoruusua. Tunnen itseni varsin aloittelijaksi ruusujen kanssa ja virheitäkin on tullut tehtyä. Mutta haluan oppia ja tänä kesänä tämä ruusukuumeeni on kasvanut ihan uudelle tasolle.



Kuten jo aiemmin kerroinkin täällä, sain vision ruusupergolasta autokatoksen takana olevalle tyhjälle kaistaleelle. Paikka on aurinkoinen ja suojaisa - sopiva ruusuille siis.

Tässä näkymä roskakatokselta päin.



Ja toisesta suunnasta.




Suunnitelmissa on, että köynnösruusut kiipeilevät pitkin pergolan tolppien väliin asennettavia raudoitusverkkoja ja penkit reunustetaan laudoin eli tehdään ikään kuin iso, pitkä kasvilava. Muu osa päällystetään singelillä, jota meillä on myös hyötytarhassa. Seinustalle tulee tuolit, joilla istuskella ja ruukkupuutarha.

Tässä hahmotelma pergolasta ja lavasta. (Pahoittelut huonosta piirtojäljestä ja perspektiivikin on vähän miten sattuu😉)



Sitten on se vaikein osio: mitä ruusuja istuttaa? Haluan pergolaan vain valkoisia ruusuja. Miksi? Koska huomaan kaipaavani hillittyjä, rauhoittavia värejä. Valkoisesta on tullut minulle jonkinlainen terapiaväri kuluneen vuoden aikana. Lisäksi tuo pergola on iltaisin varjon puolella, joten valkoinen näyttää silloin todella upealta ja ikään kuin valaisee tuon alueen. Ehkä laitan vain yhtä lajiketta tai sitten useampia. Tässä muutamia valkoisia köynnösruusuja, joita olen listannut vaihtoehdoiksi:

                              'Uetersener Klosterrose'
                              'White New Dawn'
                               Tarhahelenanruusu
                               'Pohjantähti'

Olisi kiva kuulla kokemuksianne näistä  ja muitakin ehdotuksia otan mielelläni vastaan.😊 Samoin olisi kiva kuulla mielipiteitänne olisiko järkevämpää laittaa vain yhtä lajiketta vai kokeilla useampaa? Mahdollisimman pitkä kukinta olisi tietysti plussaa. Ruusujen kaveriksi lavaan voisi istuttaa esimerkiksi laventelia, mirrinminttua tai jotain muuta hillittyä.

Odotan todella tätä projektia. En tiedä vielä koska se toteutuu. Toivottavasti niin, että ensi kesänä meillä olisi jo ruusut istutettuina. Noh, projektin valmistuminen riippuu kovin monesta asiasta, mutta ainakin on suunnitelmat valmiina.😊



Virheistä vielä. Tässä kuvia länsipihan keskipenkistä, joka näyttää minusta aivan ihanalta, mutta joka on pakko rakentaa uusiksi. Yritin ensin saada mumminruusua kasvamaan pitkin köynnösporttia, mutta ruusupa ei  siinä viihtynyt. Kun en muutakaan paikkaa keksinyt, laitoin ruusun tuohon keskipenkkiin pionien viereen. Ja se oli suuri virhe. En tajua mikä ajatuskatkos minulla oikein kävi. Ruusu on räjähtänyt kasvamaan hirveää tahtia ja leviää juurivesoilla joka paikkaan. Pionit kärsivät, samoin kärhö. Niin kärsin minäkin. Harmittaa. Itäpihan puolella olin viisaampi. Istutin samaista ruusua juurimatolla vuorattuun kuoppaan. Ruusu kasvaa siellä paljon kauniimmin eikä ole lähtenyt leviämään.

Näkymä keskipenkkiin sinikuusama-aidan takaa.











Iso urakka on siis edessä. Ruusu on pakko poistaa ensi vuonna ja siivota koko penkki. Saapa nähdä, saanko ruusun pois vahingoittamatta pioneja.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

                                                          ❤Anni

22 kommenttia:

  1. Todella kiva ja toimiva suunnitelma. Jatkuvakukintaiset, eli remontoivat ruusut kuuluvat ilmeisesti suunnitelmiisi tuohon alueelle? Erilaisilla ruusuilla saisi tietysti vaihtelua, mutta jos pitäydyt valkokukkaisissa samaa lajiketta olevissa ja remontoivissa ruusuissa, sillä ei liene niin suurta merkitystä. Pohjantähteä en ehkä tuohon kuitenkaan laittaisi.
    Pensasruusujen juuriversojen runsas kasvu ja leviäminen onkin aina ongelma, joka on selätettävissä lähes vain ja ainoastaan juurimaton avulla. Toivottavasti onnistut poistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Remontoivat ruusut ovat varmasti parempi vaihtoehto kuin vain kerran kukkivat. Hyvä tietää, että pohjantähti ei ole hyvä vaihtoehto.
      Voi juurimatto sentään! Olen monesti jälkikäteen ihmetellyt, miksi en tajunnut alunperin laittaa juurimattoa mumminruusulle. Penkki on aika pahasti myös rikkaruohottunut toiselta puolelta, joten tuleepa koko penkki sitten siivottua kerralla.

      Poista
  2. Aivan huippuhieno suunnitelma, ruusupergolasta tulee upea! Minulla ei ole kokemusta ruusuista eikä niitä meillä (vielä ainakaan) kasva, mutta minä ehkä laittaisin pergolaan eri lajikkeita. Erilaiset ruusut toisivat mukavaa vaihtelua, ja samalla myös näkisi, mitkä lajikkeet viihtyvät pergolassa parhaiten. Ihana suunnitelma, toivottavasti pääset toteuttamaan sen pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Totta, että eri lajikkeet tuovat kyllä vaihtelua ja jos jokin lajike ei menestykään niin ei mene sitten kaikki uusiksi. Nyt on hyvin aikaa miettiä kaikkia ihania vaihtoehtoja:)

      Poista
  3. Hyvältä kuulostava suunnitelma, valkoinen on kaunis erityisesti iltaisin ja öisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Näen jo mielessäni miten valkoiset ruusut "hohtavat" iltahämärässä:)

      Poista
  4. Pergola sopiikin tuohon hienosti! Itse laittaisin ruusujen seuraksi valkoisia kärhöjä. Köynnösruusujen kasvamisesta voi kestää ja menetyksiä voi tulla. Pohjantähteä en suosittele. Hirveä piikikasa ja kukinta on mielestäni aika mitätön ja lyhyt. New Dawn minulla on tavallisena ja se on kyllä kaunis. Minäkin juuri postasin omista ruusuhaaveistani😊 Haluaisin mökille saareen vähän lisää ruusuntuoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...kärhöt voisivat kyllä olla kiva lisä. En ole tuota pohjantähteä koskaan nähnyt luonnossa. Hyvä tietää nuo ominaisuudet. New Dawnista olen kuullut pelkkää hyvää:)

      Poista
  5. Upean runsasta kukintaa ja rehevää kasvua kuvissasi!

    Pohjantähteä en istuttaisi, sillä sen piikkisyyden ja kankeiden versojen kanssa ei vain pärjää. Minulla on yhteiseloa Pohjantähden kanssa 20 vuotta, ja oikeasti inhoan sitä. Sen sijaan heittäisin ehdotuksena ihanan kanadanruusun 'JP Connel'. Se kasvaa pilarimaisena ja kukinta-aika on tosi pitkä. Rentovartisena, maanpeittoruusuna mieluusti pursuileva kanadalainen valkokukkainen 'Morden Snowbeauty' voisi kiinnostaa sinua myös. Sillä on isot kukat ja pitkä kukinta-aika heinäkuusta syyskuulle.

    Pari kärhöäkin sopisi ruusujen kaveriksi, ja toisi vähän vaihtelua hienoon rivistöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Pohjantähden tipautan listalta pois. Kuulostaa varsin hankalalta tapaukselta. Suosikkini tuolta listalta on ensin mainitsemani luostarin köynnösruusu.
      Kiitos ihanista ehdotuksista! Noiden kanadalaisten ruusujen pitäisi ainakin olla kestäviä. Mikseipä jossakin kohdassa lavaa voisi olla maanpeittoruusuakin ja kärhöt olisivat kiva lisä:)

      Poista
  6. Hieno suunnitelma. Paikasta tulee kaunis ja ruusut varmasti viihtyvät suojaisassa paikassa. Minäkin jättäisin Pohjantähden pois. Sellainen kasvoi talomme seinustalla tappotalveen 2015/2016 saakka. Piikkinen, jäykkä ja sinne tänne rehottava, jonka kukinta oli usein lyhyt ja vaisu.
    Aioin ehdottaa Tita blogia hyvien ruusuideoiden ammentamiseksi, mutta hänpä ehti jo kommentoidakin tuossa ylempänä.
    Laventeli ja mirrinminttu sinänsä ovat kauniita ja ruusujen kanssa sopivia, mutta pian ne jäävät ruusujen jalkoihin. Muiden ehdottamat kärhöt voivat olla parempi vaihtoehto, koska ne nousevat ylös ja tuovat mukavasti korkeuseroja istutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Pohjantähti ei kuulosta kyllä hyvältä vaihtoehdolta tuohon.
      Tuossa hahmotelmassani tuo istutuslaatikko on vähän turhan kapeaksi piirretty ja ajattelin, että reunalla voisi jotakin kasvaa koska ruusut tykkäävät kun seurassa on muitakin kasveja jos vaan tilaa riittää, mutta voi olla että laventelit yms. jäävät jalkoihin. Ja tuo Titan ehdottama Morden Snowbeauty on lamoava ja kasvaisi varmasti kauniisti myös reunan yli. Se "pehmentäisi" kivasti näkymää. Kärhöt ovat kyllä hyvä vaihtoehto, mutta jäin vielä miettimään, että jäävätkö ne sitten ruusujen jalkoihin jos ruusut oikein innostuvat kasvamaan.Tietysti eihän niitä tarvitse istuttaa ihan vieri viereen. Pituutta tuolla pergolalla on kuitenkin paljon eli tilaa on. Hmm...tätä pitääkin vielä pohtia.

      Poista
  7. Pohjantähti vaatii valtavasti tilaa jos se kasvaa kulkuväylällä. Riina kirjoitti siitä juuri Versoja Vaahteranmäeltä-blogissaan. Muuten se on minusta kaunis ruusu mutta tuohon kävisi ehkä joku sirompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjantähti jää ehdottomasti listaltani pois. Luostarin köynnösruusu taitaa olla tuolta listaltani se jota aion kokeilla. Nuo Titan ehdottamat kanadalaiset lajikkeet kiinnostavat myös.

      Poista
  8. Hyvä idea! Tuosta tulee vielä todella kaunis! Muut ovatkin jo ehdottaneet vaikka mitä ihanaa, kärhöjä olisin itsekin ehdottanut, sillä ne ovat todella kauniita ruusujen kanssa. Kevään ja alkukesän kukintaa ruusuilla ja kärhöillä ei saa, mutta niiden väleihin voisi istuttaa sipulikukkia, joiden kuihtuvat lehdet häviävät myöhemmin ruusujen sekaan. Itse laittaisin ehkä laatikon viereen jotain matalaa kivikkokasvia muutaman tuppaan pehmentämään laatikon ja singelin rajaa. Ajuruohoa, matalaa maksaruohoa, ketoneilikkaa, mätäsmäisesti kasvavaa heinää (muistaakseni pidit heinistä?) tai jotain muuta vastaavaa, joka ei kuitenkaan vie huomiota loppukesällä. Suunnittelun iloa ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Sipulikukkia ajattelin itsekin tuohon juuri kevätnäkymää piristämään. Nuo ehdottamasi matalat kasvit ovatkin kiva idea. Ja kyllä, heinistä tykkään tosi paljon:) Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Oi ei, kirjoitin pitkän kommentin... hävisi... palaan kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei...minulla käy kanssa välillä samalla tavalla, varsinkin jos yritän kommentoida ipadilla tai kännykällä.

      Poista
  10. Uusi yritys... monet albat käyttäytyvät köynnöstävästi, varsinkin jos saat pidettyä ed. vuoden versot hengissä. Heti tuli mieleen Suaveolens ja Mme Hardy. Vaaleanpunertavia olisi enemmän muistilokeroissani😊Em. eivät valtaa koko penkkiä joten kärhöt sopivat kaveriksi. Laitan lisää lajikkeita kun osuu kirjallisuudessa silmiin.
    Joka tapauksessa, upea paikka tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mme Hardya olenkin suunnitellut yhteen toiseen penkkiin. Se on ehkä kaunein ruusu, jonka tiedän. Miksei se sopisi tuohon pergolaankin. Jäin vain miettimään, että sehän ei käsittääkseni remontoi, joten kukinta jäisi aika lyhyeksi. Tuo toinen mainitsemasi onkin uusi nimi minulle. Minua ei kyllä sinänsä haittaisi vaikka ruusut valtaisivatkin tuon pergolapenkin kokonaan:)
      Kiitos, otan mielelläni vastaan lisääkin sopivien lajikkeiden nimiä:) Nyt on onneksi reilusti aikaa suunnitella ja pohtia eri vaihtoehtoja.

      Poista
  11. Molemmat kukkivat keskikesällä, iso pensas kk:n verran.
    Mitenkä vallan unohdin Mme Plantierin?! Se on ihana. Samoin Mme Legras de Saint Germain.
    Lumettomina talvina vaativat suojauksen; tämä on minun mielipiteeni😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä ihanista ehdotuksista! Aivan upeita nuokin<3 Tulee valinnanvaikeus...

      Poista