Valloittava rantatyräkki

Jos kaipaat puutarhaasi isoa, huoletonta, koko kesän kauniina pysyvää perennaa, niin suosittelen lämpimästi rantatyräkkiä (Euphorbia palustris). Yhdestä muutaman euron taimesta kasvaa todella iso pensas kesän ajaksi. Meillä on useita rantatyräkkejä. Yksi niistä on hyvin näkyvällä paikalla roskakatoksen luona olevassa penkissä. Se on tänä vuonna aivan ennätyssuuri ja se on jyrännyt alleen yhden sinilaakakatajankin. Tuolle katajalle pitänee etsiä parempi paikka.

Näkymä kesäkuun alussa.

Näkymä heinäkuun puolivälissä.


Rantatyräkki kasvaa keväällä nopeasti isoksi ja kukkii limensävyisin kellertävin kukin. Kukat kuihtuvat kauniisti eikä niitä tarvitse poistaa. Rantatyräkki pysyy kauniin vihreänä koko kesän eikä sille tarvitse tehdä mitään. Syksyllä se saa kauniin syysvärin.  En koskaan leikkaa sen varsia syksyllä, vaan ne saavat törröttää talven penkissä ja poistan ne vasta keväällä. Rantatyräkkiä käsitellessä täytyy aina pitää hanskoja sillä sen maitiaisneste on myrkyllistä ja ärsyttää ihoa. Se ei myöskään kelpaa rusakoille eikä peuroille, mikä on plussaa näillä seuduilla. Rantatyräkistä olen viime vuonna tehnyt myös kasvikortin, jonka löydät täältä.

rantatyräkki


Muita roskakatoksen penkin kasveja ovat pari tuijaa, jättipoimulehdet ja tunturipoimulehdet, kivikkoalvejuuret, keltaiset tarhapäivänliljat (’Happy Returns’), liilat ja pinkit tädykkeet sekä viitapihlaja-angervot, jotka ovat ilmestyneet paikalle omin avuin. Koska en ole voinut kitkeä tänä vuonna mitään, niin penkissä on nyt myös kaikenlaista heinää, mm. taskuruohoa, joka on oikeastaan hauska lisä päivänliljojen kaverina.



Tämä penkki on täydessä auringonpaisteessa aamusta iltaan enkä kastele sitä oikeastaan koskaan. Kivikkoalvejuuret ovat isomman tuijan ja viitapihlaja-angervojen varjossa ja ne pärjäävät siellä hyvin. Lisäksi olen kattanut niiden alueen pikkukivillä, mikä estää veden haihtumista. Olisi pitänyt ottaa kuva aikaisemmin, sillä nyt kivikkoalvejuuret ovat jo muun kasvillisuuden puristuksissa. Postauksen ensimmäisessä kuvassa ne näkyvät paremmin.

Kivikkoalvejuuri viitapihlaja-angervon ja rantatyräkin kainalossa.




tunturipoimulehti
Tunturipoimulehti
tarhapäivänlilja 'Happy Returns'
Tarhapäivänlilja 'Happy Returns'
tarhapäivänlilja 'Happy Returns'


Roskakatoksen takana on edelleen kapea ja epäkäytännöllinen nurmikaistale, jonka kansoittaminen on tekemättä.

Tästä pitäisi nurmikko poistaa ja keksiä jotakin tilalle.


Tähän penkkiin minun piti myös rakentaa muurikivistä pylväs, mutta asfaltointi muutti suunnitelmat. On se toki edelleen mahdollista, mutta sitten pitäisi taas siirtää kasveja.

                        ❤ Anni


8 kommenttia:

  1. tykkään myös kovin tyräkeistä, niiden limenvihreä sopii todella hyvin puutarhaan. jään odottamaan, miten keksit tuohon roskakatoksen takana olevaan alueeseen.
    alkuviikosta olikin todella kauniita usvaisia öitä, kauniita kuvia sait yöretkeltäsi. viime yönä valvoin itsekkin todella myöhään ja nautin kaunnista kesäyöstä ja sen lämmöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista vaihtoehtoa on jo pyörinyt mielessä tuolle nurmikaistaleelle. Katsotaan mihin lopulta päädyn:)
      Illat ja yöt ovat nyt olleet kyllä uskomattoman kauniita ja lämpimiä. Välillä ei millään malttaisi mennä nukkumaan.

      Poista
  2. Rantatyräkillä voi mm. korvata pensasaidan paikassa johon esim. kasataan lumia talvella, eikä puuvartiset menesty. Alikäytetty perenna mielestäni. Sen hyvät puolet luettelitkin kattavasti. Ainoa huono puoli on tuo maitiaisnesteen ihokontaktin varominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä huomio. Meilläkin tuohon penkkiin kasataan lunta eikä tarvitse murehtia katkeavia oksia.

      Poista
  3. Juuri sopivat kasvit ovat siis löytyneet tuohon penkkiin!
    Onneksi on kuivaa kun et voi perkata, vaikka jo liiankin kuivaa, huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvin näyttävät kaikki tuossa penkissä viihtyvän.
      Kuivuus alkaa jo käydä hermoille eikä helpotusta näytä olevan tulossa vieläkään.

      Poista
  4. Kivat kasvit olet valinnut tuohon paikkaan. Tunturipoimulehti on ihastuttava, en olekaan törmännyt siihen aikaisemmin. Pitää tutustua siihen tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturipoimulehti on hyvä maanpeitekasvi ja tykkään sen söpöistä lehdistä:)

      Poista