Pelosta ja sen kanssa elämisestä

"Uusi elämä on aloitettava juuri näin: myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu."
                                          - Tove Jansson, Muumipappa ja meri

Olen aina pitänyt muumikirjoista ja niiden filosofiasta. Tämä yllä oleva lainaus on minusta hieno ja tuo esiin juuri sen mitä ajattelin silloin kun sain kantasolusiirron. Minulla on toivoa parantua ja minulle annettiin uusi mahdollisuus - uusi elämä. Ja vaikka edessä oli suuri hyppy tuntemattomaan, toivo elää, kuten liekki myrskylyhdyssä. Kantasolusiirto tuntui pelottavalta, kuten kaikki asiat, jotka ovat vieraita, käsittämättömiä. Minulle kyllä selitettiin kaikki mitä siihen liittyy ja mitä minulle saattaa tulla. Riski oli otettava ja sen kanssa elettävä, sillä ilman siirtoa en olisi tässä enää. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen luovuttajaani kohtaan.

Sairastuminen toi mukanaan jatkuvan pelon tunteen. Pelon siitä, etten voita tätä, tai että tämä uusii tai että saan jonkin toisen syövän näistä kaikista hoidoista, joita olen käynyt läpi. Sitten lisäksi pelkään vielä viruksia, bakteereita ja sieniä, jotka huonolla tuurilla voivat koitua kohtaloksi. Kaiken tämän pelon kanssa on yritettävä elää; siirrettävä se jonnekin ajatusten takahuoneeseen ja lukittava sinne. Sille ei saisi antaa liikaa valtaa, sillä elämä jatkuvassa pelossa - mistä se sitten on kotoisin? Ei mistään.




Mutta. Pelkoa on vaikea lukita sinne ajatusten takahuoneeseen vaikka miten paljon sitä haluaisikin. Se löytää tien yllättävän helposti sieltä pois ja valtaa mielen jo pienessä hetkessä. Olisi valhe väittää etten viimeisen 10 kuukauden aikana ole pelännyt. Olen pelännyt välillä niin, että tuntuu kuin happi loppuisi. Nämä pelon hetket ovat kuitenkin onneksi olleet enimmäkseen hyvin lyhyitä, ohimeneviä ja välähdyksenomaisia. Joutuessani sairaalaan kaikki oli hirvittävän sekavaa - yhtä suurta kysymystä. Tietoa tuli vähitellen sitä mukaa kun tutkimustulokset valmistuivat. Onneksi olin niin väsynyt etten oikein edes ymmärtänyt jännittää tuloksia ja vastauksia. Ensimmäinen viikko meni melkoisessa sumussa. Oli kaikenlaista tutkimusta ja sitten tulin niin huonovointiseksikin etten jaksanut ajatella yhtään mitään, en ehtinyt pelätä. 24/7 sytostaattitiputus aloitettiin parin päivän päästä kun saavuin sairaalaan. Päivääkään ei ollut hukattavana. Se tuntui silloin niin oudolta. Olin sillä viikolla ollut menossa töihin -  kuolemanväsyneenä tosin kuten koko alkusyksynä olin ollut. Jokainen työpäivästä selviytyminen oli tuntunut pieneltä ihmeeltä. Kotona vain rojahdin sohvalle työpäivän jälkeen ja nukuin loppuillan.

Pelko lävähti vasten kasvoja vasta kun tajusin, että olin vain muutaman viikon päässä kuolemasta. Se tuntui oudolta, sillä minulla ei enää silloin ollut kipuja. En voinut ymmärtää, että olin niin sairas. Keväällä minulla oli ollut nivelkipuja ja luusärkyä, mutta syksyllä sellaista ei enää tuntunut. Olin vain aivan järkyttävän väsynyt, iho mustelmilla ja tukkaa oli irronnut tupoittain jo useamman viikon.



Perhe, ystävät ja puutarha pitävät minut järjissäni. On ollut ihana huomata, että puutarha hoitaa minua vaikken minä hoida sitä juuri nyt. Murehdin keväällä todella paljon sitä, miten puutarhani pärjää tämän kesän. Turhaan murehdin. Siinä se villiintyy, mutta on kuitenkin hengissä.

Viime viikkoina on ollut hassua huomata, että nyt kun vihdoin sain luvan syödä kotimaisia marjoja ja salaatteja hyvin pestynä, niin en uskallakaan syödä niitä. Pelkään, että jos kuitenkin saan jonkin bakteerin. Täytyy totutella pikkuhiljaa ajatukseen.

Puutarhan suunnitteleminen, lukeminen, valokuvaaminen ja blogin kirjoittaminen pitävät mieleni virkeänä. Nyt olen vihdoin kaivanut taas kutimetkin esiin. Välillä mieleen kuitenkin hiipii harmaampi pilvi kun jotain suunnitelmia tehdessä alan miettiä, että suunnittelenko ihan turhaan näitä juttuja. Näenkö näiden suunnitelmieni toteutuvan? Minulla on vieläkin syöpäsoluja, vaikka saan kolmen viikon välein myrkkyjä. Selviänkö sittenkään tästä?

Jouduin myös totaaliseen paniikkiin, kun viimeisin luuydinnäyteenotto ei mennyt toivotulla tavalla. Nestettä saatiin huonosti ja se on yleensä huono merkki. Vaikka lääkärit ja hoitajat lohduttelivat, ettei se välttämättä tarkoita mitään, suuri ahdistus valtasi mieleni. Alkaako kaikki taas alusta? En jaksa tätä enää. Siinä hetkessä pelko nousi mielen syövereistä todella pintaan ja tuntui etten hallitse sitä. Tajusin, että vaikka miten sen pelon tunteen jonnekin yrittäisi kätkeä, se ryntää esiin pienimmästäkin takapakista.

Minulle on tarjottu alusta asti keskusteluapua, mutta en ole ottanut apua vastaan. Ei ole ollut sellainen olo. Minusta on tuntunut, että pärjään ilmankin. Ehkä olen kuvitellut olevani vahva, vaikka tiedän ettei minun tarvitse olla. Eikä keskustelemassa käyminen tee minusta mitenkään heikompaa. Nyt näytteenoton jälkeen kuitenkin tuli olo etten enää pärjää. En jaksa enkä osaa pitää pelkoa aisoissa ilman apua.

Kaikki suunnitelmat pitävät minut kiinni elämässä. Jos en usko tulevaisuuteen se on vähän sama kuin lopettaisin elämisen. Elän tätä hetkeä, mutta haluan suunnitella myös tulevaa, sillä haluan uskoa, että paremmat ajat ovat vielä tulossa ja vaikka pelosta ei pääse kokonaan eroon, sen kanssa voi ehkä oppia elämään, pikkuhiljaa, päivä kerrallaan.

                                       ❤ Anni

37 kommenttia:

  1. Voi Anni❤️ Puutarhalla ja ajatusten saamiselle irti pelosta on varmasti iso merkitys. Kaikki apu ammattilaisilta ja läheisiltä kannattaa ottaa nyt vastaan. Parempia puutarhakausia on vielä edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta<3 Nyt todellakin tuntuu siltä, että tarvitsen apua mm. pelon tunteen käsittelyyn ja pian sitä onneksi saankin.

      Poista
  2. Voi Anni,
    Sydäntä riipaisee, kuinka hyvin osaat kuvailla pelkoa ja vaikeita asioita. Sinulla on hieno perhe tukenasi ja todellakin keskusteluapu olisi varmaan hyväksi. Mutta ymmärrän kuinka vaikeaa on jaksaa ja yrittää selvitellä tuntemuksiaan vieraalle vaikkakin asiantuntijalle. Uskon kuitenkin että tällainen keskustelukumppani on empaattinen ja osaa valaa uskoa tulevaan. Ajatukseni ovat päivittäin luonasi ja tunnen tuskaa sydämessäni, kun hyvän ystävän ja rakkaan kollegan elämä on niin hauras. Omat pulmat tuntuvat tosi vähäpätöisiltä ja pitäisi osata olla kiitollinen , kun kaikki on vielä hyvin.
    Kaikkea hyvää sinulle toivon
    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija<3 Odotan jo todella paljon, että pääsen puhumaan näistä asioista ja erityisesti juuri näistä peloista, joita pyörittelen päivittäin mielessäni. Voi olla, että se tuntuu aluksi hankalalta, mutta uskon sen siitä helpottuvan.

      Poista
  3. Anni, minulla ei taida olla sinulle tarpeeksi oikeita sanoja. Olet rohkea ja teet ihan oikein kertoessasi tilanteestasi blogissasi. Lähetän sinulle ison halauksen ja paljon toivoa.
    Vaikka selvisin aivovammasta odotettua pienemmin jälkiseurauksin, oli se henkisesti niin raskasta, että hakeuduin keskusteluapuun. Sain aivovammojen jälkioireisiin perehtyneen psyk.sairaanhoitajan keskusteluterapiaa, josta on ollut valtavasti apua. Lisäksi olen saanut tietoa, joka on tärkeää jatkon kannalta niin minulle kuin perheelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between<3 Ihana kuulla, että keskusteluterapiasta oli apua. Näin uskon sen omalla kohdallanikin olevan. Ihmismieli toimii niin jännästi. Olen pitkään kuvitellut pärjääväni ilman ammattiapua kunnes pienen takapakin hetkellä oivalsin, että mieleni on hauras ja hutera kuin korttitalo enkä pystykään käsittelemään asioita ilman apua.

      Poista
  4. Ohhoh... sulla on ollut pitkään tosi rankkaa. Toivotan sydämestäni voimia taipaleellesi. Elämä antaa ja ottaa, eikä koskaa tiedä huomisesta. Tämä on kovalla kädellä konkretisoitunut elämässäsi. Älä ikinä silti luovu toivosta!!! Lämmin halaus täätlä kaukaa pohjoisesta - ajatukseni ovat mukanasi.

    Ota vastaan edes kokeilumielessä apua. Kukaan meistä ei ole tarpeeksi vahva, kun oikein pohjantuuli puhaltaa. Voi olla aluksi vaikeaa puhua, kun on pitänyt itseä kasassa omin voimin ja tahdon lujuudella. Sen kestolla on määränsä. Ei ole heikkoutta tunnustaa, että pelkää tai tuntuu ettei jaksa eteenpäin. On viisautta jakaa asiaa sellaisen ulkopuolisen kanssa, jota ei raskauta tuntojen purkamisella. Se kuitenkin auttaa. Kokeile!

    Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita<3 Toivosta en luovu ikinä ja tämän taistelun olen päättänyt voittaa. Hyvin pienessä hetkessä minulle konkretisoitui juuri tuo jaksamisen rajallisuus. Onneksi pääsen pian keskustelemaan.

      Poista
  5. keskustelut vieraan ihmisen kanssa voivat olla joskus hyväksi. sinulle on ehkä tarjottu myös vertaistukea. samaa mieltä Betweenin kanssa. kokeile ainakin muutamia kertoja, eka kerta ei vielä välttämättä anna oikeaa kuvaa siitä, miten se voisi auttaa Sinua.
    pelko sinänsä ei aina ole ollenkaan huono asia, kunhan se ei salpaa sinua, aiheuta liian voimakasta ahdistusta. varmaan myös se, että pystyt kirjoittamaan pelostasi, auttaa Sinua hallitsemaan pelkojasi niin, etteivät ne muserra Sinua täysin.
    olet löytänyt elämääsi paljon uusia asioita, ne vievät ajatukset pois sairaudesta ainakin vähäksi aikaa, ja se on varmaan usein riittävä hengahdystauko. onni löytyy arjen pienistä asioista, ja niistä suurista, lapsista, perheestä.
    olet ajatuksissani monasti, kuten varmaan monen muunkin blogiystäväsi ajatuksissa. kaikkea hyvää päivääsi Anni:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona<3 Kirjoittaminen on ollut hyvää terapiaa, mutta nyt tuntuu ettei se enää riitä ja olen jumissa ajatusteni kanssa. Onneksi pian pääsen ammattiauttajan luo.
      Mielekäs tekeminen on auttanut minua tosi paljon ja auttanut jaksamaan kuten tietysti myös oma perhe ja ystävät. Onni on juuri tässä hetkessä ja olen jokaisesta hetkestä niin kiitollinen:)

      Poista
  6. Ei tuohon kirjoitukseen osaa oikein mitään tolkullista sanoa, kun ei ole vastaavaa omalla kohdalla kokenut. Mutta varmasti auttaa oloasi, kun purat tuntojasi etkä haudo niitä sisälläsi. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivisen Vilma<3 Niinhän se on, että asioiden hautominen mielessä ei ole hyväksi pidemmän päälle. Nyt tuntuu, että pystyn puhumaan asioista paremmin kuin esimerkiksi viime syksynä kun kaikki oli yhtä kaaosta ja sumua.

      Poista
  7. Toivon sinulle voimia tähän hetkeen♥.
    Tiedän mitä se pelko on vaikka itselläni ei syöpää olekkaan, mutta miehelläni todettiin 8 vuotta sitten, joka leikattiin ja kaiken piti olla kunnossa...meni neljä vuotta ja syöpää löytyi taas. Nyt joulu- tai tammikuussa on viimeinen kontrolli ja jos ei mitään löydy, mies todetaan terveeksi. Taas kerran.
    En tiedä tarkoittavatko lääkärit sen tsempiksi, kun joka kerta kertovat, että eivät ole nähneet ketään toista potilasta, joka olisi näin pitkään elänyt tämän syövän löytyimisen jälkeen, mutta ei se kyllä yhtään tsemppaa...päin vastoin. Miehellänihän OLI ruokatorvensyöpä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele<3 Syöpä kuten niin monet muutkin sairaudet tuovat mukanaan pelon tunteen, josta ei pääse varmaankaan koskaan kokonaan eroon.
      Toivon teille kaikkea hyvää ja voimia!

      Poista
  8. Kauhea tilanne😔mutta ehkä tosiaan ammattilainen osaisi avata mielen solmuja.
    Uskomatonta että sinnittelit niin kauan ja niin sairaana😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on tosiaan hämmästyttävää miten pitkälle ihminen venyy ja sinnittelee. Olen ihmetellyt sitä monesti näin jälkikäteen itsekin.

      Poista
  9. Anni, olet urhea ja rohkea, kirjoitat tänne peloistasi ja siitä, mitä olet läpikäynyt. Uskon, että rohkeutesi riittää myös ottaa vastaan kaikki apu, mitä tarjotaan, se on kuitenkin tarkoitettu tueksi ja jakamaan sitä, mitä paraikaa läpikäyt. Täällä ollaan mukana tukemassa ja tsemppaamassa. Puutarha auttaa uskomattoman paljon jaksamisessa, mutta pelon jakajia tarvitaan ihan fyysisestikin olemaan läsnä. Voimia sinulle ja iso halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hyvältä päästä nyt puhumaan tuntemuksista ja peloista, tästä koko sairaudesta, sillä nyt koen olevani siihen valmis.
      Kiitos Sirkku<3

      Poista
  10. Jos syöpä ei pelottaisi, se olisi jo erikoista. On arvokasta, että kirjoitat tästä aiheesta. Hienoa, että sinulle on tarjottu keskusteluapua, ei tarvitse selvitä yksin.
    Olen itse välillä monista eri syistä johtuen miettinyt, kannattaako puutathaan panostaa, jos itse ei näe puutarhan kehittymistä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että puutarhan tuoma ilo tässä ja nyt on se riittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se olisi. Olen todella kiitollinen minulle tarjotusta avusta ja odotankin jo että pääsen keskustelemaan näistä kaikista tuntemuksista ja peloista.
      Olen samaa mieltä kanssasi, että puutarhan tuoma ilo juuri tässä ja nyt riittää, sillä loppujen lopuksi meillä ei ole kuin tämä hetki eikä tulevaisuudesta tiedä kukaan mitä se tuo tullessaan.

      Poista
  11. Vaikka tilanteestasi johtuen pelko on aivan ymmärrettävästi usein läsnä, henkii sinusta selkeä peräänantamattomuus ja taistelutahto ja se on jo iso askel kohti sairauden voittamista.
    Valoa päiviisi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taistelutahtoa löytyy ja toivoa sekä positiivista mieltä. Minä myös uskon niiden vaikuttavan paranemiseen.
      Kiitos<3

      Poista
  12. Lämmin halaus sinulle Anni ❤️ Kyynelsilmin tätä luin ja mietin, miten rankkaa pelon kanssa eläminen mahtaa ollakaan. En osaa kuvitella, miltä se tuntuu. Minusta on hyvä, että kirjoitat tunteistasi avoimesti - terapiaa ja asiasta puhumistahan sekin on. Uskon myös, että kirjoituksesi on avuksi muille vastaavissa tilanteissa taisteleville ihmisille ja myös heidän läheisilleen. Tekstisi auttaa varmasti ymmärtämään ja jäsentämään tilannetta paremmin. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja runsaasti ilonaiheita jokaiseen päivään! Voimia! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi<3 Tämä sairaus tosiaan toi tullessaan jatkuvan pelon tunteen, joka ei varmaankaan poistu koskaan kokonaan. Onneksi pääsen pian puhumaan asiasta. Vaikka kirjoittaminenkin on auttanut työstämään näitä asioita, se ei tunnu enää yksistään riittävän.

      Poista
  13. Elämä on lykännyt eteesi sellaisen esteen, jollaista vain harva joutuu kokemaan. Olisi todella omituista, jos se ei pelottaisi. Tietyllä tapaa sen kuuluukin pelottaa. Postauksistasi käy ilmi sinusta huokuva taistelutahto ja elämänilo ja olet rohkea, kun kerrot avoimesti sairaudestasi ja tuntemuksistasi. Kannattaa ottaa vastaan kaikki tarjottu keskusteluapu. Se ei ole heikkoutta, vaan auttaa elämään pelkojen kanssa. Täysin tuntemattomalle puhuminen voi tuntua alkuun hankalalle ja jopa kummalliselle ajatukselle. Vastapuoli on kuitenkin ammattilainen ja osaa hyvin todennäköisesti asettaa sanansa niin, että puhumisesta tuleekin helppoa. Voit myös saada apuja niihin tilanteisiin, kun pelko meinaa vallata mielen tai haasteet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Minä uskon ja toivon, että esittelet ensi kesänä kaikkien suunnittelemiesi juttujen toteutumista meille täällä blogissa. Ja kuvan käsistäsi, kun saat työntää ne ensimmäisen kerran multaan ;) Paljon voimia sinulle jokaiseen päivään! Olkoon niissä paljon ilonaiheita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi kiitollinen minulle tarjotusta keskusteluavusta ja nyt olen valmis ottamaan sen vastaan. Voi olla, että puhuminen on aluksi hankalaa, mutta uskon sen siitä helpottuvan.
      Uskon ja toivon (vaikka välillä epäilyttääkin), että saan toteuttaa kaikki tekemäni suunnitelmat ja kertoa niistä myös teille:) Ja se hetki kun saa upottaa kädet multaan ensimmäisen kerran pitkästä aikaa - sitä todella odotan.
      Kiitos Minna<3

      Poista
  14. Pelonkin keskellä olet rohkea, kun uskallat kertoa tunteistasi. Minäkin kannustaisin kokeilemaan keskusteluapua, joskus on niin, että vieraalle ammattilaiselle on helpompi suoltaa ajatukset ja tunteet ihan raadollisesti niin kuin ne ovat. Jos saat sopivan henkilön auttamaan, luultavasti hän osaa ottaa tuskaasi vastaan ja auttaa epämääräisten ajatusten jäsentymisessä. Yhtä kaikki; voimia taisteluun ja lohdutusta vaikeina hetkinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen on ollut minulle aina luonteva tapa kertoa tuntemuksistani. Nyt kuitenkin asiat ovat niin isoja ja vaikeita, että keskusteluapu tulee tarpeeseen. Odotankin jo kovasti, että pääsen purkamaan solmuun menneitä ajatuksiani.
      Kiitos Päivi<3

      Poista
  15. Voi Anni en tiedä mitä sanoisin mutta ehkä kannattaa käydä jonkun ammattilaisen kanssa puhumassa kuten tässä on muutkin ehdottaneet. En usko että se ainakaan tilannetta pahentaa. Käy muutaman kerran niin tiedät. Halauksia ja voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumisesta ei varmaankaan koskaan ole mitään haittaa ja aionkin nyt kokeilla sitä:)
      Kiitos Nila<3

      Poista
  16. Halaus tiältä Rannanpihasta ja voimoo taisteluusi Anni!

    VastaaPoista
  17. Kyyneleet poskilla luin tekstisi. On arvokasta, että kerrot tästä kaikesta. Saatko nähdä ystäviäsi tämän kaiken keskellä? Paljon lämpimiä halauksia ja voimia! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria<3
      Meillä ei juuri vieraita käy vieläkään, mutta onneksi on puhelimet. Nyt kun taas nuorimmaisen koulu alkoi, niin vähän pelottaa mitä flunssapöpöjä sieltä kulkeutuu. Tarkkana saa olla.

      Poista
  18. Voimia taisteluun <3! Omat ongelmat tuntuvat pieniltä tämän rinnalla. Uskon, että löydät voimaa selvitä eteenpäin!

    VastaaPoista