Hankintoja messuilta ja vähän muualtakin

En pystynyt tälläkään kertaa vastustamaan kiusausta tehdä hankintoja messuilta. Muistuttelin tuon tuosta itseäni, että talvella tilatut daalianjuurakot tulevat ensi viikolla Hollannista, mutta eipä se auttanut. Ennen kuin huomasinkaan, minulla oli 10 pussia, mitäs muutakaan kuin daalioita ostettuna.

Ensimmäinen kevätpäivä tänä vuonna kun tarkeni ruukuttaa ulkona

Houkutuksia sipuli- ja juurakkolaareissa olisi ollut paljon muitakin, mutta sain hillittyä itseni. 'Black Beauty'- kiinanpionin taimea en kuitenkaan pystynyt ohittamaan. Meillä on puutarhassa 'Sarah Bernhardtia' sekä 'Krinkled White' - pionia. Tällä 'Black Beautylla' on niin eksoottisen tummat kukat enkä ollut sellaista ennen nähnyt, että päätin sitä kokeilla. Laitan sen ehkä noiden mausteisten sävyjen penkkiin, josta olen postannut aiemmin täällä. Toisaalta se voisi olla valkoisten kukkien joukossa aika upea.

'Black Beauty'- pionin alut pilkistävät jo mullasta.

Ulkona oli tänään jo sen verran lämmin, että päätin laittaa daaliat multaan ruukutuspöytäni ääressä pihamökin vieressä. Kylläpä oli ihanaa puuhastella ulkona linnunlaulussa. Messuilla tekemiini daaliahankintoihin kuuluivat seuraavat lajikkeet:
- 'Marble Ball'
- 'Snowball'
- 'Lucca Johanna'
- 'Ferncliff illusion'
- 'Blue Boy'
- 'Mamba'
- 'Thomas A. Edison'

Korillinen daalioita

Nyt on sitten pihamökissä taas ruuhkaa...

Eilen messujen jälkeen piti vielä kurvata hakemaan multaa ja samalla tarttui mukaan pagodipuu, johon ihastuin jo aiemmin Tukholman Formex-messuilla. Ajattelin viedä sen ulos kun ilmat lämpenevät. Minua jotenkin viehättävät kaikki tuollaiset sirot pikkupuut.

Pagodipuun lehdet ovat suloisen pienet
Puussa on sekä vaaleanvihreitä että tummempia lehtiä.

Pagodipuu eli Sophora Prostrata on kotoisin Uudesta-Seelannista, jossa se kasvaa pensaana. Se viihtyy auringossa tai puoliauringossa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Talveksi se täytyy tuoda sisätiloihin, mutta koskapa se viihtyy talviajan viileässä niin vien sen silloin pihamökkiin.

Tyttäreni halusi huoneeseensa kultaimarteen (Phlepodium aureum), jolla on nimestään poiketen harmaansinivihreät lehdet, vähän kuten eukalyptuksella. Kasvin nimi tuleekin sen juurakon väristä. Kultaimarre viihtyy hajavalossa tai varjossa ja se pitää tasaisesta kosteudesta. Sitä pitää myös sumutella usein.

Kultaimarre

Tänään leikkasin kevyesti tuija-aitaamme. Samalla huomasin, että rusakot olivat syöneet viime kesänä istuttamaani peikonpähkinää, onneksi ei pahasti. Vanhempi peikonpähkinä ei ollut kelvannut. Leikkasin myös siperianhernepensasta parempaan muotoon. Yritän saada siitä puumaisen. Kivaa kun voi jo kaikenlaista pientä tehdä puutarhassa. Näyttää silti, että vielä menee kauan ennen kuin pääsee kunnolla puutarhahommiin. Varsinkin länsipuolen penkit ovat vielä jään alla, mutta kyllä se siitä vähitellen kevääksi taittuu.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

21 kommenttia:

  1. Ihanasti kyllä lauloi linnut! Minä vähän siistin perennapenkeistä "risuja". Maanpintaan ei kannattanut mennä kun oli jäässä. Kivoja ostoksia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kädet jo syyhyäisi kuoputtamaan perennapenkkejä, mutta ei tosiaan auta kuin odotella. Onneksi on sentään jo vähän lämpimämpää.☀️

      Poista
  2. Kivoja hankintoja. Daalioita ei voi olla liikaa :) Ruukutin myös tänään daalian juurakoita ja nostin lämmitettyyn kasvariin, toivottavasti lähtevät pian kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään oli kyllä kiva ruukutuspäivä. Sitten talvetusta suunnitellessa voin soimata itseäni suuresta daaliamäärästä, mutta kyllä ne ovat kaiken sen vaivan arvoisia. Minun aikaisemmin ruukuttamistani daalioista ei ole mitään vielä näkyvissä, saapa nähdä miten niiden kanssa käy.

      Poista
  3. Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa innostunut daalioista, kun niitä on hehkutettu jo monessa blogissa, joten daalia villitys on tarttunut kuin huomaamatta. Näyttäisi tulevan upea daaliakesä tännekkin niin kauniita daalioita olet löytänyt. :-) ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin daaliakuume on iskenyt hiljaa hiipien😊 Ja tällä viikolla on tosiaan tulossa vielä lisää daalioita; tosin niille on jo paikat valmiina, toisin kuin näille messuhankinnoille, mutta ehkä se tästä hahmottuu.

      Poista
  4. Kyllä daaliat on kauniita. Minulla ei tosin ole niitä yhtään tällä kertaa. Saa nähdä tulevia kausia.

    VastaaPoista
  5. Mikäs sen hienompaa kuin puuhailla lintujen laulua kuunnellen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, linnunlaulu on puutarhatöiden ohella yksi parhaista stressinpoistajista😊

      Poista
  6. Upeat daaliahankinnat. Toivottavasti kukkivat hyvin ensi kesänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan, että tulee hyvä daaliakesä. Kiva kun löysit blogini pariin😊

      Poista
  7. Mikä kamala katastrofi tänä tiistaiaamuna talvi oli tullut takaisin juuri kun sain kaikki talvivaatteet pois korjattua .Kasvit olivat varmaan myös ihmeissään ?Miten kaikki istutukset nyt voivat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia lumiyllätyksiä tuntuu nykyään tulevan joka kevät. Lumi sentään lähti saman päivän aikana. Toivottavasti ei enää tule ja yöpakkaset loppuisivat niin kevät alkaisi kunnolla😊

      Poista
  8. Mikä kamala katastrofi tänä tiistaiaamuna talvi oli tullut takaisin juuri kun sain kaikki talvivaatteet pois korjattua .Kasvit olivat varmaan myös ihmeissään ?Miten kaikki istutukset nyt voivat ?

    VastaaPoista
  9. Linnunlaulu ja puutarhapuuhat, mahtava yhdistelmä! Daaliarunsaus taattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on ihan parasta. Kyllä daaliakuume pääsi taas yllättämään😊

      Poista