Ilonaiheita

Edellispäivänä kevään ensimmäinen västäräkki pyrähti pihallemme katsomaan tarhurin puuhia. Siinä se sirkutti innoissaan: "Katso, täällä ollaan taas; ja kesä tulee kohta perässä". Kylläpä ilahduin tästä riemullisesta jälleennäkemisestä.

Kevättähtiä illan hämyssä.


Toinen ilonaihe löytyi eteläpihan perennapenkistä, joka on ollut itäpihan jälkeen seuraavana siivouslistalla. Huomasin nimittäin, että suloisia kevättähtiä (Scilla) oli ilmaantunut penkkiin. Mikä onni, että tulppaanisekoituspussiin oli edellisvuonna sekoittunut kevättähden sipuleita. Olen tuolloin istuttanut sipuleita marraskuun kohmeessa ja hämyssä enkä siksi varmaan ole kiinnittänyt huomiota sipulien eri kokoihin. Viime keväänä noita kevättähtiä oli vain muutama, mutta tehokkaasti ne ovat vuodessa levinneet. Nämä kaikki aikaiset kukkijat ovat todella tärkeitä pölyttäjille. 

Krookuksia putkahtelee nyt päivittäin uusia.

Magnolia


Alppipaju


Tällä viikolla laitoin annabelle-perunat idätykseen mökkiimme. Meillä on aiemmin ollut timoa ja siikliä. Annabelle on nopeasti noussut yhdeksi suosituimmista perunoista. Se on nopeakasvuinen ja satoisa ja sen voi istuttaa myös kylmään maahan. Tämän lajikkeen onnistumiseen vaikuttaa suuresti sopiva kasvualusta, sillä lajikkeen heikkoutena on ruvenarkuus. Ruven torjunnassa on tärkeää suhteellisen matala maan ph ja hikevä maalaji sekä riittävästä kastelusta huolehtiminen. Laitan perunat äitienpäivänä lavoihin.




Turun Piha & Puutarhamessuilta hankittu pioni 'Black Beauty' on innostunut kasvamaan mökissä. 

Pioni 'Black Beauty'

Tänä viikonloppuna sään salliessa, aloitan taimien ulkoilutuksen. Toinen hyasinttipavuistani kävi jo eilen pienellä ulkoilulla. Tämän viikonlopun projekteihin kuuluu myös hyötytarhan laajennuksen aloittaminen. 

Ihanaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Ulkona kuuluu monenlaista sirkutusta, joutsenien ja kurkien ääntelyä :) Ihana kevät! Minun hyasinttipapu on vielä pussissa, tänään vasta kylvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luonnon omassa kevätkonsertissa sielu lepää😊 Minä olin vähän liian ajoissa tuon hyasinttipavun kanssa. Omani ovat jo yli 1,5 metrisiä. Olisi jo kiva saada ne ulos...

      Poista
  2. Mitä laitat tänä vuonna siihen hyötytarhaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunoiden lisäksi mm. avomaankurkkuja, kesäkurpitsaa, salaatteja, herneitä ja papuja, naurista, retikkaa, mangoldia, lehtikaalia...😊

      Poista
  3. Lintujen ihana konsertti on jotain enemmän, kuin keväistä ja västäräkki pihapiirissä keikuttamassa iloisena pyrstöään.....jotain niin sydäntä lämmittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lintujen upeassa kevätkonsertissa on jotain aivan erityistä ja sitä kuunnellessa on ihana tehdä pihalla töitä. Tämä on niin paras aika vuodesta😊

      Poista
  4. Suloiset kevättähdet! Magnolia näyttää jo lupaavalta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnellinen sattumus, että tulppaanipussiin oli noita kevättähtiä eksynyt. 😊 Odotan niin kovasti tuon magnolian ensimmäistä kukintaa. Joka päivä on pakko käydä tarkistamassa josko olisi jokin nuppu. Olen toiveikas, mutta jos se ei kuki, olen jo siitäkin iloinen, että tuo magnolia on kestänyt jo monta talvea ja on jonkin verran kasvanutkin. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle😊

      Poista
  5. Sama havainto minulla eilen:västäräkki keikutti pihalla pyrstöään! Ihan kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Västäräkki on niin symppis, samoin punarinta, joka aina välillä käy puutarhassamme vierailulla. Tämä on niin ihanaa aikaa😊

      Poista
  6. Kevään pieniä ihmeitä ja lisäksi lintujen konsertteja, ei voi olla ihanampaa 😊

    VastaaPoista
  7. Ihanan keväiset kuvat :)

    Vapputerveisin Ronja

    https://willaronja.blogspot.fi

    VastaaPoista