Pihamökin kasvikuulumisia

Järjestelin pihamökkiämme tuossa viikonloppuna ja nappailin samalla kuvia siellä talvehtivista kasveista. Alkutalvella ruukutetut 'Tazetta'-narsissit ovat nyt availleet kukkiaan ja siirsin ne ulos ruukutuspöydälle muutaman krookuksen alun kanssa.

Narcissus 'Tazetta'


Heti ovensuussa on elefanttiheinä, jonka ostin niin myöhään syysalesta ettei sitä suositeltu enää maahan laitettavaksi. Niinpä kokeilin talvetusta ja hyvin tuo on sujunut. Nyt se on alkanut tehdä uutta kasvua. Viime kesänä hankin myös vuoriruokobambun, jonka pidin kesän ruukussa. Tänä kesänä ajattelin istuttaa sen johonkin uusista penkeistä. Istutin edellisen kotimme pihalle tuota bambua ja se talvehti siellä hyvin. Pidän bambun olemuksesta ja sen kahinasta tuulessa.

Elefanttiheinä, vuoriruokobambu (ylhäällä oikealla), sekä elefanttiheinän uutta kasvua


Sitten ovat kaksi valkoista sinisarjaa, joista olenkin jo aiemmin kertonut täällä. Vuoden vanhat siemenestä kasvattamani sinisarjat ovat myös mökissä ja vankistuvat vähitellen. Nuo emokasvit ovat ajoittain kärsineet kirvoista ja olen hoitanut niitä mäntysuopaliuoksella.

Sinisarjat: kaksi emokasvia ja vuoden vanhat siemenestä kasvatetut pienokaiset


Terassihortensia, joka kukki todella pitkään viime kesänä, on tehnyt mukavasti uutta alkua, samoin inkalilja. Myös aitoviikuna on alkanut tehdä innokkaasti uusia lehtiä. Yhdellä lipastolla on iso rahapuu, jonka voisi toki pitää sisälläkin, mutta jonka olen tilanpuutteen vuoksi tuonut mökkiin. Siitä saisi vaikka miten paljon uusia alkuja. Pari olen laittanutkin kasvamaan. Kesät tuo komistus viettää aina ulkona.


Rahapuu ja terassihortensia


Muratti, josta olen saanut hyviä pistokkaita, viihtyy todella hyvin talvet tuolla mökissä. Sen sijaan maljaköynnöksen talvetus mökissä ei onnistunut. Kaikki sujui hyvin vuodenvaihteeseen, mutta tammikuussa se pudotti kaikki lehtensä ja nyt se on ihan eloton. Hiidenkiven puutarhassa - blogista löytyy mielenkiintoinen postaus maljaköynnöksen talvetuksesta kolmessa erilaisessa olosuhteessa. Tuon kokeilun tulosten perusteella voikin todeta, että mökkimme on maljaköynnöksen talvetukseen liian viileä (+7).

Muratti viihtyy mökin viileydessä talvet


Lisäksi mökissä on jo monta vuotta meillä ollut pelargonia, jonka tarkempaa nimeä en tiedä sekä viime keväänä hankitut sitruunapelargoniat.

Näiden vakitalvehtijoiden lisäksi on sitten tietysti daaliat esikasvatuksessa. Seuraavaksi sinne tulevat vielä suunnittelemani ruukkuistutukset esikasvatukseen, mutta niistä kerron sitten lisää ehkä jo tällä viikolla.

Mukavaa viikon jatkoa!

18 kommenttia:

  1. Murattisi on todella kaunis ,eikö toi narsissi ole ns.perunanarsissi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perunanarsissi on kerrottu narsissi kun taas tuo tasetti ei. Käsittääkseni ne ryhmitellään eri narsissilajikkeiksi. Olen kyllä kuullut joskus käytettävän niistä samaa nimitystä, mutta erilaisia ne ovat.🌼

      Poista
  2. Oi, kuinka hyvin talvehtineita kasveja. Sinulla on aivan mainio talvettamispaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo mökki on kyllä ideaali paikka talvetukseen: valoisa ja viileä.

      Poista
  3. Onpa hienosti talvehtineita kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kyllä niin tyytyväinen, että on tuo mökki jossa voi talvettaa enemmistön kasveista.

      Poista
  4. Vehreitä talvehtineita kasveja pihamökissäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä sisällä en varmaan olisi päässyt samaan tulokseen, kun on niin kuiva tuo sisäilma ja lämpötilakin on liian korkea. Onneksi on tuo mökki☺️

      Poista
  5. Sinulla on ollut paljon talviasukkaita mökillä ja hyvin ovat pärjänneet. Ai, että tuo muratti on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä melko ahdasta on ollut tuolla mökissä. Kiitos! Tuo muratti on minun silmäteräni.🌿

      Poista
  6. Sinulla on kyllä hyvä paikka talvettaa kasveja, kun noin komeilta näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, niin on. Pääsääntöisesti kaikki ovat viihtyneet paitsi se maljaköynnös, mutta nytpä tiedän jatkossa (kiitos sinulle!😊) miten menetellä.

      Poista
  7. Talvetuspaikka lisää paljon mahdollisuuksia. Minulla on pari vuotta myös ollut bambu ruukussa, mutta nyt se on niin suuri ja rähjäinen, että taidan seurata sinun esimerkkiäsi ja istuttaa sen ulos. Minunkin maljaköynnös alkoi talvella pudottaa lehtiään, mutta nyt se onkin taas kasvattanut uusia. Ehkä se selvisi sittenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi tyytyväinen siihen, että on tällainen talvetuspaikka. Tuo minunkin bambuni on nyt talven jäljiltä aika ränsistynyt, mutta onneksi se tekee jo uutta kasvua. En tiedä heitinkö siivousvimmassani maljaköynnöksen liian hätäisesti pois mökistä, mutta luulen etten olisi saanut sitä enää elpymään. Kiva, että omasi tekee jo uusia lehtiä. Maljaköynnös on kyllä kaunis😊

      Poista
  8. Bambu kuullostaa melko eksoottiselta suomessa kasvatettavalta. Pitäisiköhän itsekin kokeilla.. Leviääkö se muuten paljon juurivesoista? Muistelisin että jollain bambuilla on taipumusta tehdä niin. Hyvin ovat kasvit talvehtineet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisuojaus on kyllä suositeltavaa tuon bambun kanssa, vaikka muistaakseni en sitä silloin mitenkään erityisesti suojannut. Juurivesoja se kyllä tekee. Aion istuttaa sen juurimaton kanssa etten ole sitten ihan pinteessä ( kuten olen nykyään viiruhelpin kanssa...)

      Poista
  9. Vautsi, hyvältä näyttää :) Ihanaa, kun päivät ovat jo niin suloisen lämpimiä <3 Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista