Maalausvimma

Kerran vuodessa - ja useimmiten juuri kesällä - minulle iskee pakottava tarve maalata jotain. Yleensä kohteena on jokin kotimme seinistä. Kun ulkona on pistävän kuuma, en mitenkään pysty tekemään pihaprojekteja. Onneksi to do- listalta löytyy myös sisähommia ( en ilmeisestikään osaa vain olla tekemättä mitään😊). Listalla on ollut todella kauan meidän makuuhuoneen päätyseinän uudelleenmaalaus.



Viime vuonna maalasin tyttären huoneen seinän kauniilla keskiharmaan sävyllä, joka ei taita mihinkään muuhun väriin. Nyt haluan makuuhuoneeseemme tuota samaa harmaata.

Maalaaminen on aina ollut minun juttuni. Se on suhteellisen helppo ja nopea tapa vaihtaa tilan tunnelmaa. Viime kesänä poistin viimeisenkin tapetin talostamme, jota emme ennen muuttoa poistaneet kun ei ollut aikaa ja ajattelin, että ehkä siihen silmä tottuu. No ei tottunut ja oli ihan kauhea urakka poistaa se kaikista poistoaineista huolimatta. Nypin sitä kolme päivää puolen sentin paloina. Meinasi usko loppua.

Makuuhuoneessammekin oli alunperin tapetti yhdellä seinällä, joka poistettiin jo ennen muuttoa ja seinä maalattiin tummanharmaaksi. Muutama vuosi sitten innostuin kokeilemaan kalkkimaalia ja maalasin päädyn sekä sivuseinän vaaleanharmaalla sävyllä.

Kalkkimaalista tulee hienostuneen utuinen  ja betonimainen pinta, mutta se on meidän perheelle liian arka, sillä sitä ei voi oikein puhdistaa (paitsi paikkamaalauksella). Rasvainen sormenjälki tai muu vastaava jää ikävästi näkyviin. Myös seinän laikukkuus alkoi kyllästyttää. En kalkkimaalia laittaessa juurikaan miettinyt miten se poistetaan jos haluaa jotain muuta tilalle. Hiomista ja pohjamaalausta ehdotettiin monessa paikassa kun googlailin aiheesta. Päädyin pohjamaalaukseen sillä hiominen on kyllä hurja urakka. Pitäkää peukkuja, ettei tule katastrofia. Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä, kun nyt olen seiniä pohjamaalannut. Laitan sitten lisää kuvia kun projekti on valmis😊

Vielä vähän näkyy vanhaa harmaata kalkkimaalia. 


Onko sinulla kokemuksia kalkkimaalista tai sen poistamisesta?

P.S. Ensimmäiset freesiani aloittivat kukintansa oven pielessä. En ole ennen niitä kasvattanutkaan. Täytyy ehdottomasti muistaa jatkossakin istuttaa niitä. Freesiasta saa niin kauniita hiuskoristeita. Teen niistä koristeet tyttärelle kesän juhlakampauksiin.

freesia









16 kommenttia:

  1. En ole koskaan maalannut kalkkimaalilla. Onnea maalaukseen.
    Suloinen freesia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pohjamaalaus onnistui hyvin ja valkoinen seinäkin näyttää ihan hyvältä jo ensimmäisen maalikerroksen jälkeen😊

      Poista
  2. En ole maalannut koskaan kalkkimaalilla. Me emme kumpikaan miehen kanssa pidä maalaamisesta, mutta maalataan kun on pakko. Yläkerrassa kun tehtiin remonttia niin seiniin ostettiin ensin alustapetti ( se on vähän rusehtavaa ja sisältää lasikuitua. Sen päälle voi sitten asettaa joko tapetin tai maalata. Ja ilman tasoitusta ja kittausta. Ainoastaan se on siinäsuhteessa isohommainen kun seinä pitää maalata myös ennen kuin sen liimaa jotta jos sen haluaa pois se lähtee irti muutenkuin sinun puolensentin paloissasi. Mutta senjälkeen onkin sitten helppoa ei tarvitse todella kuin asentaa joko tapetin tai maalata. Ennen maalausta on montakertaa joutunut hiomaan ja kittaamaan että saa tasaisen pinnan . Näin tehtynä ei tarvitse . Tämä oli ainakin meistä hieno ratkaisu. Kannatti uhrata aikaa ja maksoihan se alustapettikin ,mutta lopputulos oli huikea. Meille tuli sekä tapettia että maalauspinta. Onnea maalauksellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi tuossa seinäpinnassa ollut mitään kolhuja tai reikiä, että olisi tarvinnut kitata. En tiedä miten se tapetti oli meillä laitettu siihen seinään kun ei sitä meinannut millään saada irti.
      Kuulostaa hyvältä tuo teidänkin ratkaisu😊

      Poista
  3. Ehkä joku ammattilainen osaisi neuvoa? Toivotaan että onnistuu👍
    Mun täytyy laittaa sulle sähköpostia, jos ehdit vilkaista.
    Työniloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jännästi näyttää kalkkimaalin kohdalla tulevan erilaisia vastauksia. Mutta tuo pohjamaali näyttäisi ainakin toimivan.
      Kiitos, kävinkin jo vastaamassa. Ollaan yhteydessä😊

      Poista
  4. Ihana freesia♥

    Olen kerran maalannut yhden tuolin kalkkimaalilla ja aikas nopeesti lähti kulumaan lekämyksestä, josta tuolia aina nostettiin. Olen jälkeenpäin jostakin lukenut, että pitäisi lakata päälle..tiedä häntä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊
      Meillä kanssa seinäpintaan tuli kulumia. Lakkauksesta minäkin olen kuullut ja jos en väärin muista niin myös vaha kävisi.

      Poista
  5. Sulla sitä energiaa riittää helteelläkin ,muista nyt vähän rentoutuakin ennen töitten alkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kovasti yritän olla välillä tekemättä mitään😊

      Poista
  6. Kyllä, maalaaminen on aika helppo ja nopea tapa vaihtaa tilan tunnelmaa. Itsekin olen näinä päivinä maalaillut sisätilan seiniä. Ihana nähdä kuinka tila muuttuu ja saa juuri sen värisen seinän minkä haluaa.

    VastaaPoista
  7. Kivanoloista tämä kalkkimaali, pitää itsekin ottaa joskus kokeiluun. Olen itse nuorena opintojen ohessa tutustunut lähinnä teollisuusmaaleihin, mutta muistikuvat näistä ovat nykyään hyvin hatarat.
    Löysin tämmöisen nettisivun tosin, mistä löysin eri maaleista tietoa: https://www.maalibaari.fi/.

    VastaaPoista
  8. En olekaan aiemmin kuullut tuollaisesta kalkkimaalista. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Itsekin pitäisi maalata makkarin seinät täällä Etelä-Karjalan talossani. Se on viimeinen huone missä meillä on vielä tapetit seinällä. Onneksi itselläkin asuu sisällä pieni maalari ja se on oikein mieluisaa puuhaa.

    VastaaPoista
  9. Kalkkimaalin poistamisesta ei minulla kyllä ole kokemusta. Maalaaminen on vain niin rentouttavaa puuhaa. Ensi kesänä olisi tarkoitus maalata miehen vene. Märkämaalausprojekti onkin uutta opeteltavaa.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista, en ole myöskään aiemmin ajatellut kalkkimaalia sisätiloihin, varmaankin juuri samasta syystä, miksi se ei sovi teidänkään perheeseen. Meillä on mökillä edessä ulkoseinien maalausurakka. Ensin täytyy poistaa vanhat maalit soodapuhalluksella. https://vilimix.fi/

    VastaaPoista
  11. Kiitos hyvistä vinkeistä. Onpa hyödyllinen tieto tuo, että kalkkimaali ei ehkä sovi pikkulapsiperheelle. Melkein jo päädyin kalkkimaaliin, mutta lastenlapset käyvät sen verran usein kylässä, että parempi valita jokin helposti pestävä maalipinta.
    https://maalauspartners.fi/sisamaalaus-ja-tasoitetyot/

    VastaaPoista