Ensi kesän köynnökset kasvamaan

Kävin viikonloppuna tekemässä muutamia siemenhankintoja. Minulta puuttui vielä köynnöskasvit. Viime kesänä kasvatin kahdessa isossa ruukussa kelloköynnöstä ja niin ajattelin tehdä tänäkin vuonna. Sen lisäksi törmäsin kaupassa hyasinttipapuun, josta en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Sitähän pitää tietysti kokeilla.




Pussissa kerrottiin, että tumman purppuranvärisiä palkoja voi syödä keitettyinä. Kivaa!





Päätin aloittaa sekä kelloköynnöksen että hyasinttipavun esikasvatuksen tänään, jotta ehtivät sitten kukkiakin.
Kasvatatko sinä kesäksi köynnöksiä?


15 kommenttia:

  1. Tänä vuonna kasvatan köynnöksistä muutamaa erilaista päivänsineä. Laitan ne vasta toukokuussa kasvamaan, muuten olen niiden kanssa ihan pulassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin viime keväänä jossain vaiheessa ihan pulassa noiden kelloköynnösten kanssa, mutta tässä sitä taas ollaan :)

      Poista
  2. Lähes kaikki kesäköynnökset vaativat esikasvatuksen. Valitettavasti minulla ei ole enää valoisaa paikkaa ja joudun tyytymään suoraan kylvöön. Minulla on ollut keijumekko aiemmin talvien ylikin ja kukintaa on ollut tosi paljon, kun oli sopiva valoisa, kylmähkö ikkunapaikka talviaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että esikasvatusta tarvitaan monen köynnöksen kanssa. Aloitin viime keväänä vähän liian myöhään tuon kelloköynnöksen kanssa ja niinpä jäi kukinta heikoksi, vaikka muuten tuli kyllä varsin reheväkasvuinen. Keijunmekkoa en ole vielä kokeillut. Se on varmasti upea. Hienoa, että olet saanut sen talvehtimaankin:)

      Poista
  3. En ole minäkään hyasinttipavusta kuullut. Itse olen laittanut jo keijunmekon siemenet kasvamaan kesällä tulee laitettua varmaankin salkopapua, mutta tuskin muita siemenestä kasvatettavia köynnöksiä noiden lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pavut ovat kyllä kivoja kun ne ovat samalla hyötykasveja. Jos tyttäreni saisi päättää, meillä ei varmasti muuta kasvatettaisikaan :)

      Poista
  4. Kelloköynnös mulla on joka kesä, valitettavasti se ei aina ehdi kukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että molemmat saamme kelloköynnökset kukkimaan ensi kesänä :)

      Poista
  5. Hei, olipa hauska löytää uusi mielenkiintoinen blogi. Kuvauksessa on paljon samaa omaani kasvuvyöhykkeestä tontin kokoon :) Ja myös puutarhatyylimieltymyksiin. Jäinkin heti lukijaksi.
    Itse laitoin pari päivää sitten kelloköynnökset multiin. Ensimmäistä kertaa. Toivottavasti lähtevät hyvin kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogini ja liityit lukijaksi :) Kävinkin jo vierailulla blogissasi ja lukijaksikin liityin. Sinulla on vaikka mitä ihanaa myös sisäkasveina :)
      Toivotaan, että kelloköynnökset onnistuvat. Kylvin viime keväänä ensin valkoisia kelloköynnöksiä. En tiedä missä meni vikaan, mutta ne eivät suostuneet itämään sitten millään, mutta liilat itivät suht nopeasti.

      Poista
  6. Olen joskus kasvattanut hyasinttipapua, on muistaakseni aika vikkelä kasvamaan. Kelloköynnös on köynnösten aatelia, aivan ihana. Sitä laitan, ja mustasilmäsusannaa, japaninhumalaa sekä keijunmekkoa jos suostuvat itämään. Ruusupapua sitten toukokuulla.
    Eikös olekin ihanaa aikaa tämä alkukevät .. 😁
    Mukavaa viikon jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinullahan onkin monenlaista köynnöstä suunnitelmissa. Kuulostaapa ihanalta!
      Kaikki pavut taitavat olla aika nopeakasvuisia. Hyvä niin, sillä haluaisin niin kovasti takapihan terassille sellaisen runsaan ja rönsyilevän köynnösseinämän.
      Kyllä tämä alkava kevät on niin ihanaa...ja päivä päivältä vaan paranee :) Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle :)

      Poista
  7. Minä en ole laittanut vielä siementäkään piiloon . Mutta kohta alkaa tosi toimet . Kommentoin myös edellistä postausta sinisarjasta. Inkaliljat ovat muuten mielikukkiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on hyvin aikaa. Taisin olla liian innoissani noiden hyasinttipapujen kanssa, nimittäin tänään huomasin, että nehän ovat jo itäneet ja puskevat vauhdilla mullasta. Kahdessa päivässä, huh huh. Mihinköhän joudun niiden kanssa huhtikuussa...Mukava kuulla, että on muitakin inkaliljojen ystäviä:) Minulla se on nyt tosiaan ensimmäistä talvea ja toivon niin kovasti että se säilyy hengissä talven yli.

      Poista
    2. Minulla oli yhtenä vuonna sisällä talven inkalilja ja se oli tosi komea seuraavana kesänä. Onnea talvetukselle .

      Poista