Puutarhamme osat: itä- ja pohjoispiha

Vielä on vähän puutarhaa esittelemättä...
Talomme pohjoispuolella on kallioista metsää ja kivistä tehty pengerrys, johon on tehty viisi pientä istutusaluetta. Noille alueille istutin ensimmäisenä kesänä vuorenkilpiä, joiden alkuja sain kassikaupalla lapsuudenkotini puutarhasta. Eivät ne ole viihtyneet. Viime kesänä suunnittelin niiden tilalle lamoherukkaa, mutten koskaan ehtinyt tarttua toimeen.

Pengerryksen yläpuolelle, olen istuttanut muutaman valkoisen alppiruusun ('Cunningham's White') ja ne kukkivat viime keväänä ensimmäisen kerran komeasti. Suunnitelmissa on täyttää tuota aluetta vähitellen alppiruusuilla. Talon pohjoispuolella ei sitten oikein muuta olekaan. En ole sinne istutellut juuri mitään, vaan se on omistettu mm. lasten leikeille ja pallopelien pelaamiselle. Tai no, on siellä yksi monta kertaa katkennut köynnöshortensia, joka yrittää epätoivoisesti kasvaa kivipengerryksen päälle.

Itäpiha on rakentunut melko hitaasti, koska alkuun se oli pihamökin työmaana ja melkoisessa myllerryksessä. (Siinä syy, miksi minulla on niin vähän kuvia tuosta alueesta) Tuosta alla olevasta kuvasta saa toivottavasti jonkinlaisen käsityksen alueen muodosta. Vasemmalla pilkottaa pihamökki terasseineen ja oikealla näkyy autokatoksen pääty. Istutusalueet (4 kpl) ovat vielä melko pieniä kuten näkyy ja laajennuksia on suunnitteilla. Keskiympyrässä kasvaa magnolia ('Vanha Rouva'), jonka ensimmäistä kukintaa odotan jo kärsimättömänä.

Kohta 3-vuotias sisilialainen sähikäisemme tässä vahtimassa tiluksiamme tontin rajapyykillä. 




Viime kesän istutuksiin itäpihalle kuuluivat mm. nämä valkoiset punahatut ('White Swan') sekä ritarinkannukset.




Yksivuotiset kotilokukat eli irlanninkellot olivat viime kesän uusi tuttavuus. Kun nuo sivulle
sojottavat lehdet poistaa, saa näistä ihanaa väriä ja muotoa kimppuihin. Tuo ruusu puolestaan on jokin vanha, kestävä lajike, jonka nimestä minulla ei ole tietoa. Olen saanut sen alkuja anopiltani. Tuo ruusu on erityisen rakas sen ihanan tuoksun takia, sillä se tuo mieleeni lapsuuteni kesät.



Siinäpä se sitten olikin tämä itä- ja pohjoispihamme pintapuolinen esittelykierros. Voit käydä tutustumassa muihin puutarhamme osiin täällä ja täällä. Jatkossa (viimeistään kesällä, kun saan enemmän kuvia) esittelen tarkemmin kukkapenkkejä ja niiden asukkaita.

Mukavaa viikon jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Luin kaikki tähänastiset kirjoituksesi ja täytyy sanoa, että ihailen! Tiedät valtavasti, osaat monenlaista ja kokeilet kaikkea. Ihan mahtavaa! Itselleni puutarhanhoito on aivan outo valtakunta. Olen tyytyväinen, että oman talon tontti on niin pieni, ettei sinne mahdu mitään, mitä pitäisi hoitaa. Siitä huolimatta ihailen muiden puutarhoja, joita on tosi hauska päästä kataelemaan joskus avoimien puutarhojen päivinä.
    Pieni "lyhytfilmi" puutarhasi kauneimmista näkymistä oli tosi viehättävä.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kylläpä oli mukava kuulla! Tervetuloa lukemaan jatkossakin juttujani :)

      Poista
  2. Luin vähän aikaisempia postauksia . Esimerkiksi inkaliljasta
    Minulla oli tosiaan yhtenä vuonna se sisätiloissa talvehtimassa. Meillä ei ollut silloin mökkiä. Siemenet tulivat muistaakseni juuri kukkineisiin varsiin ja ne putoili itsestään ruukun mullan päälle ja itivät tosi runsaasti,mutta silloin ei ollut mahdollisuutta jatkokasvatukseen. Minä olen jakanut paljon taimia ja laittanut sitten niinsanotusti reservipenkkiin kasvamaan. Ja sitten vasta omille kasvupaikoilleen . Ja tosiaan isolla tontilla pitää olla isot istutukset. Minulla on yksi penkki noin 48 metriä pitkä . Missäpäin on sinun puutarhasi. Kirjoitit 1 B. Me asumme Lohjalla ja mökki Pusulassa . Pitää käydä katsomassa samoilla sivuilla mistä olet siemenesi tilannut. Minä olen tilannut Virosta siellä on halvat siemenet. Kiva tämä sinun puutarha esittelysi ilmansuuntien mukaan. Pitäisikö minunkin tehdä se. On tainnut jäädä vähän huononlaiseksi . Liityin myös lukijaksi blogiisi ja kirjaan kivojen plogijen luetteloon .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit lukijaksi :)
      Tällä hetkellä inkaliljani näyttää melko vaisulta, mutta tänään juuri huomasin, että uutta kasvua on jo tulossa mullasta pintaan, jippii.
      Minunkin pitäisi tehdä sellainen reservipenkki. Viime kesänä tein isoimman penkin laajennuksen tähän mennessä eli kymmenisen metriä. Vuosi vuodelta yritän laajentaa näitä penkkejäni täällä Naantalissa.
      48 metriä pitkä penkki on varmasti upea ja näyttävä! Jäänkin innolla odottamaan puutarhasi esittelykierrosta :)

      Poista
  3. Kuulostavat oikein kauniilta alueilta! Tuo kotilokukka on minulle uusi tuttavuus, se on hauskannäköinen. Mukavia talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi tuota kotilokukkaa, sillä se oli suht vaivaton kasvatettava ja on kyllä hauska lisä kukkakimppuihin.
      Mukavia talvipäiviä sekä viikonloppua myös sinulle!

      Poista