Lisää siemeniä ja suunnitelmia

Posti toi perjantaina kaksi kirjekuorellista siemeniä. Toisessa oli viimeisin tilaukseni Irlannista (Seedaholic) - kaikenlaista perennoista hyötykasveihin. Kyllä, tiedän tiedän. Tila loppuu ja kaikki paikat ovat kohta täynnä kylvöjä. Hiukan se itseänikin mietityttää, mutta aika paljon on myös suorakylvettäviä. Suurin osa noista saapuneista siemenistä menee uuteen penkkiin, jonka esivalmistelin viime syksynä itäpihalle. Käänsin nurmikkoa ja poistin jonkin verran savea. Yritin lisätä joukkoon mahdollisimman paljon humusta ja sitten jätin tuon alueen roudan muokattavaksi. Keväällä aion viimeistellä pohjatyöt. Ja sitten pääsee lopulta istuttelemaan. Keräilin tähän mood boardiksi siemenpussien kuvia yhteen, jotta penkin tyyli ja värimaailma hahmottuvat paremmin.

Daucus carota, punakellukka, kesäpäivänhattu, syyshohdekukka ja selinum wallichianum

Penkkiin tulee lisäksi ainakin yksivuotisia heiniä ja verbenaa. Penkin takaosaan haaveilen Totally tangerine - daalioista.


Toisessa kuoressa oli arvontavoittoni Kukkaiselämää - blogin Satulta. Voitin viiden siemenpussin setin Scheteligin Microgreen & Babyleaf - siemeniä, joita voi kasvattaa milloin vain ja nauttia joko versoina tai täysikasvuisina. Kiitos Satu!

Sareptansinappia, punajuurikasta, mizunaa, tatsoita ja lehtikaalia, nam!

Nyt on siemeniä kaapit pullollaan. Tällä viikolla aion kertoa omat niksini siementen kylmäkäsittelyyn - pysy siis kuulolla!



4 kommenttia:

  1. Kivoja siemeniä :) Nyt onkin ihanasti aikaa tehdä suunnitelmia kylvöjen suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kylvösuunnitelmat ovat ehdottomasti parasta, mitä tähän vuodenaikaan voi tehdä. Ei tunnu talvikaan niin pitkältä :)

      Poista
  2. Sulla ei ole keväällä vapaa-ajan ongelmia ,puutarha loistaa kesällä ennennäkemättömänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiirettä pitää, mutta ei haittaa :) Toivottavasti saan kaikki kylvöt onnistumaan ja tulee hyvä kesä :)

      Poista